maanantai 18. toukokuuta 2009

Halleluujaa (TV)

Tänään tein jotain, mitä en ole tehnyt vuoteen. Mutta mitä se oli?

Niinpä. Ette ikinä arvaa. Kerron ehkä joku päivä.

Olin ihan varma, etten ikinä moista tekis, mutta nyt se vaan tapahtui - huomaamatta. Ja oon edelleen hengissä. Kai.

Öitä!

Lähettänyt Tahdonvoimaa klo 23.31

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Psyyken merkitystä parantumiselle ei pidä väheksyä; ei muuta kuin kovaa treenaamista ja positiivista mieltä:

http://www.yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2009/05/hammastikkukin_tavallista_hoitoa_parempi_alaselkakipuihin_745581.html

19. toukokuuta 2009 klo 8.54
Fedja kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
19. toukokuuta 2009 klo 10.10
Fedja kirjoitti...

Sorry tuli kirotusvihre erelliseen kommenttiin.

Ei voi niin Ano, siinä olet ihan oikeassa.

Lainaus jutusta:
"Akupunktiopisteisiin annettu hammastikkuterapia ja varsinaiset akupunktiohoidot vähensivät selkäkipuja ja paransivat potilaiden toimintakykyä enemmän kuin tavanomaiset hoidot. Tämä havaittiin vielä vuoden kuluttua hoitojen aloittamisesta.

Tulokset osoittavat selvästi tavanomaisen hoidon huonouden suhteessa akupunktiohoitoihin. Lisäksi tulokset herättävät kysymyksen akupunktion vaikutusmekanismista. Jos hammastikun painallus auttaa yhtä paljon kuin perinteinen kiinalainen akupunktio, hoitojen teho voi pitkälti selittyä lumevaikutuksella."

Tai sitten ei. Lue vielä seuraava kappale. Tieteessä tehdään monesti liian suuria johtopäätöksiä oletusten perusteella vain sen takia, että halutaan tehdä tietynlainen johtopäätös, vaikka johtopäätöksen tekemiseen ei ole mitään hyvää perustetta. Se on tieteen vääränlaista tulkintaa.

"Toisaalta tylpillä neuloilla tehtäviä akupunktiomenetelmiä on kuvattu 2 000 vuotta vanhoissa akupunktioteksteissä, joten niiden vaikutus saattaa olla sama kuin varsinaisen akupunktion."

Alaselkäkipu on kyllä Anonyymi hiukkasen eri asia kuin vammasta johtuva niskan retkahdusvamma ja siihen liittyvä selkäytimen venähdys. Tutustu vammaan asettamalla itsesi alttiiksi peräänajokolarille ja käy sen seurauksena helvetissä. Tai voit mennä mielikuvissa poltettavaksi helvetin lieskoihin jo nyt ja kuvitella sen kestävän muutaman vuoden. Siitä mielikuvasta voi saada jo vähän tuntumaa retkahduvammman kanssa elämiseen. Siis siihen versioon, joka kuuluu niihin vaikeampiin vammoihin.

Jos liikaa treenaa väärässä vaiheessa, niin tuloksena on täydellinen takapakki. Sen sijaan jossakin vaiheessa sitä voi alkaa treenaamaan enemmän kun keho ja hermosto kestää enemmän. Taitoa vaativa laji.

Positiivista päivää Anonyymille!

19. toukokuuta 2009 klo 10.15
Anonyymi kirjoitti...

Viestissäni ei ollut teille muuta kuin toivotus siitä, että vaikeuksista huolimatta voisitte pitää lipun korkealla, sillä kuten jutusta käy ilmi, asenteella on suuri merkitys toipumiselle.

Treenamista Tahdonvoimaa tuntuu harrastavan kovasti, siitä tuo toivotus kovista treeneistä.

"Tutustu vammaan asettamalla itsesi alttiiksi peräänajokolarille" - mikä tämä on? Kiitos toivotuksista, mutta taidan jättää väliin.

En ymmärrä tätä sangen vahvaa hyökkäystä viestiäni kohden, en verranut alaselkäkipuja teidän vaivoihinne.

Positiivista otetta kaikesta huolimatta toivottelen!

19. toukokuuta 2009 klo 12.57
Fedja kirjoitti...

Juups. Se oli omaa tulkintaa. Oli jäänyt hampaan koloon edellisen Anon asenteesta ja vuosikausien vähättelystä. Sorkke sulle. Ja kiitos tsempistä! Otin niistä osan itselleni, vaikka en ole tänne kirjoittanut omista "treeneistäni".

Ja joo, jätä väliin se tutustuminen. Ei kannata missään nimessä.

t. Herkkis

19. toukokuuta 2009 klo 16.53
Tahdonvoimaa kirjoitti...

Tulkinta rulez... Munkin täytyy vähän miettiä sanavalintoja, etteivät luule vaikka duunissa, että juoksen tuolla lenkeillä mutten muka voi tehdä täyspitkiä työpäiviä... ;) Mun kovaa treenaaminen on se 2 minuuttia järvessä tai kävelyä 400 metriä pitkin päivää, niin monille muille se on 5 km:n lenkki ja puntit.

19. toukokuuta 2009 klo 19.01
Tahdonvoimaa kirjoitti...

Ja mitä tulee muuten alaselkäkipuihin, niin täällä on niihin liittyen eri hyvä ketju!

http://p3.foorumi.info/niskavamma/viewtopic.php?t=256

Faktoja alaselkäkivusta sekä sen kuntoutuksesta. Purkaa hyvin myyttejä siitä, etteikö alaselkäkipua voisi kuntouttaa. Pitää vaan tietää, miten. Kannattaa kuikkaa. :)

19. toukokuuta 2009 klo 19.03
Fedja kirjoitti...

Tahdonvoima, sulle yksi kommentti. Tuolla yksi kommentoija kertoi, että ei ole huomannut, että sinun kunnossa olisi tapahtunut positiivista kehitystä hoidon ja treenien aikana.

Minäkin lukiessani blogista tekstejäsi koin tämän saman. Sain siis sellaisen kuvan, ettei kunnossasi tapahdu mitään edistystä ja että pyörit ympyrää oireitten kanssa. Ja ei erottanut mitkä oireet ovat häipynyt vai onko skaala samanlainen koko ajan, kun kummiskin usein olotilasi oli kauhea. Sitten vasta mailittaessa enemmän sain infoa, että sinun tilanteessa kehitystä on tapahtunut itse asiassa tosi paljonkin. Jos haluaa tuoda tätä puolta esille enemmän, niin kannattaa varmaan kirjoittaa joskus silloinkin kun on hyvä olo tai hehkuttaa kunnolla sellaisen jakson jälkeen. Sehän tahtoo olla niin, että kun on parempi olo, niin häviää virtuaalisesta elämästä oikeaan elämään. Ja tänne blogiin tulee paskan ja turhauman purku. TV, tuota sinun kuntoutumis-kirjoitusta lukemalla saa kyllä infoa, että edistymistä on tapahtunut.

Minun blogikirjoituksista ei varmastikaan saa kuvaa mitä kohdallani tapahtuu, koska en jaksa kirjoittaa tilastani säännöllisesti, enkä oikein edes silloin tällöin. No katsotaan tulevaisuudessa. Yritän kanssa itse pitää yllä olevan mielessä, että kerron myös edistyksestä, jos tänne kirjoittelen ja edistystä tapahtuu.

19. toukokuuta 2009 klo 19.28
Tahdonvoimaa kirjoitti...

Juu, eipähän tässä onneksi tarvitse muita kuin itseään miellyttää, siis sen suhteen, missä kunnossa on milloinkin ja kuinka paljon sitä jaksaa kuuluttaa. Mä kun oon vakaasti päättänyt, että hyvistä hetkistä ei kannata hirveest huudella, niin blogista tulee välillä paskasaavi. Itte kun tietää se riittää.

Ja kyllähän mä pyörinkin ympyrää, kun lisään koko ajan rasitusta, niin aina jossain vaiheessa rysähtää ja kunnolla. Täytyy varmaan kirjoittaa yksi teksti, missä lukee vaan: TV lisää rasitusta joka viikko ja siksi hänen kuntonsa paranee suhteessa koko ajan, mutta lopulta se aina ylirasittaa ittensä ja ajautuu aina vähäks aikaa kuiluun. Kunnes ehkä joku päivä niin ei käykään... Ehkä. ;)

Koittakeehan siis kestää paskasaavin kanssa. Ja lukekaa rivien välistä. Jos juoksen joutsenten ja Hornettien perässä, oon oletettavasti paremmassa kunnossa. Jos makaan sängyssä ja kuvaan kattoa, oon heikommassa hapessa. ;) You know...

19. toukokuuta 2009 klo 19.50
Fedja kirjoitti...

Lähinnä ajattelin kylläkin sitä, että lukijan kannalta on mielenkiintoista tietää, että saako tuo heppu apua noista jutuista mitä tekee. Siis Hoidoista ja treeneistä. Sitä silloin itse aiemmin yritin TV sinun teksteistä hakea, mutten löytänyt.

