Päätös verkoston hoitamatta jättämisestä

Siirryn Twitteriin ja jätän Facebook-tilin passiiviseks. Nyt riitti juttujen kuuluttaminen. Verkostoo, verkostoo, verkostoo ja verkostoo. Missä se verkosto silloin on, ku sitä tarttis? Niin. Se on siellä netissä, missä ei tartte persettään liikauttaa, jos vaikka kiljuu statuksessaan apua ruokaostosten kantamiseen. FB:ssa peukut nousee pystyyn (like) yks toisensa jälkeen ja jengi toivottaa tsemppiä arkeen, mutta sillä ei ruuat tuu tänne himaan. No, ei toi oo ainoo syy, mut yks.

Mitä mä teen verkostolla verkoston iloks? Enhä mä oo ees hakenut niistä ihmisistä ku muutaman kymmenen frendiks. Ne vaan tupsahti jostain... Tiedän, itte painoin accept friend requestiä. ;) Ne ihmiset, jotka on oikeesti tärkeitä, on mun luona muutenkin. Puhelimella, Skypessä, meilillä, blogissa, foorumilla, ajatuksissa, duunissa sit joskus jne.

Ja musta on tullut semmoisen turhan ja hyödyttömän tiedon välttelijä täs sairastelun aikana. En mä koskaan mitään ystäväkirjoi muutenkaan ole pitänyt, mutta nyt ei vaan kiinnosta sitäkään vertaa ku ennen, mikä sen entisen pomon eronneen ex-puolison tyttären marsun uuden kumppanin nimeksi tuli. Siis tota luokkaahan se tieto on, mitä FB:ssä jaetaan.

Ja sekin ottaa pannuun, että hirmu suuri osa verkostosta pitää yhteyttä:
A) hyötymielessä
B) iskumielessä
C) koska pitää pitää yhteyttä

Jotenki tosi ahdistavaa. Mä en jaksa nyt olla hyödyn lähde, iskijät tekee ihan turhaa työtä, kun sydän on jo muualla ja noi hyvän omantunnon ostajat tekee sitä niin läpinäkyvästi, että säälittää. Tosiystävät, perhe ja muut tärkeet tyypit on ja pysyy onneks ihan muutenkin. Mutta tiedättekö, mikä on eri hienoa? Läheisin ja rakkain ystäväni ei ole ikinä ollut FB:ssa, eikä hän koe jääneensä mistään paitsi, vaikka muu maailma sitä hänelle koko ajan hokeekin. On kuulemma varsinainen maalaistollo, joka ei vaan tajuu pysyy kehityksessä mukana ja tippuu kaiken ulkopuolelle... Just joo... Kattokaa mua! Enemmän mä oon ulkoavaruudessa. Nyt o pakko alkaa nukkuu. Hartsuki on NIIN kipee, ku se on taas rasittunut. Mut pakko sitä on rasittaa. Ei auta itku markkinoilla.

Ps. S62 ja Lois Lane, te vissiin ootte ainoot mun todellisista ystävistä, jotka on jaksanut urhoollisesti lukea blogia ja noudattaneet kainoo toivettani tsekkailla kuulumiset täältä, kun ei jaksa erikseen kaikille kaikkee selittää! Ja teille ei tartte ees selittää sitä, miksen jaksa selittää, ku te vaan tiedätte, etten jaksa ja that's it. Nostan hattuu! Halauksia molemmille.

Niin joo, ja kuten kuvasta näkyy, niin tossa on mun parhaat kaverit kaikki samassa kuvassa. Siinä ne köllii päivästä toiseen mun vieressä. Cool. Joku vois sanoo, et mä elän ku pellossa ja hei, niinhän mä elänki. Mut mitä välii. Terveenä ehtii kerää rojut sängystä sit vaikka hyllyyn. Tai esim. polttaa ne.