Periaatepäätös aktiivisuudesta

Paljon on ihmetelty, mistä meitsillä tulee energiaa tehdä kaikki se, mitä haluaa ja olen miettinyt sitä itsekin. Ehkä se vaikuttaa, että oon vasta 27 ja toisaalta mulla on aina ollut energiaa kahden ihmisen verran. ;-) Nyt on vaan puolikkaan. Oon todennut, että kun haluaa tehdä, niin sitä vaan jaksaakin ihan eri tavalla. Ja mitä enemmän tekee, sitä enemmän jaksaa. Aina vähän kerrallaan oon lisännyt jalkeilla olon määrää ja puuhastelua.

Kun olin maannut 3 kuukautta ensin sängyssä, niin vaan päätin, että nyt riittää. Tästä on tultava loppu, mahdollisimman pian!Nousin ylös, vaikka kuin huippas ja väsytti ja aloin tekeen niitä 10. metrin 'kävelylenkkejä'.

Koko kesän kävin siskon kanssa järvessä polkemassa vettä, sain tehdä sitä vain 10 minuuttia. Joka helvetin päivä. Yleensä mentiin autolla, niin että toinen ajoi sinne ja toinen takaisin. Ihan sama satoi tai paistoi. Välillä äiti heitti, kun asuin kotona melkein 2 kuukautta. Tuli käytyä pipo päässä kylmällä, hirveellä helteellä jne. Ei kelillä väliä.

Siitä sitä energiaa alkoi sitten tulla lisää, kun tajus, että pääsee jo vähän ylös. Ja oon joka päivä vaan lisännyt ja lisännyt rasitusta, siedättäen aina vähän oman jaksamisen yli. Vaikka olo tuntuu pahalta, niin se menee kyllä ohi, kun lepää. Ja mua ei jostain syystä väsytä. Outoa kai?! Lepoa toki tarttee mutta sitten vaan takaisin jalkeille.

Fyssarikin sanoi ihan suoraan, että jossen vaan nouse ja ala mennä, niin ei tästä tokene. Mutta ekat kuukaudet hän käski elää kuin etana. Niinpä oon tahdonvoimalla (siitä myös nimimerkkini) lähtenyt liikkeelle ja pakottanut itseni elämään niin paljon kuin jaksan.

Vesikävelystä oon nyt pitänyt taukoa ja sen huomaa. Kaikki paikat jumissa. Onneksi sain nyt neuvoteltua erikoisluvan kulman takana olevaan hotelliin ja pääsen sinne altaalle jatkossa käveleen.

Ei tunnu niis pahalta, kun ensin ajaa 3 km:a uimahalliin, säätää siellä huimauksen kanssa ja sitten olla se 15 min ja häippästä. Autolla oon itse kulkenut fyssarillekin. Aluksi olin kyllä varsinainen hazardi liikenteessä mutta nyt kun pää kääntyy ja ei huippaa päästä, niin liikun jo sujuvasti.

Jumppia en saakaan vielä tehdä, mitä nyt allasta ja kävelyä, kaulan koukistajia ja muita hermoja mobilisoivia liikkeitä.

Mutta vastaus on: Tahdonvoimalla.
Oon vaan päättänyt, että en halua joutua tappamaan itseäni ja täysin niskavammoisena en elä, joten on pakko parantua. Ü