Näin aivovamma paranee oikeussalissa - Halleluujaa !!!

Jälleen kerran on syytä nostaa esille epäkohdat suomalaisessa oikeuskäytännössä. Tällä kertaa julkaisen huippuneurologi Olli Tenovuon artikkelin, joka on ilmestynyt alun perin Duodecimissä. Tämä on taas kerran räikeän järkyttävä esimerkki siitä, kuinka vakavan aivovamman saanut aiemmin täysin terve ja työkykyinen nuori mies muuttuikin oikeusasteiden edessä uudelleen TERVEEKSI. Halleluujaa!!!

Näiden tapausten määrä on lisääntymään päin jatkuvasti. Voitte varautua taistelemaan sekä läheistenne että itsenne oikeuksista entistä hanakammin tulevaisuudessa. Jos neljän kokeneen ammattilaisen diagnoosit aivovammasta ei kelvannut oikeudelle, niin kenen sitten kelpaa? Niin, ei kenenkään, jos homma saa pyöriä tällä nykyisellä systeemillä. Tällaisten juttun yhteydessä minua hävettää myöntää, että olen suomalainen.

Medisiina ei muutu oikeudessa

Duodecim
2006;122(7):844
Olli Tenovuo
Kirjeitä ja mielipiteitä

Aiemmin terve ja työssään hyvin menestynyt nuori mies sai pahoinpitelyssä aivovamman. Tämän seurauksena hänellä todettiin laaja-alaiset kognitiiviset häiriöt, kliinis-neurologisia statuslöydöksiä sekä aivovammaan sopivat poikkeavuudet aivojen magneettikuvauksessa, magneettispektroskopiassa ja isotooppikuvauksessa. 

Psykiatri ei havainnut mitään psykiatriseen häiriöön viittaavaa, ja kolme potilasta tutkinutta kokenutta neurologia totesi potilaan aivovamman takia työkyvyttömäksi; yksi näistä arvioista oli moniammatillinen ja yliopistosairaalassa tehty. Työkyvyttömyys todettiin myös työklinikkatutkimuksessa - edes työkokeiluun ei ollut edellytyksiä. Vakuutuslaitos kiisti alusta lähtien aivovamman, huolimatta mm. itse pyytämästään yliopistosairaalan arviosta. Tapaturmalautakunta asettui vakuutuslaitoksen kannalle. Asiaa käsiteltiin suullisesti vakuutusoikeudessa, jossa työkyvyttömyyden aiheuttavan aivovamman puolesta todisti kaksi erittäin kokenutta neurologia ja kaksi erittäin kokenutta neuropsykologia, jotka olivat kaikki tutkineet potilaan, sekä yksi ulkopuolinen asiantuntijatodistaja.

Vakuutuslaitoksen näkökantaa oli edustamassa vakuutuslaitoksen lääkäri. Vakuutusoikeus sivuutti päätöksessään kaikki potilasta tutkineiden neurologien ja neuropsykologien todistukset mainitsematta niitä sanallakaan ja katsoi asiantuntijatodistelun olevan ristiriitaista (toiseksi asiantuntijaksi katsottiin siis vakuutuslaitoksen lääkäri). Vakuutusoikeus päätti ratkaista asian »harkintavaltansa nojalla» katsoen, että potilaalla ei ole työkyvyttömyyttä aiheuttavaa aivovammaa, ja kun mitään muutakaan sairautta, vikaa tai vammaa ei ole todettavissa, ei potilasta voida pitää työkyvyttömänä.

Kolumnissaan Duodecim-lehden numerossa 4/2006 professori Juntunen kauhisteli tapausta, jossa käräjäoikeus ja hovioikeus ratkaisivat tapaturma-asian toisin kuin vakuutusoikeus. Tapauksen kuvauksesta voi päätellä, että lääketieteellisissä selvityksissä oli päädytty aivovammaan. Tuskinpa käräjä- ja hovioikeus olisivat kallistuneet tälle kannalle, jos potilasta tutkineet tahot eivät olisi tähän diagnoosiin päätyneet. Muuttiko siis oikeus medisiinan?

Juntusen käsittelytapa paljastaa hänen ajattelevan, että vain vakuutuslääketiede on medisiinaa. Itse asiassa sekä hänen esimerkissään että edellä kuvatussa tapauksessa hänen puolustamansa erityistuomioistuimet (tapaturmalautakunta ja vakuutusoikeus) muuttivat medisiinan. Eräs kokenut käräjätuomari totesikin yhden korvauskiistan aluksi, että »emme kai me nyt oikeudessa ala diagnooseja tekemään».

