Viimeisiä viedään

Se ois sit alle 24 tuntia jäljellä tässä asunnossa. Sit kääntyy uusia lehti elämässä. Toisaalta haikeeta muuttaa pois tutusta, turvallisesta ja hyvällä paikalla olevasta kesäasumuksesta mutta toisaalta... Oma ihana valoisa yksiöni parvekkeella ja saunalla odottaa luonnonhelmassa rauhallisella paikalla tasan 13 kilometriä Suvantokatu ykkösestä! Sitä en halua edes miettiä, että jostain täytyis kaivaa rahat tuplaantuvaan vuokraan. ;)

Edelleen on vähän sellainen tunne, että mä en enää montaa kertaa tule menemään Suvantokadulle, ainakaan hoitoon. Outo ajatus, koska ihmisistä siellä on tullut osa arkea ja fyssarista varaäitee. Mutta aika aikansa kutakin, en mä nyt pahakseni pistä, jos saisin pikkuhiljaa elämäni takaisin ja pääsisin tekeen kaikki niitä asioita, joita oon koko ajan joutunut vaan siirtämään ja siirtämään. Mutta kattellaan nyt, sitähän ei tiedä kukaan, saanko sen viimeisen silauksen, mikä tästä puuttuu, vai jääkö niska loppuelämäks tällaiseksi renkkanaksi. Ja tässähän ehtii vielä monesti kaatua omiin koipiinsa, joten... Päivä kerrallaan!