Miksi neliraajahalvaantuneet eivät kävele, vaikka kuinka haluavat sitä?
Miksi kuurona syntynyt lapsi ei kuule koko elämässään, vaikka tahtoo sitä enemmän kuin mitään?
Miksi amputoitu jalka ei kasva takaisin, vaikka kastelisit tynkää joka päivä Biolanilla ja rukoilisit niin kädet ristissä?
Kaiken maailman elämäntaidon oppaissa on kyse siitä, minkä itse olen sisäistänyt ilman kirjoja: Vallitsevia faktoja ei aina pysty muuttamaan, mutta suhtautumistaan asioihin ja keskittymistä olennaiseen pystyy.
Jos haluaa keskittyä surkuttelemaan sitä, että kroppa ei toimi, korva ei kuule tai jalka ei kasva, niin valinta se on sekin. Tosin ei varmasti ole niin mukava elämä edessä, kun että keskittyisi ajattelemaan sitä, että jäi henkiin, silmät näkee ja toinen jalka toimii. Toisaalta, ne ei paljon lohduta siinä vaiheessa, kun ihminen tiedostaa, että asiat voisi olla/on ollut paremminkin.
Oman positiivisen fiiliksen salaisuus on vallitsevan tilan hyväksyminen sekä tahto tehdä asialle jotain, jotta voisi päästä kuitenkin vielä hieman eteenpäin vallitsevasta tilasta.
Suhtaudun hieman skeptisesti kaiken maailman kirjoihin, jotka jotkut kirjoittavat heikolla hetkellä elämän ohjenuoriksi muille. Itse olen keskittynyt lapsesta asti siihen, että mietin mitä haluan ja ennen kaikkea MIKSI, sitten toimin, ehkä juoksen välillä naama eellä seinään tai sitten en, mutta kuitenkin saavutan sen, mitä olen halunnut ja olen kiitollinen. Sitten otetaan seuraava goal.
Kun on saavuttanut kaiken sen, mitä on halunnut, voi keskittyä rennompaan olemiseen. Mitä se sitten onkaan. Itse aattelin ryhtyä taiteilijaksi. Tosin tällä yrittäjähenkisyydellä kohta on sit joku hippukommuuni ja Japanissa näyttely pystyssä. ;)
Olen aina kokenut kaiken maailman guruilut, elämäntapaohjeet, onnellisuuden 'paljastavat' kirjat yms. sellaisten ihmisten heiniksi, jotka ei itse kykene/halua noita asioita sisäistää, vaan tarvitsevat siihen jonkun kertomaan 'totuuden', jonka mukaan on sitten helppo elää. Kai mä aloitin liian nuorena lukeen Freudia ja Jungia, kun hain niitä jo 8-luokalla kirjastosta?
Olen joutunut tästä aiheesta niin monesti niin moneen väittelyyn, etten jaksa niitä enää.. Lukekoon, ketä kiinnostaa, olkoon lukematta ne, kellä on pallo hallussa muutenkin. Itsensä kehittäminen on aina pop.
Toinen asia, josta voisin kertoa oman näkemykseni, on uskonto. Mutta jätetään se paatos toiseen kertaan. Kolmas on kalan syönti. ;)
Ps. Kai mulla on aina ollut nuppi sit hiukka 'kenossa'. Pääasia, että on itse onnellinen.
Tekstit
15 kommenttia:
Elämä on täynnä miksi kysymyksiä joihin emme ikinä saa vastauksia ja onko tarpeenkaan.
Jos löytäisimme jokaiseen kysymykseen vastauksen elämä ei olisi enää niin mielenkiintoista. Vaikkakin kun omalle kohdalle tulee sairaus, läheisen kuolema, ero tai joku muu järkyttävä tapahtuma, ensimmäinen kysymyksemme on MIKSI. MIKSI juuri minulle, MIKSI ei jollekin muulle. Tuohon kysymykseen löytyy harvoin vastausta, ei ainakaan lyhyen ajan sisällä. Mutta kun aikaa kuluu, ihminen alkaa miettimään mielessään asioita ja pystyy jopa osittain hyväksymään kohtalonsa. Hän alkaa tarkastelemaan itseään ja koko elämäänsä syvällisemmin ja huomaa että MIKSI sanalla ei enää olekaan aivan sama merkitys kuin aiemmin.
Muistan omalta kohdaltani tapauksen, josta on nyt kulunut jo yli 30v.
