Hyalganin ihme

Ei kai tässä muuta voi sanoa, kuin että olisi pitänyt uskoa ammattilaista, joka ehdotti vissiin 6 kuukautta sitten ensimmäisen kerran, että pistetään vähän tukigeeliä niskaan. Mut kato ei, ku pelkäsin niin paljon sitä asentoa, missä homma hoidettaisiin. Päin makuulla, pää siinä hoitopöydän reunassa, leuka rinnassa ja koko ranka laskettuma pöydän taittuvan osan avulla alaspäin 45 asteen kulmaan. Lisäksi kädet piti olla lantiossa kiinni, jotta lääkäri pääsee riittävän tukemaan asentoon ja piikittämään just siitä kulmasta, mistä parasta.

Ensi kerralla uskon sitten viisaampiani, jos ne jotain tuollaista ehdottaa. Tää niska on aivan erilainen pistoksen jälkeen. Vaikka nolla ny muljuu miten muljuu, niin C2 ei ole vetänyt hirveitä kilareita kertaakaan Hyalganin jälkeen. Uskomatonta. Onhan Isolla E:llä aina ollut mun 120-prosenttinen luotto, mut nyt se nousi vahvistui vaan lisää. Myös hermovammailu poskesta loppui. Pari päivää se kipuili ja se siitä. Ja jotenkin tuntuu, että vointi senkun kohenee, mitä pidempi aika piikistä on. Vielä kun silmät kestäis konetta, että sais alkaa tehdä duunia, mutta ei liikaa kerralla. No, pikkuhiljaa, pikkuhiljaa!

Tiedättekö, huomenna olisi kaverilla uuden vuoden kemut ja voisin kuntoni puolesta lähteä niihin. Mutta koska olen älykäs ja oppiva yksilö, en edes ajattele meneväni. Niin paljon kuin mieli tekisi. Mutta ei. Jään tänne karvapallon kanssa suojaan paukuilta. :) Hyvä minä, kiitos että minulla on rohkeutta vastustaa tätä houkuttelevaa kiusausta. Ja suoraan sanoen, ei mua edes houkuta katsoa, kun iso porukkaa juo viinaa ja alkaa kuitenkin puhua äänekkäästi ja hermosto laukeaa. Ja sitä paitsi en ole käynyt paikassa aiemmin, niin ei voi tietää, millaiset istumamahdollisuudet siellä on. Ja kun mukaan tulee myös vieraita ihmisiä, en todellakaan jaksa mennä selittelemään kaikille heille tilannettani. Enkä etenkään makoilemaan mihinkään sohvan kulmaan sirkuseläimeksi. ;)