Ota neuvoja muilta mutta päätä itse

Ota neuvoja muilta mutta päätä itse!

Ehkä viisain ohjenuora, jonka olen saanut tälle sairasmatkalle. Olen kuullut sen kahdestakin suunnasta, foorumilta nimimerkiltä Lumiukko sekä fysioterapeutiltani. Molemmat ovat niin kovin fiksuja ja arvostettavia!

Kuinka hukassa olisinkaan ollut, jossen olisi alusta asti pitänyt tuota ohjetta mielessäni tämän uuden niskavammani saamisen jälkeen? Olisin todennäköisesti antanut terveydenhuoltosektorin riepotella minua miten sattuu ja kenties hyväksynyt minulle tarjotut lausunnot siitä, että olen joko terve tai hullu. Ja kumpaakaan noista en ole ollut viimeisen kahden vuoden aikana.

Kuinka paljon hyvää ihmiset ovatkaan tarkoittaneet tuomalla nenäni eteen uusia toinen toistaan erikoisempia hoitomuotoja, hoitajia ja parantajia. He eivät kuitenkaan voi tietää, että minähän olen käynyt ja kokeillut nämä kaikki tiet (lukuunottamatta psyykkisen puolen ratkaisuja, koska edelleenkään vaivani ei ole psyykkinen) ja todennut ne aikoinaan toimimattomiksi. Vuodesta 2003 eteenpäin minulle on tarjottu (ja osaa olen kokeillutkin) koululääketieteen ja julkisen sektorin osaajien puolelta kipuihin lääkettä jos toistakin: suun kautta otettavia rauhoittavia, masennuslääkkeitä, voimakkaita opiaattijohdannaisia, erilaisia tulehduskipulääkkeitä, kortisonia, epiduraalipuudutteita ja triggerinjektioita.

Hoitopuolelta on mainittu ja testattu mm. akupunktio ja muu kiinalainen lääketiede, ravintotiede, osteopatia (klassinen ja ei-klassinen, hieronta, voice-massage, psykoterapeuttispainotteinen fysioterapia, Reiki, valohoito, lukuisat eri energiahoidot, mielikuvaharjoittelu jne. Harjoituksiksi on ehdotettu normaalin elämän jatkamista vaikka olisi kuinka huono olo sekä tietenkin kuntosalia, lenkkeilyä, uintia, melontaa, hevostelua, joogaa, pilatesta yms. Blogiin on tullut jatkuvasti kommenttia siitä, miten ja miksi minun kannattaisi toimia, jotta pääsisin kuntoon. On tullut myös ikävänsävyisiä ja skeptisia kannanottoja siitä, että nykyinen hoitomuotoni craniosacraaliterapia ja omat harjoitteet ei tuota tulosta. Tämän väärinkäsityksen korjaan heti: mikään hoito ei tule tulosta tämäntyyppisissä vammoista heti, nyt, samantien tai välittömästi. Ihmiskeho kun ei korjaannu sormia napsauttamalla ja kauniita ajattelemalla eikä kyllä pelkällä tahdonvoimallakaan tällaisesta vammasta, jossa on kyseessä isot kudosvauriot. Tarvitaan aikaa ja kokonaisvaltaisempaa toimintaa.

Oikea tahtotila ja tahdonvoima varmasti edistävät asiaa, mutta kudokset vaativat tietyn ajan uusiutuakseen. Tuosta ajasta väitellään kovasti, mutta yleisesti uskotaan, että koko keho uusiutuu noin kahdessa vuodessa. Fysiikka ehkä mutta entäpä hermosoluyhteyksiin kytkeytyvät muistot, tuntemukset, automotisoidut toimintamallit ja tiedostamattomat vaikuttimet? Oma mielipiteeni on, että niissä menee varmasti sitä kauemmin, mitä pidemmälle nämä ovat automatisoituneet. Mutta en mene nyt tähän aiheeseen. Tai entäs jos vammoja on kaksi? Tai kolme? Jokaisen uuden vamman jälkeen on hankalampi päästä jaloilleen, koska esimerkiksi hermoston paraneminen ei perustu niinkään kudosten uusiutumiseen vaan hermoston mukautumiseen ja joustavuuteen.

Summa summarum: Olen erittäin onnellinen, että olen niin saatanan jääräpäinen ja pystynyt pitämään oman tieni myös ympäristön painostaessa minua kokeilemaan erilaisia hoitoja ja hoitajia. Miksi ihmeessä pitäisi, kun pääsen tällä tavalla eteenpäin, hitaasti mutta varmasti ja ennen kaikkea saavutan toivottavasti kohtuullisen pysyvän hyvän olon? Ja mikä parasta, myös minua hoitava ammattilainen on sitä mieltä, että tälla linjalla kannattaa jatkaa. Siinä vaiheessa jos tämä yksi Suomen kokeneimmista fyssareista sanoo, että homma ei tuota tulosta ja että tuhlaan vain aikaani ja rahojani, mietin asiaa uudelleen. Toki täydentäviä ratkaisuja voi ja kannattaa miettiä tähän rinnalle.

Ymmärrän kyllä erittäin hyvin, että jotkut muut haluavat kokeilla useita eri hoitoja, etenkin jos tuntuu siltä, ettei tulosta synny. Mutta samaan hengenvetoon muistutan, että tulokset eivät todellakaan synny silmänräpäyksessä ja saavutetuista edistysaskeleista on myös pidettävä erityisen hyvää huolta. Minulla se tarkoittaa uusien vammautumisriskien minimoimista. Sattumiinhan ei voi täysin kukaan vaikuttaa, mutta onneksi omiin tekemisiinsä voi.

Ehkä tuota jääräpäisyyttä voisikin kutsua intuitioksi, erityisen vahvaksi tahtotilaksi ja itsetuntemukseksi. Jääräpäisyydellä on niin kovin negatiivinen kaiku tyypillisessä arkikielenkäytössä. Vai mitä häh?

Ottakaa neuvoja muilta, mutta päättäkää itse. :D