Tapasimme mieheni kanssa toisemme alle parikymppisenä ja muistan aina kun menin tapaamaan eka kertaa hänen vanhempiaan. Pelkäsin, kädet hikoilivat, ääni vavahteli... Mutta MIKSI pelkäsin, sitä olen jälkeen päin miettinyt, koska hänen vanhempansa olivat todella mukavia, vaan sitähän en voinut etukäteen tietää. Varsinkin hänen isänsä kanssa olimme heti samalla aaltopituudella ja ymmärsimme toisiamme puolesta sanasta. Silloin ajattelin että kun joskus saisimme lapsia kuinka onnellinen pappa silloin olisikaan. Kaikki naapurin lapset hän liekutti sylissään, kaikki pitivät hänestä ja sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta hän sairastui vakavasti ja nukkui pois kahden kuukauden sisällä. Silloin toistelin sanaa MIKSI monen monta kertaa mielessäni.
Kun harmaa tukkainen vanhempi mies käveli vastaan kadulla ajattelin MIKSI tuo saa elää, mutta minulta otettiin rakas läheinen ihminen pois elämästäni. Eikä sitä oikein käsitä vieläkään, kolmenkymmenen vuoden jälkeenkään...
Mutta elämän on jatkuttava vaikka pysäytys onkin raju, mutta ehkä se saa meidät tajuamaan, että eläisimme joka päivän kuin se olisi viimeisemme. Ja näyttäisimme tunteemme, ne salaisimmatkin niille ihmisille, joita sydämestämme todella rakastamme.:)
Koskaa ei kannata kysyä MIKSI,
vaan MITEN VITUSSA TÄSTÄ ETEENPÄIN. Oot Musti niin oikeessa. Anteeksi kiroiluni, mutta kun kiroiluttaa, kun vituttaa, ettei pysty ottaan askeltakaan korkkareilla ja hermostokin räjähtää kohta, jossei se tiistai jo ole kohta... Ja sit oon taas miettinyt liikaa historriaani ja ihan pihalla siitä, mitä tekis tulevaisuudessa. Ja MIKSI, no en ees mieti sitä. Mä en tartte asioille selitystä. Antaa niiden nyt vaan olla ja lutviutua.
Ainoa asia, jota pohdin, on C0:n aiheuttama reaktio - MIKSI se vetää kropan jumiin.... ;) Sitä jaksan aina miettiä, vaikka se on selitetty nyt mulle 24 kertaa... ;)
Ja se miksi mulle osui kaatuminen johtui siitä, että oli liukas ja puhuin puhelimessa, niin en pystynyt keskittymään siihen, että pitäisin tasapainon yllä.
Sen enempää ei tartte miettiä. Tuskin nyt mikään herra Jeesus päätti, että ahaa, tuo on niin tyhmä ja itsekäs paska, että heitetääs se himaansa lukkojen taakse vähän kärsimään kolttosiaan.
Inhimillinen accident - ois tosin voinut käydä jollekin muullekin, kun mulle, joka on aina saanut vaan paskaa niskaansa, mutta vaan kun ei... ;) Eipä voi enää mitään.
Turha miettiä miksi, vaan jälleen kerran, miten vitussa tästä pääsee eteenpäin...
Elämän paskalotto on niin hieno asia. Odotan innolla, mitä seuraavaksi. Ja kenelle.
Joo-o, tota MIKSI -kyssäriä on tullut viljeltyä itsekin monessa eri yhteydessä. Täytyy sanoa, että mulle toi miksi aktivoituu helpommin silloin jos läheisille sattuu jotain kuin jos mulle sattuu jotain.
Läheisen kuolema tai vakava sairastuminen on asia, jonka edessä oon vaan niin aseeton. Mulla on tarve kontrolloida asioita ja sitten kun en voikaan vaikuttaa tapahtumien kulkuun, meen aikamoiseen lukkoon. Omaan elämään liittyen sentään pystyn tekeen paljon enemmän. En ehkä voinut vaikuttaa siihen, että välilevyt repes, mutta pystyn vaikuttaan siihen miten paljon teen töitä korjatakseni ne vauriot. :)
Mutta... pointtina se, että nyt oon vähän oppinut karttaan tota kyssäriä. Ei se kuitenkaan muuta mitään. Miksi sitä ja miksi tätä... turhaa. Pitäis varmaan ennemmin kysyä, että miksipä ei just mulle kuten kelle tahansa muullekin.
Saman paskaloton täysosumat täällä on jaossa joka kierroksella ja kaikille lotonneille. Eipä sitä itse ole ikinä ainoa, vaikka joskus suvannon partaalla niin kuvitteleekin...
Ja kysymykseesi MITEN VITUSSA vastaus MOBBAAMALLA, my dear. ;)
Viihdettä:
Ollaanko me joku siivousfirma vai?
Mobbaajat - Kaikki puhtaaksi sacrumista craniumiin.
Sit pienellä präntillä alakulmassa:
Sacrumin mobbaus - veloitus 300-kertaisena.
--
Asiaa:
Fiksuja ajatuksia LL. Otan kantaa huomenna, kun kokokenkähedari menee ohi.
