Innostus, hurahdus, narahdus ja hysteria

Innostus on hauska ja positiivinen juttu. Ainakin niin kauan kun se ei muutu elämää hallitsevaksi pakkomielteeksi. Onneksi suurin osa hurahtaneista ei addiktoidu sairaalloisesti, vaikka monissa fanituksessa on mukana hegemonian tai hurmosajattelun piirteitä. Markkinatalous ja viestintäkehä pyörii siis maan mainiosti, ja ihmiset saadaan yhä uudelleen ja uudelleen innostumaan mitä erikoisimpien asioiden kuluttamisesta.

Itse en ole hurahtavaista tyyppiä, vaikka innostunkin kaikesta helposti. Kai tuo johtuu jotenkin lapsuudesta. Meitä on aina kannustettu keksimään uusia juttuja ja toimintatapoja sekä kyseenalaistamaan itsestäänselvyydet. Kulutuksen suhteen taas ollaan oltu tosi maltillisia. Isolla perheellä, jossa vain toinen vanhemmista kävi töissä, ei ollut varaa mennä mukaan jokaiseen vaate-, elämäntapa- tai matkustustrendiin. Ja silloin harvoin, kun rahaa oli hetkellisesti enemmän, sitä ei käytetty tavaroiden osteluun. Tämä takasi suhteellisen pysyvän arvomaailman ja tasaisen turvallisen elämäntyylin, josta olen kiitellyt jälkikäteen vanhempiani monet kerrat. Teini-iässä tuollainen tapa kuluttaa ei tosin ollut mitään suurta herkkua, kuten voitte arvata. Onneksi menin työelämään jo 15-vuotiaana, mikä mahdollisti omien ostoshalujen tyydyttämisen osittain.

Voitte vain kuvitella, mikä ilo oli irti, kun me lapset saimme muutaman kerran vuodessa jotain extrahienoa, "trendikästä" ja uutta ja erilaista. Esimerkiksi syksyisin kasan hienoja kouluvaatteita tai talvisin ulkoiluvarusteita. Ja myös kummitädin ja -sedän tuomat ulkomaantuliaiset ovat jääneet erityisesti mieleeni. Niille oli muuten kaikki muut kekarat kateellisia:
- Mistä toi paita on?
- Parpadokselta. Eikun Arkkentiinasta. Tai olikohan tää Kuotemalagasta. En mä muista.
- Wau...

Minulla vanhimpana oli etulyöntiasema monissa hankinnoissa. Veljellänikin meni aika hyvin, koska eihän poika voinut isomman siskon vaatteita pitää. Kuopuksemme tilanne ei sitten ollutkaan niin herkullinen, sillä hänhän sai käyttöönsä pitkälti meikäläiset vanhoja vaatteita ja potee tästä edelleen jonkinasteista huumorilla värittynyttä traumaa. Toki uusiakin hänelle ostettiin, muttei niin paljon kuin minulle ja veljelleni. Vaikka vaatteita ja leluja kierrätettiin perheen sisällä, me emme koskaan kulkeneet rikkinäisissä, kirpputorilta hankituissa, liian pienissä emmekä likaisissa vaatteissa. Siitä äitini piti visusti huolen. Kaikki oli laadukasta ja kaikki ostettu lähes poikkeuksetta erikoismyymälöistä. Mistään nykyisen kaltaisista merkkituotteista ei kuitenkaan ollut kyse, sillä meidän perheessä viis veisattiin Calvin Kleineista tai Burberryistä siitäkään huolimatta, että äitini on työskennellyt aina vaatetusalalla. Lapsuudesta on muuten jäänyt mieleen kerrat jos toisetkin äitin ja mummin suusta kuullut tokaisut: "Rumat ne vaatteilla koreilee" ja "köyhän täytyy panostaa laatuun", joita seurasi aina yhtä hilpeä hekotus.

HURAHTAMINEN JA HYSTERIA

Hurahtaminen alkaa usein salakavalasti ja leviää kuin suurempikin ruttoepidemia konsanaan. Hurahtamisen kohde voi olla mikä vaan. Toinen ihminen, joku tietty elämäntyyli, kansallissankari, sosiaalinen liike, uskonto, tuote tai palvelu, harrastus, toimintatapa tai vaikka joku sanonta tai ihan pelkkä yksi sana/hokema. Viimeisimmistä ekana mieleen palautuu Kummeleiden sanonnat "Kyllä lähtee" tai "Legendaarista". Myös teleoperaattori DNA on iskostanut päähämme, että "Elämä on". Ja Elisa komppaa sitä nykyään kertomalla, että "On se".

Ja oih ja voi niitä aikoja, kun tähän piskuiseen maahan tuli Lewis501:t, Nyykkärit, Bäkkärit tai Salkkarit; surffi-innostus, keskieurooppalainen viinikulttuuri ja Nikko radio-ohjattavat; pilottitakit, Bulat ja kuukengät sekä Adidaksen kolmiraitaiset (napeilla tai ilman) ja pian perässä Mustanmäentorilta Abidakset. Tai terveys- ja hyvinvointisektorille yksityiset lääkäriasemat, SmileSpa:t, Personal Trainerit, Les Mills-konsepti, Ortopedinen Manuaalinen Fysioterapia unohtamatta tietenkään akupunktiota, XCO-trainingia, CST:tä ja Zumbaa. Tai entäs uushippeys, fat acceptance, Pink thinking, extreme, downshifting, ekologisuusajattelu ja tämän suht tuore nousukas slow movement. On siinä repurtuaaria, josta valita ja hurahtaa.

