Tämmöstistee tänään...

Luojan kiitos, nyt alkaa näyttää siltä, että tää paska antaa oikeasti periksi. Viime hoidon jälkeen olen pystynyt lisäämään merkittävästi aktiivisuutta ja ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen pystynyt seisomaan jonkin verran ilman sen suurempia outoja tuntemuksia.

Toki olotila on edelleen huono mutta on se nyt edistystä, jos on päässyt sille asteelle, että saa nauttia edes toisinaan siitä ns. normaaliolosta.

Kukaan muu kuin tämän tai vastaavat oireet kokenut ihminen ei voi tietää, kuinka vittumaista on elää mutta olla silti 'kuollut'. Neljän seinän sisällä olo alkaa tympiä tervettäkin - saati sitten sairasta, jolla kyse on siitä, ettei pysty tekemään mitään.

Kaikki ne psyykkiset virvokkeet, kuten liikunta, työ, muut harrastukset, sos. hetket kavereiden kanssa, illanvietot, matkustaminen ja paikan vaihto jne. on pois suljettu. Tässä tilanteessa on vaan PAKKO kehittää itselleen jotain korvaavaa tekemistä. Ja noita asioita, mitkä on menettänyt, ei kannata edes miettiä, koska siinä kiusaa vaan itseään.

Täytyy vaan keskittyä siihen, mitä jäi jäljelle ja pyrkiä nauttimaan pienistäkin iloista! Ja luottaa siihen, että saa ne menettämänsä asiat vielä joskus takaisin, koska ammattilainen on niin sanonut! Eihän tässä itsensä kituuttamisessa muuten olisi mitään järkeä, jollei näkisi itsellään edes jotain valoa tulevaisuudessa.