Käy se lauantain vietto näinkin...

Migreeni helpotti parin tunnin pimeässä makailu jälkeen -onneksi. Pää tosin tuntuu edelleen siltä, että sen yli on juuri talsinut lauma Suomenhevosia tai Hamina Tattoon sotilassoittajajoukko. Triphyl väsyttää ja valkoinen huone tekee tehtävänsä - tuntuu kun olisi a) joko sairaalassa b) kuollut ja pilven reunalla. Katselen kattoa ja luen toisinaan Dan Brownin Murtamaton Linnake -toimintatrilleriä, joka on muuten pirun hyvä porkkana pitämään aivot virkeenä.

Kivan pöhnäinen olo auttaa unohtamaan sen äärettömän vitutuksen, mikä on ollu päällä nyt 4.3. lähtien.

Vain fyssarin lause 'elokuussa pääset jo kävelemään suht normaalisti' antaa voimaa tässä loputtomalta tuntuvassa taistelussa tylsyyttä ja tekemättömyyttä ja sekoamista vastaan. Olo on paska mutta omia ohjeita noudattaen täytyy vaan toistella itselleen, että laskukaudet kuuluvat olennaisena osana paranemiseen ja niiltä ei voi välttyä. Ja onneksi sitä ei tipu ihan sinne kuilun pohjalle, mistä paraneminen alkoi vaan jokainen pudotus on kuitenkin lähempää pintaa...