No, eipä siihen jaksa käyttää energiaa, kun ei se asia muutu. On perseestä, kun ei voi tehdä mitään suunnitelmia, kun ne menee vituiksi kuitenkin. Sitten tulee ihan mökkihöperöks, kun ei pääse mihkään. Tänään oli tarkoitus käydä postissa ja nähdä kaveria. Ekasta selvisin hienosti mutta siihen se sitten jäikin. Ei vaan pystynyt meneen mihkään, kun niska painui totaalisen kasaan ja alkoi huippaan niin pirusti.
Kyllä mä aina mietin, että saako sinne koskaan niin paljon tukea, että pää ei painuis kaularankaan vai kusettaakohan fyssaria mua sanomalla vaan, että 'sinnikkäällä treenaamisella ja ajan kanssa selviät'.
No, jos jotain positiivista haluaa hakea, niin kestihän se nyt 2 viikkoa, 5 h/pvä töissä (ilman kaulatukea) ja lähes koko päivän ylhäällä ja joka päivä viel 30 min lenkki - myös ilman kaulatukea.
Oon muutenkin käyttänyt tukea vaan ääritapauksissa, eli autolla ajaessa ja kun niska alkaa oikeesti painua kasaan. Ettei vähäisetkin lihakset surkastu ja että noi uudet jänteet/nivelsiteet oppis uuden niskan asennon mahd. realistisesti.
Tosin nyt tuntuu, ettei siinä ole mitään 'asentoa', kun koko nuppi ja kaula huojuu/heiluu/valskaa ihan miten sattuu. Kiitos yliliikkuvien nivelten ja puuttuvien syvien lihasten ja koko venyneen kaulakaluston. ;)
Vittu, jos tästä selviin, niin ei kyl tunnu enää mikään miltään! Tai kun huomaan, että piru, tänään oli kokonainen päivä ilman hönöoloa!.
Sitä ootelles. Jos jään tälläseks monivammoiseksi niin sitten täytyy ettii hyvä hautapaikka. 27-v. elävä ruumis ei hirveesti kiinnosta. No, ei unohdeta taas kaveriani, jolle kävi sama juttu, paitsi autossa 120 km/h sillan tolppaan! Hänellä oli kiire treffeille ja piti kihartaa tukka. ;) 3,5 vuotta meni ja nyt hän on terve. Ja edelleen saman miehen kanssa. Ü
Mut raskasta oli silläkin... Niinkuin meillä kaikilla! Jokainen elää sitä omaa tautiaan.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti