En todellakaan mene uimahalliin tai tee muutakaan järkevää. Aion vaan kieriä itsesäälissä ja vitutuksessa tän loppuviikon, enkä näe ketään livenä. Pidän yhden paltsun, jonka sovin keskiviikolle ja se siitä duunista. Pistän miekkosenkin porukoittensa luokse loppuviikoksi, ku sekin ahdistaa, että toinen joutuu tekemään kaikki. Oon myös loppuviikon syömättä, koska eipä täällä ruokaakaan ole. Ja sanomattakin on selvää, etten koskekaan imuriin, vaikka villakoiria on kennelillinen. Sit lopuks syön pakasteesta pullat ja muut herkut ja kalvot suuttuu entistä enemmän. Sit kirjoitan blogiin vähän lisää jotain masentavaa juttua ja keskityn synkisteleen oikein huolella. En laita ees valoja päälle, ni saan hyvät tunnelmat. Siitä onkin pitkä aika, ku viimeks synkistelin. Tais olla heinäkuussa, ku pää ei meinannut millään elpyä muutosta. No, nyt on taas hyvä sauma. Ei tätä onneks kauaa kestä, mut välillä tekee hyvää vaan lyödä hanskat tiskiin ja riisua se positiivisuuden naamari. Totuushan on, että koko elämä on perseestä tällä hetkellä ja olen menettänyt kaiken, minkä ihminen voi menettää (mutten valitettavasti henkeäni), ni miks olla hymy perseessä 24/7. Aivan typerää... Itseasiassa tän Vitutusviikon kunniasi jätän bloginkin taas päivittämättä. Adjö ainakin huomiseks! Pitäkää lippu korkeella ja älkää kirjoittaja kommia, joihin mun on pakko vastata. Valitettavasti sähköposti tuuppaa push-email-palvelulla kaikki kommat reaaliajasssa... Ja meiliä en voi sulkea, vaikka haluisinkin. En ees halua. Vittuperkelesaatanahelvetti. Etenkin viimeinen.
tiistai 13. lokakuuta 2009
Negatiivisuuden loppuviikko
Päätin foorumilla, että pidän loppuviikon ns. Hillittömän vitutuksen viikkoa. Tässä plan:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
1 kommentti:
Kuullostaa valitettavan hyvältä suunnitelmalta ja jos vitutus voi tarttua niin tänään on juuri samanlainen olo.
Itse tosin aion pitää tietokoneesta taukoa, jos se nyt on mahdollista, kun pitää yksi projekti hoitaa loppuun ja aion käydä kaupassa hakemassa kaikkea mahdollista epäterveellistä syötävää, jonka jälkeen tiedän toteavani, että ei se itsesääli ole sittenkään järkevää, jonka vuoksi kerään taasen jälleen kerran itseni kasaan ja päätän levätä hieman enemmän ja tiedän loppuviimein uskovani sittenkin, että elämällä on vielä jotakin tarjottavaa.
Hitto, luin tuossa äskettäin hiljaisuuden kirous nimisen kirjan http://www.aamunkajo.vuodatus.net/blog/category/Tietokirjallisuus ja jos se mies on pystynyt vielä nauttimaan elämästä kaiken sen jälkeen niin kyllä minussa pitää olla sen verran naista, että minä uskon itseeni näinkin "pienillä" oireilla.
Tosin kun luin kirjan mua oikeasti vitutti pari päivää, kai se oli jotain itsesäälin sekaista pikkutytön kiukuttelua, mutta sitten viimein tajusin kirjan sanoman.
Totuuden mukaan ei minusta enää ole edes luovuttajaksi, silloinkin kun tekee mieli kirota alimpaan maankolkkaan niin joku viisaampi ääni jossakin pääkopan sisässä sanoo, että et sinä ihan oikeasti ole tota mieltä, nyt on vain hieman huono hetki.
Jessus kun ei osaa edes murjottaa ja kiukutella nykyään. Mutta onhan sitäkin aina yritettävä.
ps. tähän ei tosiaan tarvitse vastata, kunhan tuli kirjoiteltua...
Lähetä kommentti