Jos haluat lukea surullisen tarina surullisesta tytöstä, jatka vaan rohkeasti eteenpäin. Mikäli saavillinen paskaa ei sovi päivän suunnitelmiisi, kannattaa pistää just nyt blogi-ikkuna kiinni. Valinta on sun. Mulla ei ole vaihtoehtoja tän sairauteni kanssa, joten mulla on oikeus kirjoittaa tuutin täydeltä valitusta tähänkin tekstiin.
Pakkasin hetki sitten reppuuni läppärin, kännykän laturin, maitohappobakteerit, D-vitamiinit, tärkeet paperit, limen kuminauhan, hammasharjan ja resonaattoriputken. Muuta en tarvi. Tai oikeammin, osa kamoista on jo kämpällä ja osa oottaa autossa ja kannetaan sieltä ajankohtana X. Enhän mä tavaroita tosiaan tartte, kun oon himassa, enkä ole just nyt menossa Linnanjuhliin. Eikä Tarjakaan ole tulossa tällä viikolla mun luokse kaffille. Ja ne ihmiset, joita näen, ovat niin läheisiä, että voin hengata vaikka alasti. Tarja menee tohon samaan kategoriaan. Eli pari t-paitaa, alusvaatteet ja kotihousut riittäis mainiosti mukaan uuteen asuntoon.
Kaikki mun ihanat vaatteet on muutenkin ihan turhaan kaapeissa pölyttymässä. Eikä niitä ees vois käyttää, kun ne on liian isoja. Ei ole lihaksia ja painoa on lähtenyt se 8 kiloa. Ja miten sopii yhteen hameet tai trendikkäät caprit ja Addun lenkkarit? Niin, ei sovi ei, tietää tyylitajuttomampikin jamppa.
Jaahas, yksi ongelma vielä. En mä jaksa kantaa tota 1,5-kiloista reppua. Tai jaksan, mutta kärsin viikon, jos kannan sen tällä hartialla. Frendi tarjos onneksi apua. Hyvä!
Ai niin, kaupassakin pitäis käydä. Eihän se uusi jääkaappi ajatuksen voimalla ole täyttynyt. No, pyydetään taas ystäviä jeesiin.
Painajainen jatkuu...
Kukas hitto mulle tekee ne safkat, kun en pysty ees hellan eessä seisomaan 2 minuuttia tällä niskalla? Vai siirtäisinkö simppelisti pakastimesta mutsin tekemät ruuat toiseen pakastimeen? Ai niin, mutta enhän mä pysty pakkaan niitä.
Ja miten mä auton ajan, kun huimaa niin paljon, ettei pysy pystyssä? Missä se mun uusi asunto ees sijaitsee? En ole käynyt siellä. Otin lennosta, kun en pystynyt meneen sinne näyttöviikolla. Mihin saa auton parkkiin, etten joudu käveleen kaukaa? Entä jos avaimet ei käy oveen ja en pääse sisään? Sit käyn makaan rappukäytävään, onhan mulla tyyny. Sitäkin saatanan pinttynyttä ja pahalle haisevaa höyhenpaskakasaa pitää aina kantaa mukanaan.
Viimeksi joku hissihuoltomies kävi heittään hauskaa huulta tyynystä tossa pihassa:
'Mitäs sä tyttö tyynyä roudaat mukanas? Saitko potkut kotoa?'
Terveenä ois varmaan nauranut ja nakannut tyynyllä päin pläsiä. Nyt ei naurattanut.
Teki mieli sanoa muutama valittu sana, mut tyydyin manaamaan vaan mielessäni, että tipu itte hissikuiluun ja nyrjäytä ytimes. Ei passais kyllä manata. Viimeksi kun kirosin ystäväni, kirous toteutui seuraavalla viikolla - molempien kohdalla. Tämä oli se tiukkasanainen väittely ystävieni kanssa muinoin. Oisko ollut syksyllä, kun he vielä itsepintaisesti väittivät, että 'mä en ole oikeasti kipeä vaan kyse on siitä, etten vaan uskalla lähteä himasta baariin tai leffaan tms, kun oon tottunut oleen yksin'. Niin, nehän sen tiesikin. No, joka tapauksessa siitä muutaman viikon päästä toisella todettiin tunnistamaton aivotoiminnan häiriö ja toinen mursi hiukka myöhemmin reisiluunsa.
Niin, takaisin omaan helvettiini. Mitä jossen saa nettia toimiin koneessa? Jospa sänky on mun hermostolle huono? Joudunko kurkotteleen jääkaapin hyllyille? Niin joo, ja ei siellä ole pesukonettakaan. Vain pesutupa. Sinnehän mä kannan sujuvasti pyykit tietenkin. Monille niin arkisia pieniä asioita, ettei noista selviytymistä tuu ees miettineeksi.
Tän päiväisen fiaskon perusteella herää ainoastaan yksi kysymys: miten mä pärjään yksin? Tai oikeastaan toinenkin: miksi mun piti jäädä eloon kaatumisesta? Vielä kolmaskin asia mietityttää: onko nämä päivät, mitä kulutan, elämää vai painajaista? Jokainen voi itte tulkita, mutta kyllä tämä meikäläisen mielestä aika turhauttavalta tuntuu. Voisin luopua saman tien toisesta jalasta tai kädestä, jos vaan saisin toimintakykyni muuten takaisin. Mutta tasan ei käy onnen lahjat. Nyt täytyy vaan muistella, että sainhan mä olla pari viikkoa tossa välissä vähän paremmassakin kunnossa. Ei sillä ilolla tosin pitkälle pötkitä.
Taidanpa mennä hakeen kahvit tutusta keittimestä, peseen hampaat tutulla harjalla tutussa vessassa ja sitten tuijotan tuttua seinää tän illan. Illalla heitän pari tuttua lasia paskaksi suihkun lattialle. Sit vedän tutut lenkkarit jalkaan (sen mageimman iltapukuni kera), imuroin sirut ja kärsin enemmän, kun huhkin. Yksi hyvä puoli tässä päivässä sentään on: en voi itkeä, kun pää on niin jumissa.
Ps. Mulla on kohta taas synttärit. Ostakaa lahjaksi terävä tikari tai Puolustusvoimien ylijäämävarastosta käsikranaatti. Kiitos!
Tekstit
1 kommentti:
Taitaakin olla kirouksista kauhein, kun toivottaa toiselle "nyrjäytä ytimes!" Mutta ah, miten hieno ja uniikki fraasi! Saanko joskus lainata sitä, jos en itse keksi tarpeeksi painokasta sanottavaa? :)
Lähetä kommentti