Hassu uni (Tahdonvoimaa)

Oltiin hankittu kämppä mieheni kanssa Tikkurilasta. Seurustelin aikoinani tämän miehen kanssa neljä vuotta ja asuttiinkin parissa eri kodissa. Nyt oltiin muutettu TIkkurilaan hänen työnsä takia. Muistan, kuinka unessa käveltiin Tikkurilanraittia pitkin Anttilan Top Tenin ohi juna-asemalta, ja mä olin ihan innoissani uudesta ihanasta asunnostamme. Matkalla oli tenniskenttä, ja mä hihkuin siitäkin!

'Kato, oma kenttä, voidaan pelata aina, kun huvittaa'. Mä osaan kaikkia muita palloilulajeja, mutta tenniksessä en ole kovin hyvä. Muistan niin elävästi, kuinka unessa oli kuuma kesä. Mulla oli mun valkoiset golfcaprit jalassa, ja tennarit. Oikein pompin niillä eteenpäin, kun olin niin iloinen. Mieheni tuli omaan tyyliinsä rauhallisemmin perässä ja nauroi hyväntuulisena ja onnellisena lapsen innolleni.

Jostain syystä mies oli paljon poissa kotoa, eikä hän ollut nähnyt asuntoamme sisustettuna. Olin pessyt sen, maalannut, hankkinut kalusteet yms. Mm. pianon! Olin hommannut sinne myös ihanat pyökkiset kaihtimet, koska se oli suoraan katutasossa. Olohuoneessa lepatti avoimen ikkunan tuudittamana tuulessa limen vihreät ohuet verhot. Makkarin seinä oli sininen, ihan kuten meidän vanhassa kodissa Tampereella.

Ikkunasta muuten näkyi Tikkurilan aukiolle, joka tosin oli Tampereen Hämeenpuiston vedessä kelluvalla graniittipallo -taideteoksella varustettu. Mutta Tikkurilassa me oltiin. Muistan kaikki liikkeet, jotka näkyi muista ikkunoista ja ne on Tikkurilassa.

Koti oli aivan ihana. Täydellinen. Kesä oli kuuma. Me oltiin niin rakastuneita, että muut ei kestänyt sitä kattella. Ja onni ja ilo, mitä mulla oli siitä tenniskentästä, kaihtimista ja pianosta, oli jotain sanoinkuvaamatonta. Heräsin siihen, että itkin. Muistan, kuinka unessa olin alkanut pestä ikkunoita ja huomasin, etten pystykään tekemään sitä. Jotenkin koko idylli murtui ihan täysin.

Nyt kun mietin unta, huomaan hyvin, että se kuvastaa kaikkia niitä asioita, jotka olen menettänyt. Mä kaipaan niin paljon mun elämää, etten ikinä pysty, enkä edes yritä, sopeuta tilanteeseen, jossa nyt olen. Kannattaisi varmaan, niin olisi helpompaa. Mä en oikeesti tiedä, mitä tapahtuu, jossen saa elämääni takaisin. Ei mun tartte tennistä pelata, mutta jos mä en pysty enää koskaan kävelemään kuumana kesäpäivänä Tikkurilanraitilla onnellisena, niin elämällä ei ole mitään merkitystä. Eihän sillä nytkään ole, mutta vielä yritetään rämpiä toivossa. Mutta joka päivä se hupenee vähän, kun edistymistä ei tapahdu.

Niska on muuten pikkusen parempi, mutta takaraivo on edelleen tosta korvien kohdalta ylöspäin kivikovaa haperoa. Samoin särkee niin vietävästi otsalle/silmien yläpuolelle. Nämä uudet oireet alkoi silloin pari viikkoa sitten ja ei niistä tohdi eroon päästä millään. Jotenkin se imas jumituksen takaisin päähän, kun se aikaisemmin oli korvista alaspäin. No, ehkä se on parempi todella kuin, että se on koko kropassa.

Ps. Tämä oli teksti nro 1000. ;) Go, Elektra Go...

Mistä hitosta se nystyrä tulee läppärillä? Siis se pirun kolmion oloinen väkänen - ilman alareunaa.