perjantai 7. elokuuta 2009

Kuulumisii

Oli tapahtunut Fedjan mainitsema KKK eli Koko Kehon Kompensaatio. Yläkerran kalvot ei kestänyt rasitusta (seisominen/kävelyt) vaan heitti sit rangan alas asti iha jumiin. Lantio oli kääntynyt oikeelta eteen ja vinoon, samoin rintaranka (käden kohdalla vamma) ja kallonpohja. No, fyssari leipoi koko kropan auki. 1 h 20 min meni.

Ensin mobilisoitiin sacrum (häntä/häpy/suoliluu), sitten hartsut ja rintaranka, erikseen oikea käsi ja lopulta viel korvien poikittaiskalvo ja yläniska. Jännä huomaa, kuin paine siirty koko ajan ylöspäin ja lopulta se todella oli yläniskassa. Kalvoteorian mukaan retkahdusvammaongelma/oireisto tulee ylhäältä ja leviää alaspäin. En epäile.

Tehtiin ihan uusia juttuja. Mm. tuo käden mobilisointi oli tosi tehokas. Pyöritettiin sillain kevyesti olka, kyynärpää ja kämmen auki ja "leuhuteltiin" kättä sen luonnollisilla liikeradoilla pyörittäen koko ajan samalla rannetta, kyynärpäätä tai olkapäätä. Oli tiltannut siitä, et oot pitänyt tätä "painavaa" kommunikaattoria selälläni sylissä. Eli se loppu sit tähän. Liian staattista, ranka ei kestä vielä. Siitä se sit heittää paineen heti korviin ja takaraivolle, kun ranka tavallaan painuu vasten sänkyä, kun pitää kommaa sylissä kyynärpäät vasten patjaa. Ei hyvä.

Viel ei voi sanoo, mikä pössis, mut ainakaan ei ihan hirveesti nyt ahista kalvoista. Nyt sit seisomiset minimiin ja harjoitteet taas maksimiin, et saa sitä kestovoimaa. Mut kuitenkin iisistä taas lähdetään pohjalta nouseen. Ja fyssari oli sitä mieltä, että nää tiltit kuuluu asiaan, koska ihmisen luontainen halu kuntoutua saa sit koettelemaan rajojaan ja välillä mennään sit ylirasitukselle. Niinku nyt... Ei muuta ku takas alirasitukselle ja sopeutuminen ajatukseen, että tästä ei määräänsä nopeemmin voi toipua. Niin kai sit. Ens kerran on sit 19.8. Siihen asti pitäis ny ottaa sit iisimmin. Kattellaan! Ainaki nyt kipristää kivasti hartsuja ja lantioo, eli tuntuis, et hoidost oli apua.

1 kommentti:

Musti Mustinen kirjoitti...

No kylläpä sinua leivottiin oikein olan takaa ja leipomistahan riitti kun on sinusta kyse.
Kyllä on hienoa kun on noin loistava fyssari, joka tasan tarkkaan tietää, tuntee ja osaa hommansa. Kaikille puoskareille ei uskaltais mennäkään, eikä läheskään kaikille jotka lääkäriksi tituleeraavat itseään.
Nyt vaan otat iisimmin ettet pääsis meneen huonoon ruotuun ennen seuraavaa fyssarin käsittelyä...
Yö painaa päälle ja aamulla herätys ennen kuutta, ihan kiva.:(
Työ kutsuu, vai kutsuuko sillä lämpöä työpaikalla lähes 30 celsiusta, pelkkä ajatteleminenkin saa hien nouseen pintaan.
Silmiä alko lurpottaan, joten parasta mennä unten maille.
Öitä sinulle Tahdonvoimaa kuin myös kaikille muillekin! :)