Toisen innostusta on hauska seurata, mutta sairaalloisesta hurahtamisesta en ole aina samaa mieltä. Toisinaan ihmiset antavat huijata itseään ihan kympillä ja syytyvät rahansa, aikansa ja energiansa todella erikoisiin kohteisiin. Esimerkiksi Power Balance -hologrammitarrakonsepti oli loistava esimerkki siitä, kuinka ihmiset saadaan maksamaan muutaman kymmenen euroa tyhjästä. Mutta tuollaisiin asioihin kuluttaminen on makuasia ja kukin elää valitsemallaan tyylillä, eikä siitä tule ketään sen suuremmin paheksua. Arvostelu, mielipiteen ilmaisu ja kyseenalaistaminen tietenkin on sallittua vapaassa maailmassa. Kokonaan toinen juttu ovat tosiaan ne vaikuttimet ja syyt erilaisten hurahdusten taustalla. Arvomaailman rinnalla elämäntilanne on yksi merkittävimpiä syitä erinäisistä asioista ja aatteista hurahtamiseen, liittyi se sitten tavaroiden tai ajan kuluttamiseen. Eikös ole aivan tavallista, että jotkut iäkkäämmät sinkut, joiden frendit on jo pariutuneet ja viettävät seesteistä perhe-elämää, alkaa täyttää omaa tyhjiötään aikaavievillä harrasteilla, joiden parista voi hyvällä tuurilla löytää omankin puolison? Tai mitä tekee vasta valmistunut ekalle loistavalle vakkariliksalle päässyt tyyppi, joka on kärvistellyt opintotuella ja -lainalla viimeiset 10 vuotta? Aivan taatusti paitsi lyhentää lainojaan myös ostaa jotain kivaa itselleen. Seniorit ja heidän ajan ja rahan käyttönsä vasta mielenkiintoista onkin.

"VUOROVAIKUTUSTA"

Tässä vielä lopuksi hauska keskustelu valokuvaukseen ja uuteen autoon hurahtaneiden kesken. Toinen puhuu heinästä ja toinen seipäästä, mutta keskustelu soljui silti! Ulkopuolisena tämä tietty herätti suurta hilpeyttä, koska kaiken järjen mukaan tuollaisen keskustelun olisi pitänyt loppua hyvin lyhyeen. Mutta ei loppunut. Ollaan me ihmiset aikamoisia kääntämään puheet itseemme ja omiin kiinnostuksen kohteisiimme. Toisinaan se on toki raivostuttavaa, mutta useimmiten kuitenkin menee vaan toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Käy se näinkin... :D

- Vaihdoin muuten kaaraa!
- Ai! Mäkin tein hankintoja.

- Hmmpp.. Vaihdettiin Toyotasta Fordiin, ihan näpsäkkä peli.
- Munkin hankinta oli tosi onnistunut. Uusi kamera. Järkkäri.

- Väliraha oli fiksu ja saatiin hyvä peli kaiken kaikkiaan. Tuutko koeajolle joku päivä?
- No, siitähän kelpaa sit ottaa kuvia! Toki tuun testaan kameraa.

- Lapsillakin on tilaa takana. Vihdoin. Ei tartte istua nassu kii nassussa.
- Lapses tykkäis tost kamerasta. Siihen saa kaikkia efektejä ja on automaattinen hymyntunnistus.

- Niin. Täytyis jotenkin vaan keksiä, miten takatilaan saa vielä viiden ihmisen kamat.
- Otat kato kuvan siitä ja piirtelet pakkaussuunnitelma Photarilla.

- Niin. Meni sit Toyota naapurin äijälle. Sai hyvän auton siitä, vaiks prätkämiehiihän se on.
- Joo... Otin muuten viime kesänä törkeen hyviä kuvia HD-jengistä. Niissä oli semmosta liikkeen tuntua ja vauhdin hurmaa.

- Jaa, jaa. Kuunteleksä mua ollenkaan? Sua ei vissiin kiinnosta autojutut?
- Joo, kuuntelen tietty. Ootas, mä näytän sulle tästä yhden ohjelman, millä saa tosi kivoja muotokuvia...

Itsekin saa olla tosi tarkkana, ettei "luennoi" aina markkinoinnista, niskavammoista ja hermoston toimintaperiaatteista. Onneks löytyy ihmisiä, jotka sanoo suoraan, että ei noi aivohermojen hermotusalueet tai kalvojen tehtävät niin kiinnosta, vaan puhutaan välillä kynsilakoista tai kissoista. Kiitos näille rohkeille! Meitsi hurahtaa nyt Doctor Philiin. ;)