torstai 17. huhtikuuta 2008

Ihana päivä ja aurinko paista risukasaankin

Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Aivan mahtava kevätkeli. Harmi, että itse olen täällä neljän seinän sisällä jalat sohvalla ja niskan alla pyyhe.

Eilinen lenkki tuntui hyvältä, eikä keikuttanut yhtään koko aikana. Käytiin miehen kanssa laiturilla pussailemassa kevätauringossa ja tultiin luontoreittiä (kivet, kalliot,ruoho, pururata) kotiin, jotta tasapaino saisi harjoitusta ja keho tottuisi liikkumaan. Teki varmasti ihan hyvää, eikä ainakaan yöllä tullut hirveitä oireita.

Kotiin kun pääsin, aloitin taas alaselän ja niskojen/purentalihasten rentoutuksen. Siitä kun nousi ylös, niin johan alkoi veri kohista taas. Jalat tosin lähti alta, kun nousin sohvalta ylös.

Samoin tämä aamu meni ihan kivasti. Jotenkin asentotunnossa on edelleen jotain outoa - ihan kuin toinen puoli olisi täysin eri paria kuin toinen mutta yritän olla välittämättä siitä. Olen melko varma, että se johtuu lantio-alaselkä-lonkka -sektorista.

Kahden maissa alkoi yhtäkkiä tulla todella huono olo. Oikea puoli alkoi mennä lukkoon: taas samalla kaavalla. Rintaranka, käsi, kaula, kasvot, silmä ja takaraivo. Menin nopeasti maaten sohvalle ja otin 600g:n Buranan. Alkoi kyllä helpottaa välittömästi. Onneksi. Buranan voimalla pystyin jo syömään ja nousemaan sohvalta.

Kaikista pahinta on, kun ei pysty tekeen mitään, ennen kuin saa magneetin tulokset ja lekuri on kattonut kuvat ja päättänyt jatkosta. Meen nyt sille toiselle lekurille, sillä gurun aika on vasta toukokuun alussa. Pää ei kestä oottaa tuloksia sinne asti.

Nyt täytyy vaan ottaa iisisti, makailla ja yrittää pysyä pirtsakkana. Aina se ei ole helppoa! Varsinkaan silloin, kun on ollut monta hyvää päivää ja sitten taas yhtäkkiä tulee se superpaska päivä, jolloin ei pysy edes pystyssä. Pelkään sitä koko ajan, vaikka nyt oonkin jo selvinnyt melkein 5 pvää ilman sitä! Tämä pelkkä oleminen on vaan niin turhauttavaa nuorelle ihmiselle. Ja aina kun luulee olevansa vähän paremmassa kunnossa, alkaa lenkkeillä, nähdä kavereita, kirjoitella blogia yms., niin eikös sitten taas heitetä ihan sängyn pohjalle. On tää niin helvetin epäreiluu välillä. Sitä vaan yrittää miettiä sit niitä elämän hyviä asioita kuten ihanaa, kärsivällistä miestä, paluuta (ehkä) työhön, perhettä, kevättä ja parempia hetkiä. Jotenkin sitä on vaan pakko pysyä järjissään. :)

Ei kommentteja: