lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kaatumisen analysointi (Fedja)

Moi pitkästä aikaa ja huomenta kaikille tasapuolisesti!

Aamu alkaa valjeta. Joku tuolla ulkoiluttaa koiraansa. Yö meni miettiessä niskan lihaksia sekä analysoidessa sitä missä kulmassa on kasvot tullu maahan pyörälennossa. Piti ihan videoida, että näkee pään asennon. Aikaisemmin olen ollut sitä mieltä, että leuka on osunut maahan ja kaularanka on taittunut ääriextensioon l. kaarelle taakse päin. Nyt yöllä tutkin, että voiko etuhampaat mennä hajalle, jos leuka osuu maahan ja hampaat ei.Tulin sihen tulokseen, etteivät voi, koska kyseisessä tapauksessa osuvat takahampaat yhteen. Etuhampaiden on siis täytynyt osua katukiveykseen. Hampaiden säröjä ei ole muuten tähän päivään mennessä dokumentoitu mihinkään.

Huomenna pitää jatkaa analyysiä. Pitää miettiä mihin rakenteisiin rytkäys on eniten ottanut. Epäilen yläniskaa. Pitäisi olla oikea rangan 3-d malli täällä, että voisin tutkia.

Sen verran muista tutkimuksista, että Kotipankin pääsiäiseksi lahjoittama rairuoho itää. Varret oli aamupäivällä lähes 90 asteen kulmassa ikkunan suuntaan. Käänsin lautasen puoliympyrän verran, jolloi varret osoittivat vastakkaiseen suuntaan. Ei mennyt montaa tuntia, kun varret olivat taas käyränä ikkunan suuntaan. Äsken kävin murkinalla ja kappas. Varret olivat suoraan ylöspäin.

Mukavaa päivää teille. Mää rupean ny nukkumaan, ku hain lisää lääkettä, että uneen pääsen.

5 kommenttia:

Tahdonvoimaa kirjoitti...

Fedja is back. =)

Loistavaa saada nauttia kirjoituksistasi. Järjestetään keräys ja hankitaan sulle 3D-kallo + c-ranka. Semmoinen hieno, johon voi kerroksittain lisätä lihakset, nivelsiteet kalvot.

Tai sit tehdään köyhän naisen versio: porsaanulkofileitä lihaksiksi, talouskelmua kalvoiksi ja kuminauhaa ligamenteiksi.

PS. Oon tutkimuslöydöksistäsi samaa mieltä, sinne se yläniskaan on rysähtänyt kertomasi perusteella. Ja sit leuan alle/kaulaan/kurkkuun.

Tahdonvoimaa kirjoitti...

Mut hei, mistä ne etuhampaat on sit hajonnut, jos oot pamauttanut leuka eellä katuun? Entäs jos ootkin tullut etuhampaat eellä tonttiin niin, että pää on ollut kuitenkin täysin eteenpäin kääntyneenä - eli ns. suoraan naamalles? Nyt tarvittais joku rikostutkija, joka osaa mallintaa tilanteen 3D:nä... ;)

Tahdonvoimaa kirjoitti...

Ja jos tutkimuksia auttaa, niin mulla ainakin paine nenään/korviin tulee silloin, kun C7 väsähtää ja kinnaa tentoriumin saman tien tukkoon. Osittain väsähtäminen tulee myös niskan syvistä pikkulihaksista.

Eli jotenkin pää alkaa "roikkua" ikäänkuin takakenoon ja taaksepäin, kun syvät pikkulihakset ei tuo sieltä alta/takaa tukea, mistä pitäis. JA lisäksi hartiat ikäänkuin vetää sitä yläniskaa lysyyn, kun sieltäkin puuttuu tuki. Just se lähettämäs skannauksen kuva 4.4.

Fedja kirjoitti...

Kaatumissimulaatioiden perusteella en ole tullut ihan leuka edellä katuun. Vaan siten, että leuka ja hampaat ovat osuneet katuun melkein yhtä aikaa. Luulin selittäväni sen tuossa tekstissä, että käsitys on muuttunut ü. Laitan sulle simulaatiokuvat, kun saan ne koneelle :>. Vitsit, että tuo 3-d 8 kiloinen kallo ja ranka ligamentteineen, kalvoinen ja lihaksinen olisi huippu. Taidan siellä Tampereella tosissaan näpelöidä niiden c-ranka ja pyytää kotilainaan :>.

Lisäksi aion hommata jostakin kohtuu pienikokoisen pyörän ja nuken, jolla testaan, että miten se nukke lentää siitä pyörän päältä, jos rengas pysähtyy ja nukke on seisovassa asennossa. Viime öisen analyysin perusteella rytkäys on sittenkin tullut molemmille puolille ihan yläniskaan. Luultavasti kuitenkin niin, että pää ei ole ihan suorassa ollut.

Ensin aion testat kuitenkin omalla pyörällä tyrkkäämällä jonkin kepin eturattaan väliin, että miten se pyörä kaatuu. Tosin itse en aio olla kyydissä vaan rullata sitä ihan vierestä.

Nyt käännetään kaikki kivet, kunhan taas voimaannutaan takaisin.

Fedja kirjoitti...

Taju kun ei ollut tajua ja en edes tiedä miten olen lentoon lähtenyt, kun sekin on pyyhkiytynyt pois. Jos olisin istunut pyörän selässä, todennäköisesti en olisi lentänyt.

Pyörän painopisteen laskijan paikka vapaana kussakin tilanteessa. Palkaksi saa postikortin ilostuttamaan kerran kuukaudessa.