1. aktiivisuuspäivä

Tänään alkoi aktiivisen kuntoutuksen vaihe. 4,5 kuukautta siihen meni, että sain vihdoin luvan alkaa tehdä kaikkea. Tätä on ootettu kuin kuuta taivaalta! Saan lisätä rasitusta sen verran, mikä hyvältä tuntuu mutta tärkeintä on olla mahdollisimman paljon pystyssä, istuen ja liikkeessä sekä koneellakin vähäsen. Samoin pahan olo välttelystä siirrytään sen siedättämiseen.

Lisäksi treenaan joka päivä tasapainoa (tasapainomatto, rappuset, viivakävely, erilaiset epätasaiset alustat, vähässä valossa liikkuminen jne.) niskan hallintaa ja teen hermoston elvytysharjoituksia, eli erilaisia pumppaavia liikkeitä, joka mobilisoi hermokudosta selkäytimen ympärillä. Vielä joka toinen päivä vesikävelyä ja joka toinen päivä pieni lenkki, kesto 5 min tai kunnes alkaa huimaamaan!

Ja etenkin niitä asioita pitäisi treenata eniten, mitkä aiheuttavat suurimmat ongelmat. Jokainen treenikerta edistää hermosolujen palautumista ja luo uusia yhteyksiä solutasolla. Näinhän se on kaikessa: mitä enemmän ja säännöllisemmin harjoittelee, sen parempi. Keskushermostossa on uskomaton määrä kapasiteettia, mikä jää käyttämättä sekä käsittämätön kyky mukautua. Siihenhän kaikki kuntoutus perustuu! Oppimista kaikki on. Ü

Huimaus suodattuu kuulemma pois pikkuhiljaa, mitä enemmän sitä provosoi. Hermosolut oppii kehon uuteen tilaan eli muuttuneeseen niskan asentoon, ja mitä nuorempi on, sitä nopeammin se tapahtuu. Eli hiljalleen, hiljalleen.