Voikohan parempaa yhdistelmää ollakaan kuin kerrostalon edut omakotitalon hyödyin? Eri jees. :)
Tänään aattelin rempasta ja siistiä asuntoa. Koska pää on jumissa jokatapauksessa ja hartia kipeä, niin onkos sillä mitään väliä, vaikka ne ois vähän vielä kipeemmät. Niinpä järkkäsin kamikset roskiin, alakertaan ja muualle, ja nakkasin ne oven ulkopuolelle odottamaan kantajaa. Siihen meikäläisestä ei ole. Sitten astiat altaaseen, ja tsadam, ne vaan puhdistui.
Myös keittiön lattia sai kokea TV:n spesiaalipesun. Feikkikukkacrocksit jalkaan, crockseihin lattianpyyhkimet kiinni ja eikun luistelemaan! Tuo olikin nerokasta. Vielä kun virittäis peilin niin, ettei tarttis katsoa lattialle. Lisäksi pyyhin puolen sentin pölykerrostuman telkkarista, tai nokeahan toi oli. Töllön puhdistus aheutti kyllä aikamoisen shokin, johon orientoitumisessa menee ainakin viikkoja: Dr. Phil ei olekaan tummaihoinen!
Ja joo, joo nyt taas joku (kuka lie;) ajattelee, että eikö se mies tee täällä mitään. No, ihmettelijät voi laskea 1+1 ja päätellä, ettei vastaus ole ainakaan 11 eikä 1. Eli mitä täällä muut tekee perustuu näihin kolmeen premissiin: Minä en voi...
a) kantaa
b) nostaa
c) painaa hartialla.
Niin, ja joku tässä perheessä pystyy käymään duunissakin ja minä se en ole. Ikävä kyllä.
Heipsutirallaa! Kyllä mahtaa olla huomenna paha olo mutta onko sillä mitään väliä, kun on hyvä mieli. Tosin eiköhän se mielikin tästä hiljalleen muutu, kun hermokudosta alkaa kiristää.
Tekstit
1 kommentti:
Mustin karvat nousi heti alussa pystyyn ja mitä pidemmälle luin tekstiäsi, sitä enemmän ne nousi.
Tahdonvoimaa on menny tekeen kaiken maailman hommat, jotka Mustin piti tehdä kun tulee seuraavalla kerralla.
Mutta kyllähän minä sen tiedän että joskus vaan ei jaksa enää katella kaikkea shittiä ympärillä, vaan alkaa nuohoaan paikkoja kuntoon. Muistan hyvin ajan kun olin käynyt ison leikkauksen läpi ja kahdeksaaan viikkoon en saanut nostaa maitotölkkiä raskaampaa. Neljä päivää leikkauksen jälkeen uskoin olevani jo niin hyvässä kunnossa että kävelisin lähikauppaan 200:n metrin matkan. Vaan kuinkas kävikään, meinasi tulla noutaja jo puolessa välissä. Kauppaan tultuani jouduin heti pyytämään tuolia jolle voipuneena nojauduin. Aikani levättyäni lähdin hissukseen kotiin päin, en oikein muista siitä paljoakaan.
Kotona vaivuin sohvalle kuin märkä rätti, vapisin, voin pahoin ja tuhannet salamat sinkoilivat silmissä.
Olon vähän kohennuttua katselin lenteleviä villakoiria ympärilläni, tiskiröykkiötä ja yhä kasvavaa pyykki kuormaa. Voi kuinka mieleni teki hoitaa nuo hommat, mutta tiesin et siihen jos ryhtyisin, tikit lentelisivät ja pian olisin takaisin lasaretissa.
Vaan heti kun tuo maaginen kahdeksan viikkoa oli kulunut ja sain luvan kotihommiin, oikein nautin niistä ja onnellisena katselin puhdasta huushollia.
Tiedän tuon tunteen Tahdonvoimaa!! :)
Lähetä kommentti