Kappas kummajaista

Niska on ihmeellinen. Tuntuu taas vaihteeks olevan hepannut kallonpohja ja käsi oikeelta. Täytyy vissiin käydä apteekissa hakeen Buranaa huomenna, josko lihakset ois vaan tulehtunut. Lohtu on se, että pystyn istumaan jo suht nätisti. Seisominen ja kävely ei kyllä suju, sen huomasin, ku menin moikkaan kavereita, jotka haki ton paremman puolen the rapujuhliin, joihin mua EI siis ole kutsuttu. Mä jaksan tästä mainita monta viikkoa! Ei sillä, että oisin mennytkään, mutta kuitenkin periaatteesta vois olla ystävällistä kutsua mutkin, jos kutsuu toisenkin. Jossei kutsuis kumpaakaan, ois yks lysti. Näin sen huomaa, et ku riittävän kauan on poissa kuvioista, ei sua enää ole olemassakaan! Ykskin tuttu oli vaihteeks kysellyt, oonko mä kuollut. Sit se soitti lopulta mulle ja tarkasti asian. Sanoin tietysti, että olen. Sitähän tää on. Hidasta käyntiä kohti kuolemaa. Helpompi tosin ois ollut, jos ois vaan päässyt hengestään suoraan 29.2.08, eikä tällain vuosien kitumisen jälkeen. Mut sitä ei kannata itkeä, tapahtunut mikä tapahtunut ja asiaa ei voi muuttaa.

Kävin kuitenkin ulkona moikkaamassa kyyditsijöitä ja ainakin näytin helvetin hyvältä. Vaatteet sävysävyyn, pipot, kaulaliinat ja tumput vimpan päälle. Nauratti vaan ni hitosti, että moni kakku päältä kaunis mut sisältä pelkkää paskaa kalvostoa. Kalvot on vetässy jostain hirvee separit ja ei toimi sit yhtään niinku pitäis. Vikat kolme viikkoa vissiin tehnyt tehtävänsä. Varmaan täytyy maata oikeesti se 2 viikkoa, että tästä todella elpyy. Tai sit ei. Voihan se olla, että paraneminen on tullut tiensä päähän ja tässä on lopputulos:löysä niska ja hajonnut hermokudos, joka toimii sinnepäin. Kai se täytyy mennä hakeen kasiluokal viimeks käytetyt Fischerit varastostaja lähtee vaan hiihtämään! Vittuuks täs mitään väliä, ku aina on huono olo jollain tavalla. Ihan sama mitä tekee, aina voi huonosti. Siihen hiihtolenkki hiekalla tuskin tuntuu missään. :)