Oi MIKSI piti ottaa se askel ... ;)
Koska:
Oon niin helvetin kova mimmi, että teen aina enemmän kuin mitä sais... ;)
Rakastan kokeilla rajojani (kiitos fysiatri X)
Koska ei siitä nyt kuollakaan voi.
Koska ... ööö ... Kengät oli niin hienot.
Eli: Toinen mihin en myöskään ryhdy on selittely. ;) ;)
Ps.
Mutta vielä joku päivä mä huomaan, että PERKELE, niska kestääkin askelta.
Pps. Oot oikeassa LL tossa läheisten jutussa. Niin paljon useammin tulee mietittyä, miksi vaikka mun siskonkin piti saada vielä tämä paskaniska riessakseen Kun sillä reppulalla on ihan tarpeeksi vaivoja muutenkin. Maha jne. Ja prkl, te ootte vasta niin NUORIA!!!! Teinejä...
Joo, aina pitää kokeilla. Jos ihan vähän askellan. Eihän kukaan, ainakaan C0 tai C7 huomaa. ;) EIPÄ! Ja noi korkkarit on liian nätit vaan lojuakseen nurkissa! :( Mutta fysiatri on käskenyt siedättää, eli sit siedätetään, prkl.
Eilenkin piti muuttopuuhissa ottaa ihan vaan se kuskin rooli ja aika pitkälti otinkin, mutta täytyy tunnustaa nyt vähän EKT-matskua.
Kannoin muutaman 'kevyemmän' satsin, kun ei mies kerennyt joka vaiheessa vahtimaan. Kjeh. :DD Aattelin kans siedättää nääs. Paras tilanne oli semmonen, kun soviteltiin laatikkoja auton peräkoslaan ja sitten yhtäkkiä havahduin siihen, että mies huutaa "Et SINÄ mee sinne!!" ja kivasti sit sai mut peräkontista pois :D olin siellä jo aika pitkällä könyämässä ja siirtämässä jotain painavaa laatikkoa. ONNEKS on niin fiksu mies vahtimassa, kun ei ite aina tajua ku vasta sitten ku jostain vihlasee ja jotain repee. Kato en KANTANUT tai NOSTANUT mitään, vaan SIIRSIN. Eri asia... hmmh.
Nyt repeen lähinnä tolle tilanteelle. Oon minäkin aikamoinen mäkkaiver kun pitää jokasessa kolossa könytä :DD
Niin ja siis selvennettävä vielä sen verran, että, kun kirjoitin, että mietin MIKsI haluan jotain, niin sillä suljen yleensä turhan tekemisen pois. Eli lähinnä tulee funtsittua motiiveja asioille. Esim. miksi hain kauppikseen on edelleen kysymys, johon en halua ees vastara, koska sen motiivi meni mun hyväksymiskynnyksen ali. Mut tulipahan opiskeltua - ja näytetytä itselleen, että pääsin sinne...
Ja arvasin, että sen kerran kun meen paljastaan ikäni, niin sitten siitä saa kuulla joka välissä! :D No juu. Teini mikä teini. :((
Meillä on vaan EKT-matskua... Joskus tunnustan vielä kaiken. Ehkä meen hoitoon läpällä Playboy-buutseissa.
Aprillipäivänä mä teenkin sen! Vedän ne aulassa jalkaan ja tsekkaan ilmeen... JOOH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Voi sun kans Mäkkis - mä en voi moralisoida. ;)
Minä: "Jos nyt ihan vähän raappaan näitä ikkunoita"
Mies: "Mene autoon, mä hoidan ne, ei sun tartte!"
Minä: "Okei".
Meen autoon ja kas... Aloitan raappaan sisäpuolella ollutta jäätä... ;)
Mut ei sitä muut tiedä, että oot 14.
;)
Ja se oli säälivällä hyvällä... :)
NYT KONE MENEE KIINNI.
Siis läääpäri, ei ihminen.
Piti olla hetki, nyt tulee täyteen 9 tuntia, osin istuen, osin maaten, osin puhelimella...
Hyvät yöt!
Lääppäri... ;)
Hih. Joo, kyllä mä sen tiedän. ;) Ja oikeestaan joskus vetää hiljaseks ihan omassakin päässä, kun miettii ikää ja suhteuttaa näitä paskaloton kertymiä siihen. Paskan määrä vetää kyllä hiljaseks aina. Oli se sitten kuvainnollista... tai konkreettista kummitytön vaipassa. ;)
Uijui, siellähän on netskuiltu ihan reippaan työpäivän verran! Ja reippailtu bootseissa. Yksikin askel riittää. Oot siis lepoo ansainnut. Palataan yhteiselle potalle taas myöhemmin. Öits! :)
Lähetä kommentti