Sain muuten tänään 10 vuodelta vanhoja mallikuviani toimistolta. Ai että pisti hymyileen, kun katteli niitä. Kyl sitä on ollut niin erinäköinen pitkissä hiuksissa ja lapsen pyörein kasvoin. Toisaalta pisti myös vihaksi, jos ura on nyt loppu...
Tänään mennään jo varatankin viimeisillä tipoilla. Oikealle lukkiutunut C0 alkaa tehdä tehtävänsä. Oikea puoli melkoisen jumppelissa. Mutta aattelin, että annetaan kaasua nyt vaan, kun eihän se ikinä kestä, jossei rasita. Kudokset vahvistuu käytössä. Ja kun hermosto ei ole kilahtanut, niin mikäs tässä on keikkuessa. Nyt on tosin nuppi niin kaularangassa, että alkaa taas tulla semmosta heikotuskohtausta. Tiistaina helpottaa.
Tämä onkin ensimmäinen jakso, kun selviän ilman katastrofia fyssarikertojen välillä. Josko se nyt alkais hiljalleen vakiintua noususuhdanteeksi tästä eteenpäin. Tähän asti homma on vaan sahannut ees-taas.
Nyt on ollut kieltämättä aika kivaa olla ns. terve nämä vikat 2 viikkoa. Vaikka ajoittain tulee huimauskohtauksia ja meinaa hermosto kyrvähtää, niin joukkoon on mahtunut paljon päiviä, jolloin ei ole tarttenut ajatella koko sairautta. Ainoa, mikä harmittaa, on tuo yläniskan telominen siinä autojutussa. Kun muuten alkais olla suht jees, mutta yläniskassa oikeella on tosiaan jotain vikaa. Mut ehkä sekin korjaantuu sit ajan kanssa ja harjoittelulla.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti