Kohtalotovereita

Ylitin tänään itseni ja tein 15 minuutin kuvaukset. Tosin siinäkin meinas taju lähteä, kun jouduin kääntämään päätäni ja yritin samalla katsoa kameraan. No, saatiin 2 takkia kuvattua CM:n lehteen, vaikka mallista tuntuikin siltä, että jos kotiin ja sänkyyn tästä selviää, niin hyvä niin! Heti kun joutuu oleen jalkeilla ja liikuttaan niskaa, alkaa huimaus. Ärtsyy!

Puhuin samalla valokuvaajan kanssa ja sieltä löytyi kohtalotoveri. Sama juttu - lantio ja niskat vinossa ja tyyppi kävelee ihan päin seiniä. Ei tarvi olla suurtakaan heittoa, että kävely muuttuu hoippuvaks. Negatiivisen lohdullista kuulla, että kohtalotovereita löytyy. Mutta vielä kun löytyis niitä, jotka saa asiat myös kuntoon? Huomenna akupunktioon erikoistunut osteopaatti katsoo alaselkää (jalka turpoilee, on mustelmilla, jumissa) ja sitten sain keskiviikoksi ajan fysiatri Penttiselle, joka tsekkaa kaularangan kuvat ja päättää niskan hoidosta. Ehkä sitten alkaa myös asiat etenemään. Tänään kuvataan myös lanneranka ja tsekataan, ettei siellä o mitään rikki. Tuskinpa vaan, mutta hyvä ottaa kuitenkin kuvat, ennen kuin aloitetaan hoidot. Ärsyttävintä on taas kerran huomata, että itse johdan tätäkin paranemisprosessiani. Ylläri!