lauantai 21. marraskuuta 2009

Hermotuksesta

Kuva:
Kasvohermo (ja muut aivohermot)

Lähde:
http://personal.fimnet.fi/laaketiede/kaisu.tapiovaara/ paresis_bell.htm)

Käytin tän päivän CST:n ja anatomian opiskeluun sekä oikeutettuun lööpäiluun. Enkä kyllä täysin malttanu pysyä poissa puhelimeltakaan mutta korjasin asennot fyssarin ohjeiden mukaiseksi. Pienestä se on kiinni! Kun ei katso silmillä alaspäin, eikä näin ollen venytä kalvoja, ei tule hönö olo. No, nyt tiedetään taas enemmän ku viime viikolla. ;)

Löysin verkosta hyvän ja selkeän kuvan, missä on esitetty aivohermojen, ja etenkin kasvohermojen, toimintaa. Aikoinani kyselinki fysiatrilta, että mistä hän tietää kasvojen puutumisen ja muiden kasvohermo-oireiden tulevan niskasta, aivojen ulkopuolelta, eikä siis päästä. Hän ei alkanut asiaa sen suuremmin selitellä, mutta kertoi vaan, että kasvot kuuotlemma näyttää erilaisilta ja myös aistitoiminta olisi erilaista, jos oireet tulisi aivoista.

Kun nyt satuin lukemaan Bellin pareesista (joka on siis yleisin akuutin kasvohermon perifeerisen halvauksen aiheuttaja ja jota myös CST:llä hoidetaan) ni koko homma aukes uudella tavalla. CST on kaiken kaikkiaan erittäin tehokas hoitomuoto myös osittaisiin hermohalvausiin! Hermot kykenee paranemaan melko hyvinkin, toisin kuin aiemmin uskottiin. Etenkin ääreishermosto saavuttaa monesti normaalia vastaavan toimintakyvyn, jos kyse on on osittaisesta vammasta.

Ei kommentteja: