maanantai 14. syyskuuta 2009

Iltahuki

Tämä päivä humpsahti vauhdilla. Aamusta tuli huoltomies pistään lavuaarin takas seinään. Hyvä, hyvä. Taas toimii, eikä tipu varpaille. Sitten pidettiin illan ajan päivityspalaveria firman asioista toisen omistajan kanssa. Sillä seurauksella, että nappas takaraivon täysin jumiin.

Niska on tuntunut ehtistä löysemmältä. Ihan kuin syvät lihakset ei toimis ollenkaan ja takaraivokin on yhtä ja samaa levyä. Nooh, kattellaan mitä lepo tekee.

Äskön kokeilin murtohälyttimiä omistajaltani saaman ohjeen mukaan. En tiedä, kuuluuko asiaan, että partsin ovella alkoi joku piipata, kun olin pistänyt hälyt päälle. Ehkä johtui siitä, että oven kahva ei ollut ihan pohjaan asti käännetty vaan puoliks auki. Täytyy kokeilla kohta uudestaan mut varmuuden vuoksi otin hälyt pois.

Päässäkin ois mukava hönö olo. Yläniska on tippunut. Ei tajuu oikein mistään mitään. Katotaan nyt, meneekö se itsestään pois vai ei. Todennäköisesti ei.

Hassua muuten, miten hermosto voikin olla näin sekaisin. Löin aamulla kyynärpääni jääkaapin oveen. Koko käden lihakset kramppas ja kyynärpäätä ei saanut koukkuun pariin tuntiin. Ei oikein pelitä paikat, niinkuin pitäis. Melkein hymyilytti, että ihan kevyt napsaus aiheutta moisen krampin ja kivun. Hienoo, hienoo.

Ei kommentteja: