Tulkintoja ja huhuja II

4. Meitsi ei halua tehdä enää töitä, koska oon tottunut vaan ottamaan rennosti.

Siis tietty. Ihan ehdottomasti haluan jäädä 28-vuotiaana työkyvyttömäks ja muiden ihmisten elätettäväksi. Nyt kun en ole saanut sairaspäivärahaa enkä vakuutusyhtiökorvauksia 1,5 vuoteen, huomaan kuinka paljon nautin tästä jatkuvasti taloudellisesti kärvistelystä. Tykkään yli kaiken, että kaikkien paskaoireiden lisäksi saan miettiä joka kuukausi, millähän helvetillä elän sen seuraavan, eli toisin sanoen keneltä lainaan rahaa vai kuinka paljon teen töitä väkisin ja paskon niskani aina uudestaan. Ja siis mähän tykkään siitä, että oon velkaa koko lähipiirille ja paikkaan velkaa velalla, keplottelemalla opintotukien/lainojen ja omaisuuden myymisen kanssa. Miksi ihmeessä siis menisin töihin, jos kerta työttömyys = rahattomuus = velkaantuminen = vitutus? Ja kuka sitä nyt omaa yritystään haluaisi kehittää ja luotsata? Aivan naurettava ajatus. Tietenkin olen mieluummin himassa sairaana tekemättä mitään. ;)

5. Elämäni on kaikin puolin kurjaa ja mietin täällä päivittäin itseni tappamista.

Itseasiassa vasta onnettomuuden jälkeen ymmärsin, kuinka kurjaa elämäni oli ennen sitä. Toki puitteet oli kunnossa, kun oli duunia, muka ymmärtäväinen ihminen rinnalla, harrastuksia, ihana perhe, paljon tekemistä ystävien kanssa ja mukavasti taloudellista turvaa, materiaa ja omaisuuttakin vähän. Etenkin siis White Baby Bitch (A3) toi lopullisen täyttymyksen mun elämään, koska sillä kehtas ajella asiakkaiden luona pihaan asti, eikä tarttenut jättää koslaa nurkan taakse. ;)

Vaikka maallinen mammona on nyt käyttökelvotonta ja turhaa, henkistä pääomaa on sitäkin enemmän. Ihminen tuskin voi vahvemmaksi kasvaakaa enää, kuin mitä tällaisen kaiken vievän, totaalisesti nöyryyttävän ja hiljaiseloon pakottavan epämääräisen ja helvetin kivuliaan sekä toiminta/työkyvyn vievän vaivan jälkeen voi tapahtua? En voi edes kuvitella parempaa mahdollisuutta positiiviseen muutokseen, itsensä kehittämiseen ja elämän uudelleen järjestelyyn. Vielä kun saa fysiikan kohdallaan, elämäni on pitkästä aikaa ihan _oikeasti_ mallillaan. Olen onnellinen sellaisena, mitä olen ja onni perustuu ensimmäistä kertaa aitoihin lähteisiin, eikä esim. materiaan, työn suorittamiseen, menestyksellä kilpailuun tai/ja titteleihin/statuksiin/saavutuksiin. Olen saanut tämän sairastelun myötä myös sellaisia kykyjä, joita ei ihan jokaisella ole. Hahaa, tämäkös vasta on hienoa!

Jatkuu taas joskus. Myös lukijatäydennyksiä otetaan ilolla vastaan, jos tiedätte jotain hubaisaa, mitä minä en tiedä. ;)

<3