Melkein tuli stressi

Tänään aloin funtsia työkuvioita. Melkein iski stressi siitä kaikesta tekemättömästä, mikä pitäisi olla hoidettuna. Siis pitäisi olla hoidettuna itseni mielestä, tuskin muiden. Minä taidan olla itseni tarkin vartija, orjapiiskuri ja motivaattori, mikä on tavallaan hieno asia. Nykypäivänähän vannotaan omatoimisuuden ja itseohjautuvuuden nimeen! Ei tämän päivän PK-(asiantuntija)organisaatiossa ole mahdollisuuksia, eikä tarvettakaan, soveltaa muinaisia tehdas/tuotantotyöstä lainattuja johtamis-, motivoimis-, palkitsemis- ja työnorganisointimalleja. Vanhaa sanontaa mukaillen, veli on itse itsensä vartija.

Stressi loppui onneksi suht lyhyeen kestäen about 32 minuuttia ja 8 sekuntia. Itseäni viisaampi bisnestuttu sattui soittamaan juuri sopivasti. Hän muistutti, että terveys ennen kaikkea ja perusteli hiljaiseloni vallan mainiosti. "Ethän sinä ole oikeasti ollut poissa työelämästä puoltakaan tuosta ajasta, mitä olet ollut sairaana"! Hyvä pointti! Lisäksi hän laskeskeli esimerkinomaisesti, että vaikka olisin kolme vuotta osapäiväisesti saikulla, tuskin se riittäisi korvaamaan tehtyjä työtunteja, joita on kertynyt useammalta vuodelta aikamoinen kasa varastoon. Ja lisäksi hän muistutti minua siitä, että nuo työtunnit ei ole mitä tahansa tunteja, vaan niitä kaikista "kovimman panoksen uurastusta". Tunteja, joita tehtiin silloin, kun firma oli nuori, tuntematon ja aloitteleva noviisi. Tunteja, jolloin otettiin toisen osakkaan kanssa suuriakin riskejä, raadettiin perse (ja niska) tulessa ja tehtiin enemmän kuin mitä olisi (ehkä) tarvinnutkaan. Mutta mitäpä sitä ei tekisi elämäntehtävänsä eteen?

Firma on mun esikoinen ja kaikkihan tietää esikoisen roolin perheen silmäteränä! Esikoisen eteen on tehty lukematon määrä tunteja, joista ei koskaan maksettu palkkaa, eikä muutakaan korvausta. Itseasiassa en minä ainakaan ole koskaan edes laskenut todellista työmäärää tai euromääräistä hyötyä. Enkä tule laskemaankaan. Ne on "vain aikaa ja energiaa" jossain historiassa. Tunteja joiden olemassaolosta ei edes tiedä kukaan muu kuin minä ja yhtiökumppanini. Ja kun itse tietää, mitä on saanut aikaiseksi ja millä panoksilla, voi olla tyytyväinen. Näin se toivottavasti on muillakin. Kumpa ihmiset ymmärtäisivät, kuinka tärkeä rooli heillä onkaan. Ja etenkin nyt kun on ollut itse kykenemätön hoitamaan omaa tonttiaan, arvostaa vaan entistä enemmän niitä ihmisiä, jotka on oman pihansa lisäksi kuoppanut meikäläisenkin mailla. Jossei näitä osaajia olisi ollut, laiva olisi uponnut ja syvälle jo aikoja sitten.ja sitten vasta järjetön stressi olisi ollutkin. Mutta nyt voi suht huolettomasti keskittyä paranemiseen, koska tietää, että paatti pysyy pinnalla ja puksuttaa vakaasti valitulla kurssilla kohti yhteisesti asetettuja päämääriä. <3

Kiitos ystäväiseni tämänpäiväisistä fiksuista lauseista. Nyt voin polkea alkaneen stressin maanrakoon ja jatkaa hymyssä suin paranemista ilman murheita. Kyllä ne työt ehtii tehdä moneen kertaan ja siihen pisteeseen asti, että toivoisi vain pääsevänsä eläkkeelle, tai ainakin hetkeksi lepäämään. Mutta siihen pisteeseenhän meikäläinen ei enää itseään päästä. Toivottavasti. ;)