Voi vidu (TV)

Niin siinä kuulkaas lapsoset kävi, että hyvin alkanut nousukausi on ohi. Niska humpsahti samaan tilaan, missä se on ollut viimeksi marraskuussa ja täällä ollaan. Pää jumissa, silmät kipeenä ja huimaa. Yläniska petti täysin.

Huomenna kriisisoitto fyssarille ja kysyn, että mitäs hittoo nyt tehdään, kun ei sängystä päästä ylös. Treenit seisoo, elämä seisoo, kaikki seisoo. Tämä olikin kovin vastaisku sitten sen, kun syksyllä tajusin, etten ikinä parane siihen kuntoon, kuin ennen. Suorastaan romahdus. Mutta näin se kattokaas menee. Jotkut elää kivan kesän, jotkut ei.

Maailma ei koskaan ole ollut järin reilu paikka mutta kyllä mä nyt oisin toivonut, että kivasta kahdesta viikosta ois hiukka paremman kiitoksen saanut, kuin tiputuksen marraskuun tasolle. No, jollei kesän intensiiviset vesikävelyt tuo tarvittavaa tukea niskalle, se on sitten siinä, eikä sitä mikään pelasta. Seuraavaksi on vaan alettava hyväksyä kuuluvansa siihen 10 prosenttiin, joko siksi, että kudokset ei uusiudu tai lääketieteellisesti selittämättömästä syystä. Ja joku anonyymi vielä kehtaa aukoa tässä blogissa päätänsä siitä, että 'vamma ei ole vakava'. Huh, huh.