Katolta putoavat lumet kolahtelevat metallisiin paloportaisiin. Drop, drop, drop. Lapsi huutaa seinän takana. Se, joka rääkyi pinnasängyssään vuosi sitten, kävelee nyt paremmin kuin minä. Tuo on uusi pakkaus. Sekin taitaa olla jätetty yksin, kun itku ei lopu millään?
Muutama kuukausi kesään. Ei mitään toivoa päästä terassille nauttimaan elämästä tai esittelemään biitsille kasvaneita kaulan koukistajiani ja vahvoja hartioitani. Herää kysymys, miksi vaivautua kuntouttamaan itseään, koska tälle kapistukselle, keholle, ei ole takuuta tarjolla. Tulossa toinen kesä kalpeana, riutuneena, vittuuntuneena.
Välillä toivon edelleen, että olisin vain kuollut kaatuessani. Mutta ei. Piti jäädä kitumaan. Kärsitään nyt sitten, kun siihen on alettu. Kävelen jääkaapille, otan esille yksinäisenä kaapissa kököttävän, viikko sitten pilaantuneen maksalaatikon ja vedän sen tyytyväisenä massuuni. Maistuu samanlaiselta paskalta kuin elämäni. Jostain syystä en kai ansaitse parempaa.
Kävelen takaisin koneelleni, avaan kirkon sivut ja täytän eroilmoituksen. Seuraavaksi otan esille kaapista kaikki korkokenkäni, ja kuvaan ne myyjäisiä varten. Niillä ei enää tee mitään. Sitten biksut päälle, joccer laukkuun ja jäiselle altaalle polkemaan. Allasoravanpyörän polkeminen on turhauttavaa, siksi en jaksamaan käydä siellä enää kolmesti viikossa.
Luojalle kiitos, vaikka minä hyytyisin, suvanto ei.
--
Ps. Kirkosta eroaminen on helppoa (tietoturva-aukoista moitituilla sivuilla), mutta mitä väliä? Osoite on eroakirkosta.fi. Kattokaas, kuin hienosti osasin tehdä IrfanViewllä printscreenistä kuvan ja vielä cropata sen. Oonkin tota yrittänyt 6 kuukautta mutta nyt sitten löysin ohjeet, niin onnistui. ;) Jooh, tällä hetkellä kirkolla ei ole mulle mitään annettavaa. Jos tilanne muuttuu, katsotaan sit uudelleen asiaa.
Tekstit
6 kommenttia:
Tilaasi sen paremmin tuntematta, mutta toista vierestä seuranneena on pakko kysyä: kun hoidot eivät kerran tunnu auttavan ja toipumista ei tapahdu, niin oletko koskaan miettinyt että mitäs jos vika onkin hoidoissa? Ei siis hoitajan ammattitaidoissa vaan siinä että sinua hoidetaan väärin? Tee kaikki väärin, lähde ulos ja kompuroi, kaadu, älä pääse kotiin. Eikö edes hetki vapaana ole parempi kuin vuosi sängyssä?
Itse menetin parisuhteeni kun puolisoni sairastui eikä hoidoista ollut apua. Tuin häntä mutta en tiennyt koskaan miten olla kun en sairastanut samaa. Lopulta erottuamme hän parani myöhemmin, sain myös kuulla diagnoosin olleen väärä. Älä sinä tee samaa virhettä.
Kommentti oli taas niin kuutti, ettei koskaan... mitäpä luulet minun tehneet tässä viimeisen vuoden?
MIETTINEEN KAIKEN JA KAIKKI KEINOT, JOILLA KUNTOUTTAA ITSENI.
Vaikean hermovamman paranemisaika on 1-3 vuotta. Samantien parantavaa ihmehoitoa ei ole, valitettavasti! Muitakaan minulle sopivia hoitomuotoja ei ole tai on mutta ne rittää. Siinä hoidossa ollaan, joka vie tilaa eteenpäin - hitaasti.
Täytyy muuten olla todella tyhmä aiheuttaakseen takapakkia tahallaan, eli tekemällä jotain sellaista, mikä huonontaa omaa tilaa. Siksi ei kannata lähteä kompuroimaan. Tunnustan, otin kolme askelta korkkareilla ja meinasin kuolla. ;)
Ulkona toki käydään, altaaalla ja muutenkin, mutta niillä mennään, mitä on nyt. Mäkkaiver -asenteella ei tässä pääse puusta pitkälle. Kurja todeta itsekin...
Ja lopuksi: Tiedätkö vanhan sanonnan?
Älä opeta isääsi nussimaan. Tässä asiassa minä olen isä.
Palaan samaan, kuin aiemminkin, näitä on turha jauhaa ihmisten kanssa, jolta puuttuu se omakohtainen kokemus vamman laadusta ja tieto faktoista. Sorry!
Niin ja sanotaan vielä, että juuh, arvostan erilaista näkemystäsi asiaan ja tacks siitä.
Ymmärrän hyvin Tahdonvoimaan vastauksen anonyymin kommenttiin, sillä itse läheisenä vuoden hänen tilaansa seuranneena, voin todeta että Tahdonvoimaa on kyllä tehnyt kaiken voitavan itsensä eteen, jotta hän tervehtyisi.
Ja tiedän senkin että hänellä on Suomen parhain fysioterapeutti ja fysiatri, jotka tekevät kaikkensa että Tahdonvoimaa saisi terveytensä takaisin.
Sinun puolisollasi oli varmaan kyse aivan toisenlaisesta vammasta, jota ei voi verratakaan hermovammaan. Mutta ihana asia että hänkin parantui, mutta surullista että tienne erosivat.
Tahdonvoimaan tilassa oleva potilas ei voi noudattaa kehotustasi, "lähde ulos, kompuroi ja kaadu", sillä se voisi hyvinkin olla hänen viimeinen kaatumisensa.
Hermovammat paranevat, mutta hyvin hitaaasti ja sen vuoksi odotus on niin tuskastuttavan piinaavaa, vielä kun on nuori ja haluaisi elää kuten muutkin ikäisensä :(
Tahdonvoimaa todellakin tarvitaan tulevaisuuteen! :)
Se olisi viimeinen kaatumiseni.
Niin, ja vielä Musti sellainen huomautus, että hermovammat ei aina parane. Todennäköisesti itsekin kärsin tästä koko loppu elämäni, mutta jos nyt hieman parampaan kuntoon pääsisi. Mutta tänään tuli takapakkia taas kaksi kuukautta, kun nuppi tippui rankaan ja vetäs kehon aivan jumiin. Koko putki samantien samanalainen kuin tammikuussa. että kyllä nyt huonolta näyttää. Voi hyvinkin olla, etten tosiaan saa tähän apua jatkossa edes CST:stä. Mutta ei voi mitään. Tähän asti meni kivasti.
Lähetä kommentti