Se ei mielestäni ole miellyttämistä, jos niistäkin kertoo. Ehkä sitä, että ajattelee asiaa myös lukijakunnan kannalta esim. siinä mielessä, että lukija (esim. minä) voi olla erittäin kiinnostunut siitä miten KST hoito ja erikoiset treenit vaikuttavat Whiplash-vammaisen kuntoon ja kuntoutumiseen.

No, jokainen kirjoittaja voi päättää mikä on kohdallaan blogin tarkoitus. Jos sen tärkein tehtävä on paskasaavi, niin sitten on. Sehän on ihan ok. Ei ole valittamista ü.

19. toukokuuta 2009 klo 19.58
Fedja kirjoitti...

Siis, että ei ole valittamista siitäkään valinnasta.

19. toukokuuta 2009 klo 19.59
Tahdonvoimaa kirjoitti...

Juuh, no se nyt tätä enää puuttuu, että täytyy alkaa päiväkirjassaan ottaa kohdeyleisö huomioon - siis tolkuttoman tarkoituksellisesti ja suunnitelmallisesti. Sitä vartenhan tämä blogi on perustettu muinoin ja sillä mentaliteetilla itte tätä kirjoittelen - Päiväkirjana itselleen, parantumisen apuvälineenä.Muut voi kirjoittaa muilla. All yours! :)

Meikäläisen osuudet ei ole tarkoitettu sen virallisemmaksi tiedotuskanavaksi millekään tietylle kohdeyleisölle. Jokainen voi tulkita tekstejä itsenäisesti. Ja jos kysytyttää, suapi aina kysyä tarkemmin. Kerron mielelläni.

Sitä oon monesti miettinyt, että tämän blogin peruslukijan perspektiivi on niin lyhyt, koska kaikkia entryjä ei jaksa kahlata läpi, että hänen voi olla vaikeaa muodostaa kokonaiskäsitystä. Ja sitten kun lukee vaan vikojen kuukausien tekstejä, jolloin oon ollut vuorotellen kunnossa ja vuorotellen kuilussa, voi olla vaikea saada laajempaa otetta.

No, parhaani teemme kaikki. Lumpparia lainaten: Ota neuvoja muilta, päätä itse.

CST-avuista/toimivuudesta kannattaa joka tapauksessa lukea foorumilta mm. täältä:
http://p3.foorumi.info/niskavamma/viewtopic.php?t=39

19. toukokuuta 2009 klo 20.24
Tahdonvoimaa kirjoitti...

Ja miellyttämisellä tarkoitin sitä, että vie liikaa energiaa edes yrittää kuvata näitä asioita niin, että suurin osa pysyis kärryillä mun kehosta, kun en ittekään pysy.

Niinpä oon tyytynyt suht "pinnallisiin" raapaisuihin mm. harjoitteiden kuvauksien + vaikutusten kanssa. Samoin en halua esim. neuvoa treenejä kenellekään paitsi sillä varauksella, että "tulkitse itse, ota riski, kokeile, tee väärin, mee huonompaan kuntoon tai tuu parempaan, mutta mä nyt kirjoitin tästä näin ja that's it". ;)

Kehitysehdotukset on aina tervetulleita. Se kuinka paljon käytän vähäistä energiaani niihin, on sitten eri juttu. Voi olla, että käytän paljonkin, joskus en korvaani lotkauta.

Tämä johtuu vaan siitä, että pyrin vierottamaan itseni tästä blogista (eli tervehtymään) ja sitten kun on hyvä olo, täytyy tehdä oikeaa duunia, ettei näänny nälkään. ;) Adjö tältä illalta! Be well everyone!

19. toukokuuta 2009 klo 20.31
Fedja kirjoitti...

Jassoo. En kyllä tarkoittanut kommentissani lukijakunnan järjestelmällistä huomioon ottamista. Siinä varmasti löytyy asteita 0-100%:iin, sen mukaan miten kirjoittaja asian näkee ja kokee ja haluaa.

Toisaalta tänne nettiin sitä blogittaa silloin tällöin sen takia, että on tietoisuus tai tunne, että joku ehkä jakaa tekstin kanssani. Eli virtuaalisosialisointia ja tunne yhteydestä toisiin ihmisiin, vaikkakin virtuaalisesti. Jos ei tätä lisää halua päiväkirjakirjoitteluun, niin sittenhän sitä kirjaa asiat omaan vihkoon täällä kotona.

