lauantai 16. tammikuuta 2010

Mitäs tänään?

Oisko se sit baari, leffa vai lätkämatsi? Vai ihan lenkki koiran kans tai illanistujaiset? Mut ai ni joo, enhän mä pysty tekeen mitään. Pään kalvot on ihmeelliset sähköiset edelleen ja silmissä on utua. Yläniskan hermotus prakas sit oikein kunnolla. Piikit vei onneks suurimman kivun pois oikeelta, mutta eipä nekään toimivaks hermokudokseksi ja nivelsiteiksi muutu. Ja edelleen tuntuis olevan nolla jumissa, mut josko se sieltä aukeis kans, jahka saa kakkoseenkin liikettä. Kattellaan. Kummalliset nuo lihakset, kun välillä ne ei hermotu yhtään. Menettää vaan täysin toimintakykynsä ja on kasa velttoa paskaa koko yläniska. Kauluri kaulassa pääsee onneks pystyyn ja tekeenki hyvin vähän jotain. Mut jos vedättää vähänkin yli, eli päästää lihakset siihen kramppitilaan, niin kuilu on taattu. Sen verran pitää tehdä, mitä syvät lihakset toimii ja sit vaan kylmän rauhallisesti luovuttaa. Heti, kun kävely tai istuminen alkaa olla hankalaa, siitä pitää luopua, koska elimistö ei kestä sitä. Eihän tää mitään kestä, täytyy varmaan taas hilata lääkkee takaisin 2 tabuun iltaisin ja aamuisin ku tää on jostain syystä (talvi, kylmät?) alkanut taas ylireagoida kaikkeen.

Kokonaisuudessaan toivoton taistelu tää on. Herkkä mikä herkkä ja siitä ei ikinä pääse eroon, mut ainakin hyvää on se, että enää ei pragaa koko kroppa, vaan tosiaan pelkkä yläniska, mut eipä se hirveesti lohduta loppupelissä. Tiedä sit, mistä vetäs tommoiset separit mut sillä ei ole väliä. Syissä ja seurauksissa ei ole mitään logiikkaa, joten parempi olla miettimättä koko asiaa ja keskittyä vaan täysipainoiseen olemiseen ja nuupistumiseen. Vielä kun muutaman vuoden jatkaa tätä hiljaiseloa, niin huomaa muuttuneensa olemattomaksi ei-materiaksi. Kaikista pahinta tässä on se, että on alkanut jo ittekin sääliä itseään. Ennen vaan aatteli, että ei auta itku markkinoilla ja pakko vaan painaa eteenpäin, mutta nykyään sitä pitää itseään maan matosena, jolla ei ole mitään annettavaa kellekään tai millekään, paitsi tietenkin opettavainen tarina siitä, millä tavalla ei kannata itseään loukata. Jos aikoo satuttaa itseään, suosittelen kyllä lämpimästi tekemään sit sen niin, että joko se on lievä loukkaantuminen tai henki pois. Ei missään nimessä tällaiseen jamaan kannata hankkiutua.

Normipäivä:
http://m.youtube.com/watch?desktop_uri=%2Fwatch%3Fv%3D2vtwkQcHA1I&v=2vtwkQcHA1I&gl=US

<3

Ei kommentteja: