Historiallisia hetkiä

Päästin pihalle Bernin ja takaisin tuli jääkarhu. Aikamoinen kaiffari valkoisen lumivaipan alla. Siellä se kölli tyytyväisenä valaistujen kuusen oksien alla lumeen puoliksi hautautuneena. Vasta kun nälkä tuli, haukkui pari kertaa, että kävin sisälle päästämässä. Onneks tuo kaveri on niin fiksu, että kun minä olen yksin ja joudun kuivauspuuhiin, hän osaa jo laskeutua maaten. Tietää, että siitä asennosta on helpompi askarrella . Nyt on tyytyväinen poika lämmityshuoneen oven edessä sulattelemassa. Poika ei vielä tiedäkään, että hän perii kaulatukeni, kun en enää käytä sitä. Sen verran monta kertaa kaveri on yrittänyt sen mun kaulasta viedä, että täytyyhän se paketoida Pontukselle ensi jouluksi.

Minäkin olen vain tyytyväinen, jos suinkin pääsen eroon kaulatuesta. Tämänpäiväinen fyssarin peruutus on askel kohti sitä. Toista kertaa koko potilasurallani saatoin jättää aikani välistä. Fyssari vastasi, että loistava juttu ja ei huolta, niska kuntoutuu kyllä loppuun asti, mutta otetaan seuraavalle viikolle kysymysmerkkiaika. Kysymysmerkkiaika on sellainen, että menen jos menen, ja voin sen perua vaikka 15 minuuttia ennen. Kun ei noista nikamista koskaan tiedä, mihin ilmansuuntaan ne sit ens viikolla jo osoittaa ja fyssari, jos joku tietää tämän.

Luulen, että lukon aukeaminen johtui siitä, että miekkonen sai nitkutettua nollaa auki sen verran, ettei se enää tunnu olevan kierteellä niin pahasti. Tai ehkä hermoston herkkyys on kadonnut sen verran, ettei suojajännitys iske samassa määrin päälle, kuin aiemmin. Ei mitään väliä, kunhan toimii. Ihan sama, vaikka ois törkätty sementtiä piikillä tai pultattu paikoilleen ruuvilla tonttujen toimesta. Käy käy, kunhan olo on hyvä.

Taidanpa tämän kunniaksi sujauttaa kahviini kermalikööriä, joskin mitkään juhlat ei ole kyseessä, koska edelleen nolla jakittaa, vaikka se onkin parempi. Sen jos minkä olen tämän vajaa kaksivuotisen kanssa oppinut, että koskaan ei ole hyvä hetki iloita _liikaa_. Onnellinen, kiitollinen ja tyytyväinen pitää pienestäkin edistyksestä osata olla, mutta turha lyödä hirveitä panoksia pöytään pysyvän paremman voinnin puolesta. Keho rankaisee aina. Ennemmin tai myöhemmin, kunnes todella on ollut useita kuukausia ilman oireita. Ja sittenkin voi käydä mitä vaan, mikä muuttaa tilanteen silmänräpäyksessä päinvastaiseksi. Joskus kauhulla mietinkin, mitenköhän psyyke jaksaisi, jos tämä kaikki alkaisi välittömästi alusta, kun olis juuri päässyt kuntoon. Toivottavasti ei tarvitse testata moista skenaariota. <3