Rahasta, onnesta, työstä ja hyvinvoinnista

Kivaa että joku sanoo tämänkin ääneen: "Työurat pidentyvät vain jos kuormitus on kunnossa". Timo Leino Työterveyslaitokselta on varmaankin oikeassa. Näinhän se on, että pelkkää palkkaa ja työn arvostusta nostamalla ei ihmistä saada hyvin voimaan ja pysymään pidempään työelämässä. Tiettyyn pisteeseen asti rahallinen kannuste motivoi, mutta siinä vaiheessa kun rahaa on aivan helvetisti, tulee vastaan väistämättä jonkinnäköinen saturaatiopiste, kyllästymä, kiinnostuksen lopahdus jne. Ja mitä sitten, vaikka saisi palkkaa tuplaten verrattuna aiempaan, jos joku aamu vituttaa lähteä duuniin tai on yksinkertaisesti niin stressaantunut, ettei saa siellä mitään aikaan tai tekee jatkuvasti törkeitä virheitä?

Pennoset eivät suoranaisesti auta nukkumaan, rentoutumaan tai olemaan tyytyväinen itseensä, vaikka niillä voikin ostaa hyvän sängyn, piikkimattoja, hypnoosihetkiä sekä sen loman Balin aurinkoon. Mutta aika hankala siinä on koittaa uudessa hienossa sängyssä tyytyväisenä nukkua tai Australian polttavan auringon alla rentoutua, jos nupissa kiristää tai viiraa jatkuvasti. Raha ei siis todellakaan ole ainoa ratkaisu siihen, että ihmiset loppupelissä viihtyisivät työssä, voisivat hyvin ja jaksaisivat pysyä motivoituneina ja kehittää osaamistaan about 22-vuotiaasta vaikkapa 67-vuotiaaksi asti. Jos ihminen todella olisi ostettavissa kokonaan rahalla, tässä maailmassa menisi ainakin työnantajilla sekä niillä, jotka itsensä rahasta myyvät (ja nyt en puhu kropan myynnistä) erittäin hyvin! Vaan kun ei.

Mietitäänpäs tätä hienoa kansantaloudellista faktaa arkijärjellä ja -kielellä. Jos tyyppi tienaa vaikkapa 8000 € kuussa, kuinka paljon elämänlaatua muuttaisi se, että tienaisikin vaikka 9000? Tai edes 8 205 euroa tai 8 700 €? Mutta entäpä, kun tienasi aiemmin 1000 euroa ja sitten saakin samalla työmäärällä tai vaikkapa suhteellisen pienellä lisärutistuksella jatkossa 2 200 euroa? Tai 3000 euroa tai esimerkiksi 3 500 €? Siinä on vissi ero, koska yleinen hintataso/elinkustannukset vaikuttaa jälkimmäisessä tapauksessa aivan taatusti elämänlaatuun esim. sen kautta, kuinka paljon ihminen voi kuluttaa eli "ostaa" itselleen vaikkapa mielekkäitä kokemuksia tai esimerkkiksi turvaa ja vakautta. Toisaalta, on lukuisia ihmisiä, jotka kokevat elämänsä todella mielekkääksi ja suhteellisen turvalliseksi, vaikkei heillä ole juurikaan rahaa taskussa pakollisten menojen jälkeen. Askeettisesti elävä voi siis kokea aivan äärimmäisen suurta elämän iloa, koska häntä motivoi ei-materiaaliset asiat.

No summa summarum: rahalla ei saa kaikkea! Sorry, jos tämä tuli jollekin yllätyksenä. Itseasiassa rahalla ei saa juuri sitä, mikä yleisesti tekee ihmisistä onnellisia ja tyytyväisiä ja mitä sitten kaiholla ja ilolla muistellaan siinä vaiheessa, kun on tullut aika siirtyä toiseen hiippakuntaan. Paljon pennosilla voi välillisesti ostaa, mutta syvimmät elämää eteenpäin tuuppivat positiiviset tunteet, elämykset, motiivit ja ajatukset viriää monen tekijän summana, missä rahan merkitys vaihtelee hyvinkin paljon ihmisestä riippuen.

Mietittäväksi, oletko Sinä rahalla ostettavissa? Millä osa-alueilla, entä millä et? Onko siinä mielestäsi jotain väärää, että osa ihmisistä tekee rahan vuoksi lähes mitä tahansa?

Linkki juttuun:
http://www.aamulehti.fi/mobiili/index.shtml?169380