Juntusen päätelmä on, että yleisillä tuomioistuimilla ei ole asiantuntemusta käsitellä lääketieteellisiä korvausasioita. Hän ei pohdi lainkaan sitä, voisiko yleisten tuomioistuimien päätyminen usein toiselle kannalle johtua siitä, että erityistuomioistuimet eivät arvioikaan asioita objektiivisesti. Asia olisi mielestäni selvityksen arvoinen: kokevatko korvauskäsittelyjen kohteena olleet kansalaiset, juristit ja terveydenhuollon ammattilaiset näiden erityistuomioistuinten toimivan puolueettomasti. Oikeusministeriön teettämä selvitys vakuutusoikeudesta jo osaltaan vastasi, että tämä luottamus puuttuu ainakin niiltä, jotka ovat joutuneet asiassaan vakuutusoikeuden kanssa tekemisiin.

Tilanne on absurdi. Kun lääkäri tutkii vamman jälkeisiä oireita, hänen pitää jo oikeiden hoitolinjojen valitsemiseksikin selvittää, johtuvatko oireet tapaturmasta vai jostain muusta. Hankalissa tapauksissa selvitykset ovat yleensä poikkeuksetta moniammatillisia ja vielä useassa eri paikassa tehtäviä. Kun näiden perusteellisten selvitysten jälkeen päädytään lääketieteelliseen diagnoosiin, tämä diagnostiikka muuttuukin vakuutuslaitoksessa ja erityistuomioistuimissa »syy-yhteyden arvioinniksi», jota näyttävät koskevan aivan eri lainalaisuudet. Juntusta mukaillen »oikeudellinen näyttökynnys saattaa olla erilainen kuin lääketieteellinen». Lääkärikunnalle ja erityisesti potilaille tilanne on hämmentävä. ä

Usein erittäin kokeneiden lääkäreiden perusteellinen diagnostiikka yhtäkkiä kumotaan vakuutuslääkäreiden taholta ja todetaan, että potilaan oireet eivät voi johtua vammasta vaan »jostakin muusta», jota »muuta» kukaan potilasta tutkinut ei kuitenkaan ole kyennyt toteamaan.Juntusen silmissä tämä toiminta perustuu lääketieteelliseen kokemukseen ja koulukunnista riippumattomaan tutkimustietoon sekä »syvälliseen asiantuntemukseen». Alussa mainitsemassani esimerkissä tämä »syvällinen asiantuntemus» aivovamman diagnostiikasta vakuutusoikeudessa perustui lääkärijäsenenä olleen ortopedin ja neljän ei-lääketieteellisen koulutuksen saaneen henkilön arviointiin.

Vakuutuslääkärit puhuvat mielellään »koulukunnista» pitäen itseään niistä riippumattomina. Tämä on silkkaa hölynpölyä, ja monissa asioissa ainoa muusta lääketieteestä eriävä koulukunta löytyykin vain vakuutuslääkäreiden ja heidän läheisten yhteistyötahojensa puolelta. Juntunen on selvästi närkästynyt siitä, että jotkut potilaat saavat asiansa käsitellyksi vakuutuslääkäreiden »pomminvarman» järjestelmän ulkopuolella. Hän on oikeassa siinä, että tällä tavoin kansalaiset joutuvat osittain epätasa-arvoiseen asemaan, koska kaikissa tapaturmissa tällaista yleisen oikeusistuinkäsittelyn mahdollisuutta ei ole joko juridisesti tai taloudellisesti. On kuitenkin parempi, että edes osalla vammautuneista on mahdollisuus asiansa oikeudenmukaiseen käsittelyyn kuin että sitä mahdollisuutta ei olisi kellään.

Tapaturma-asioissa oikeudenkäyttö erityistuomioistuimissa on verhottu vakuutuslääketieteeksi, jolla ei ole juuri mitään tekemistä tieteen - ainakaan lääketieteen - kanssa, vaan kyseessä on peitenimi vakuutuslaitosten ja vakuutuslääkäreiden taloudellisten etujen turvaamiselle. Nykyisellään tämä järjestelmä toteuttaa ehkä tasapuolisuuden vaatimuksen, mutta oikeuslaitokselta vaadittavaa oikeudenmukaisuuden ja objektiivisuuden vaatimusta se ei toteuta.

OLLI TENOVUO, LKT, dosentti, osastonylilääkäri, apulaisopettaja
olli.tenovuo@tyks.fi
Turun yliopisto, neurologian klinikka ja TYKS:n neurologian poliklinikka
Kiinamyllynkatu 4-8 20520 Turku


--
Herättikö juttu ajatuksia? 
Alkoiko harmittaa? 
Toimittiinko tässä oikein? 
Onko sinulla mielessäsi vastaavia kohtaloita? 

Tule keskustelemaan asiasta niskavammafoorumille. :)