19. toukokuuta 2009 klo 22.06
Tahdonvoimaa kirjoitti...

Ymmärrän Fedjaseni kyllä, mitä tarkoitat mutta älä stressa nyt tästä asiasta liikaa, ethän? :) Monissa jutuissa nimittäin teen kompromisseja, mutta tässä en. Jokainen saa kirjoittaa tähän blogiin juuri niinkuin tahtoo - joko tiedostaen tai ollen tiedostamatta sen, että joku mahdollisesti lukee tätäkin.

Mutta olennaista on, että kukin tehköön sen, mitä tekee niin, ettei itte stressaa tai kuluta vähäisiä energioitaan asioiden liikaan miettimiseen, siis tämän blogin suhteen. Ilmeisesti ne 150 lukijaa, jotka tätä päivittää pällistelee, on ihan ihan tyytyväisiä nykyiseen mallin ilman, että tässä nyt mitään ihan mahdottoman suurta linjan muutosta täytyy alkaa miettiä. Vai mitä ne sanoo, jotka blogia lukee? Tosin edelleen sanon saman, mitä aiemminkin: välillä kuuntelen kommentteja, välillä reagoin voimakkaasti, välillä en mitenkään.

Joku toinen kirjoittaa vihkoon, joku mieluummin sähköiseen vihkoon. Motiiveista kuus, kaikki tyylit ja muodot on nyt sallittuja. =)

19. toukokuuta 2009 klo 22.15
Tahdonvoimaa kirjoitti...

Ps. Turhasti energiaa vievää kritisointia ja analysointia meikäpoika (ja Jukka-poikakin) välttelee. Me tehdään nyt sitä, mitä hyvältä tuntuu eli mennään fiiliksellä - tän bloginkin kanssa.

Meitsi lopettaa tähän tämän aiheen vatvomisen ja alkaa vatkata nyt limeä narua. Muut saa toki jatkaa, jos siltä tuntuu. Hyvät keskustelut oottaa sit viikon päästä. ;)

Illan jatkoja itse kullekin!

19. toukokuuta 2009 klo 22.19
Fedja kirjoitti...

Samat sanat. Turha jatkaa vatvomista, kun näytät ymmärtävän mun ensimmäisen kommenttin sulle ja sitä seuraavat kommentit ja niiden tarkoituksen täysin eri tavalla kuin mitä niillä tarkoitan ja tarkoitin.

No opinpa sen, etten enää sulle tästedes heitä kommenttia. Ja vallankaan ala selvittämään sisältöä lisää, kun kaakkoon menee vaan enemmän niitten tulkinnat.

Hyvät jatkot sinne päin!

19. toukokuuta 2009 klo 23.14
Tahdonvoimaa kirjoitti...

Juuh, parempi lopettaa vatvominen. Ymmärsin kyllä pointtisi, mitä hait. :)

Ja anna tulla vaan kommenttia. Mä en vaan jaksa stressaa tästä blogista liikaa, eli sit tietyt kommentit ohitan "olan kohautuksella". Kun kaikilla on kuitenkin omat mielipiteet, ajatukset, ehdotukset tän(kin) suhteen, niin menee välillä turhan vaikeeksi. jos joka "vinkistä" ryhtyis johonkin suurempaan miettimiseen, ei muuta ehtiskään, kuin niitä miettiä.

Kyllä sä tiiä, mitä tarkoitan. eiks jeah? Öitz sinnekin suuntaan! :)

19. toukokuuta 2009 klo 23.33
Tahdonvoimaa kirjoitti...

"Kuntoutusmenetelmät (TV)":

Tämä kuvasi hyvin, miten selkäytimen venähdysvammasta lähdetään kuntoutumaan! Heitähän TV foorumille kirjoitus kans.
Ei voi sanoa, muuta kuin että voi P, kun en saanut oikeaa diagnoosia ja hoitoa heti.
--
TV: Juu, toikin oli vielä pintapuoleinen ja suht positiivinen raapaisu. Jos olisin alkanut valottaa sitä, miten ensin opeteltiin katseen kohdistaminen, pään kannattelu, kyljeltä toiselle kääntyminen, istumaan nousu jne. niin kirjoittaisin tekstiä vieläkin. ;)

Valitettavasti kuulut Fedja siihen enemmistöön, joka joko itse joutuu keksimään diagnoosin tai saa sen vuosien kuluttua. :( Mä sain poikkeuksellisen huippunopeasti eli 2 kuukaudessa. Mutta fyssarin mukaan silti ihan liian myöhään.

