Se taas antoi minulle lisätoivoa, sillä olen kuulemma toipunut 6 kuukaudessa 'todella nopeasti'... Ystäväni oli laskenut omaa paranemistaan puolissa vuosissa!
Sen verran pahasti oli käynyt, kun hän ajoi 120km/h päin seinää...
Olipa ihana saada vinkkejä siitä, miten tämmöisen kanssa selviää: sisulla, unohtamalla, siedättämällä ja treenaamalla. Että niillä mennään. Ja ajan kanssa. Kuulemma se on ainoa tie terveyteen, että muistaa joka päivä sanoa itselleen, että 'olotila loppuu kyllä joskus' ja että 'nauti ihan niistä pienistä iloista'. Hyvät eväät sinänsä!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti