Pakko kehaista

Vielä tuli mieleen yllätyksistä, että pakko kehaista miestäni. Hän tietää, etten kaipaa ny mitään materiaa, enkä oikeastaan ole sellaista aiemminkaan arvostanut. Kuitenkin joka kerta, kun hän tulee kaupasta, niin tuo jonkun yllätyksen. Tai siis ei ne mitään yllätyksiä ole, vaan tuiki tavallisia elintarvikkeita, jotka hän kaivaa silmät kiiluen ja "suurin juhlapuhein" esiin kauppakassista.

Yleensä ne on jätskii, limppaa tai suklaata. Eikä mitä tahansa, vaan juuri niitä täydellisiä. Olen nääs suht tarkka siinä, mitkä herkuista kelpaa. ;) Hellyyttävä ele, kun jokaisesta kauppapäivästä tulee tuolla pienellä rituaalilla ikään kuin juhla/yllätyspäivä. Ja minä hölmö syytin aikoinani häntä tylsäksi/yllätyksettömäksi. Todellisuudessa olin itse sokea. Yllätykset oli läsnä jatkuvasti arjessa, mutta odotin niin isoja ylläreitä, etten nähnyt pienimpiä ja tärkeimpiä. No, oppia ikä kaikki. Nyt osaan arvostaa menneitä vuosia, ja tulevia etenkin, aivan eri tavalla. Ja itseasiassa jo se, että hän käy kaupassa hymyssä suin ja vain auttaakseen minua tervehtymään, riittäisi. Yllärit on extraa.

Nyt hyvää yötä!