Siinä oli jo hierottu ja venytetty hermoja monet kerrat, eli tehty hallaa vaan. Ekat puoli vuotta hoidoista menikin siihen, että saatiin mut neutraalitilaan sieltä hevon peestä, mihin virheelliset hoitomuodot oli kehon tyrkännyt.
--
F: Enkä itse ymmärtänyt tilaani ollenkaan, edes mennä lääkäriin järkyttävien oireiden johdosta. Ortonin fyssari sanoi 2004, että minun olisi todennäköisesti pitänyt vammautumisen jälkeen olla sairaalassa makaamassa, kun oirekuvauksesta päätellen saattoi kyseessä olla kohonnut aivopaine.
Olen röykkyyttänyt niskaa aluksi niin paljon, että en tiedä pääsenkö silloin syntyneestä arpikudoksesta koskaan eroon. Eli siis pilannut toipumismahdollisuuksia itse.
--
TV: No, kukas sitä tajuis, jos aivot samalla ottaa damagea? Niin se on varmaan ollut itse kullakin noin vakavasti loukkaantuneella paineet päin seiniä! Minullahan on 'keskivaikea' vamma. ;)

En mäkään tajunnut muuten, mikä vaivas. Se taitaa olla aika normaalia, ettei tunnista vamman vakavuutta, koska keskushermo ja psyykkiset toiminnot käy hitaalla. Älykäs ja osaava ihminen on vain varjo itsestään tuolloin. Tietää, että joku vaivaa, muttei tiedä mikä! Kaikin puoli hirveä olo vaan kun kukaan ei tunnista sitä!
--
F: Mutta toivon parasta ja en pelkää pahinta. Uskon niin vakaasti, että arpikudos tuolta syvältä niskasta vähitellen sulaa pumppauksella ja kevyellä jumppauksella, että se sitten oikeasti sulaa ü! Edessä on pitkä vuosien kuntoutus. Kuten Ortonin fyssari sanoi, kuntoutus kestää tuplaten sen, minkä aikaa on tavallaan ollut yrirasituksessa ja vamma pahentunut. Pitää yrittää olla sitkeä, SITKEÄ. Ja säilyttää usko, että joskus se minunkin kohdalla helpotus on mahdollista!!!

--
TV: Juuri noin sanoi munkin fyssari. Eli että vamman paraneminen kestää ainakin sen verran, mitä sen tuleminenkin kesti. Mulla se ois sit n. 4 vuotta, jos ottaa kaikki kolarit huomioon. Mutta onhan noi yksilöllisiä.

Nyt ainakin kun on päässyt alkushitin eli pahimpien hermo-oireiden yli, kuntoutuminen on selkeesti nopeutunut.
--
F: Pelasin vammautumisen jälkeen ihan muutaman viikon sisään mm. frisbeetä ja sählyä. Hatarasti tosin, kun ei koordinaatio ja kropan hallinta oikein pelannut. Onneksi kontaktitilanteet vaistolla väistelin. Sulkapalloa yritin, mutta kahden lyönnin jälkeen oli pahoinvoinnin takia lopetettava.
--
TV: No, samat oli harrastukset täälläkin. Ihmettelin suliskentällä, kun 'käsi oli irti' ja kenttä keinui. Ja palloakaan ei oikein nähnyt, tai sit näki monta palloa. ;) Sitten alkoikin seuraavalla viikolla helvetti, eikä ole tarttenut pelata enää mitään.

Eikä tartte jatkossakaan! Golf ja sulis on tulevaisuudessa vesikävely ja Pilates. Sit joskus.

Ja juuh, fyssarini on enkelini.

21. toukokuuta 2009 klo 15.10
Tahdonvoimaa kirjoitti...

Ja Fedja, se täytyy vielä kirjoittaa, että sinä lukijana et ole meikäläiselle "ihan sama", mutta kun meidän tulee tosiaan muutenkin pidettyä yhteyttä, niin tiedätään toistemme tarkemmatkin kuulumiset. Puhuin niistä ns. satunnaisita lukijoista, jotka ehkä satunnaisesti saattavat jotain kommenttia ja kehitysehdotusta ko. asiasta heittää.

Sulle kyllä on kiva jakaa tarkempaakin juttua, koska ymmärretään toisiamme, mutta ihan joka oiretta tai millin sadasosan liikahdusta, suuntaan tai toiseen, ei jaksa tänne avata. Mut jees poks. Moiks nyt!

21. toukokuuta 2009 klo 19.40

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)