tiistai 20. lokakuuta 2009
Paska Lada
Kroppa on ku Lada. Kukaan ei sitä haluis, mut joillain ole vaihtoehtoja. Kyl Ladakin kulkuvälineeks kelpaa, mut ei sitä autoks voi nimittää! Laitetaan ny tänne Ladan huoltokirjaan pari juttuu, ettei unohdu. Heräsin kädet puutuneina ja punaisina ja rintalastassa keskellä paine. Normi, ku alarangan hermot suuttuu.Illalla puutui kasvot oikeelta ja nyt on taas oikea puoli tosi kipee. Nuutunut ja väsy olo, ei pysy silmät auki. Näitä on viel joskus edelleen. Hyvä et jakso vessaan. Äskön menin jäkikselle tekeen iltapalaa. Mustikat tippui taas, nyt lattialle. Kun olin saanu ne korjattuu ja iltasafkat tehtyy, oli jo ni kuvottava olo, ettei voinu syödä. Hyvä iltapala siis! Ü Kumartelu ja kyykistely ei ole mun juttu. Joutu taas huutaan apua, et pääs lattialta ylös. Normi! Nyt öitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
5 kommenttia:
Älä nyt ladaa moiti, sillä on varsin luotettava maine. Ei mitään hienouksia, peruskarkea, mutta takuulla toimii kelillä kuin kelillä.
Kyllä sä olet enemmänkin ranskalainen citroen tai peugeot aivan liikaa sähköelegtroniikkaa ja hienouksia, joita kukaan ei osaa korjata.
Luota minuun, tiedän mistä puhun.
Ladassa ei ole mitään muuta hyvää, kuin ytimekäs nimi ja koominen maine. Vai mitä Musti? ;) Meillä on ollut moisia, mut ne meinas johtaa avioeroon. Pitkä juttu! ;)
Sama pätee Sitikkaan. Kukaan itseäänkunnioittava ihminen ei tod. halua vanhaa ranskalaista sähkövikoineen perseen alla. Totta turiset! Mulla alkais olla sähkötys kunnossa mutta moottori on ollut niin kauan offilla, että uudelleenkäynnistys vähän yskii. Ja kun se käynnistyy, se on valitettavasti yhtä toimintavarma ku Lada. ;)
Kyllä, sanoo Musti syvällä rinta
äänellä, totta puhut Tahdonvoimaa. Musti ja isä Lavin potivat tilapäistä mielenvikaisuutta ja ostivat Ladan, jonka luulimme kestävän ikuisuuden, hintakaan ei päätä huimannut. Oliskohan se ollut meillä kuukauttakaan, kun valoristeyksessä teki stopin. Siitä se saatiin kumminkin liikkeelle, mutta seuraavat kaksi stoppia tulivat muutaman viikon välein. Mittani oli täysi! Myyntiin vaan ja mitä pikimmin sen parempi. Mutta isa Lavin oli toista mieltä ja auto toimi sen verran että se vietiin Siltasen autohuoltoon. Tutkittiin ja hutkittiin, mitään vikaa ei löytynyt!! Kunnes taas seuraavalla kerralla se saakutin traktori jätti Mustin keskelle risteystä!
Sellaista puhelua jonka Lavinille soitin, ei voi tähän laittaa.
Mutta avioerohan se edessä olisi, jos ei auton merkki vaihdu, sen tein täysin selväksi.
Isä Lavin huomasi että parempi se on nyt pistää auto myyntiin, ennen kuin Musti ottaa jalat alleen ja tekee katoamis tempun.
Ilmotus lehteen poiki romaanin katsomaan ja kaupat tehtiin saman tien. En ole koskaan kai ollut niin iloinen kun auton taka valot hävisivät mutkan taa. Naurettiin yhdessä et pääseekö romaani edes kotiin asti, mutta se ei enää ollut meidän murhe.
Tukku rahaa lämmitti mukavasti hyppysissä, juoksin lähi kauppaan, ostettiin kermakakku Ladan lähdön kunniaksi. Sen pituinen se. :)
Mä muistan kans ton tilanteen. :) Sen kermakakun etenki. ;)
Eiks se auto ollut muuten sininen? Ja ehkä just tuo yksilö oli vaan sovinisti ja inhos naisia. ;)
Nyt kun alettiin autoja muistelemaan niin meilläkin oli hetken aikaa lada samara, unohdin sen kokonaan.
Kerran se jätti minut keskelle moottoritietä. Olin tapani mukaan melkein myöhässä, tällä kertaa kummisetäni hautajaisista, kun auto vain sammui. Siinä sitä koira takapenkillä istuin ja mietin, että mitenköhän tämäkin nyt junailisin. Mies kun pitäisi vielä saada viereisestä kaupungista napattua kyytiin, se kun ei hautajaisiin ehtisi ajoissa julkisilla kulkuneuvoilla eikä koiraa todellakaan voinut jättää vilkkaalle moottoritielle.
Ei muuta kuin peukku pystyyn, oltiinhan sitä sentään "pikkumustissa". Ensimmäinen auto pysähtyi, neliovinen auto, jossa oli jo valmiiksi neljä vanhusta kyydissä. Minulla oli työ ja tuska selittää etten millään saa mahtumaan 70 senttistä ja 40 kiloista koiraani kyytiin itseni kanssa, että kiitoksia vaan. Taakseni onneksi pysähtyi pikkubussi ja kysyi tarvitsetkos apua. Kyllä apu kelpasi etenkin kun koirakin mahtui kyytiin. Oli sen verran mukava mies, että koukkasi ukkoni naapurikunnasta ja vei minut oikeaan liittymään, mistä isäpuoli nappasi kyytiin ja kiidimme kirkkoon. Enkä edes myöhästynyt ja kuski oli sen verran herrasmies, ettei edes ottanut maksua kuskaamisesta. Taisi hyvä tarina seminaariin kerrottavaksi riittää. Harmitteli vaan kovasti, ettei enää ehtisi kirkkoon asti heittää.
Silloin ei tosiaan vielä ladasta eroon päästy, mutta seuraavalla kerralla, kun mies oli ratissa ja auto jätti tienpäälle jostain syystä en enää ladaamme nähnyt vaan sain pikku fiatin ilokseni.
Ei silti on kuulemma ladoissa hyviäkin yksilöitä...
Lähetä kommentti