Pakko uskoa (Tahdonvoimaa)

... että kierrän kehää. Nyt kun on korvat auki, C7 on niin tiltissä, ettei pysty rankaa kääntämään. Ja se taas heittää koko kropan tukkoon siitä alaspäin, kun paino kasautuu vuorostaan hartioista ristiselkään.

Seisomaan ei pysty sekuntiakaan. Eikä etenkään kävelemään. Olin kovasti menossa altaalle mutta en yksinkertaisesti pysty menemään sinne, kun C7 ei voi ottaa yhtään painoa. Täytyy kokeilla viikon verran, josko ojentien hinkkaaminen toisi tukea sinne. En ole pystynyt niitäkään tekemään kahteen viikkoon.

Ensi kerta fyssarilla on tuomiopäivä. Ehdotan, että lopetetaan hoidot, koska ei ne vie kuntoa enää ylöspäin. Olo on pyörinyt marraskuusta alkaen ympyrää. Täytyy vaan katsoa, mihin omalla harjoittelulla pääsee. Jossei tuota tulosta syksyyn mennessä, niin se on suvannon paikka. Tuskin kuuden kuukauden jälkeen yhtäkkiä alkaa paranemista tapahtua. Perseestä kuulua siihen 10 prosenttiin, mutta minkäs teet?

Aina elämä ei mene, niinkuin haluaa. Siitä olen iloinen, että olen kaikkeni yrittänyt. Elänyt juuri, niinkuin on ohjeistettu. Tehnyt harjoitukset (melkein;) oikein ja tsempannut itseäni viimeiseen asti. Aina se ei vaan riitä.

Mä oisin niin paljon halunnut vielä elää normaalisti mutta tällä kertaa oli määrätty toisin.

Eniten harmittaa, että sekä minä että kaikki läheiseni uhrasivat ihan saatanasti energiaa tähän taisteluun. Ja mitä sainkaan kiitokseksi tästä vuoden kidutuksesta? En mitään.