Oon ollut vaakatasossa nyt neljä päivää, niin alkaa helpottaan. Ihan helkutin puuduttavaa. Onneksi ei ole mitään aseita lähellä, sen verran masentaa. Kauheinta on ajatella, että jos loppuelämäni on tätä, niin se ei ole sitten hirveän pitkä. No, ei passaa miettiä sitä nyt.
Ranka alkaa taas liikkua, kun oon varovasti jumpaillut sitä auki. Tai eihän tossa vasemmassa puolessa mitään vikaa olekaan ollut, mut oikeessa. On tämä kuitenkin sellaista taiteilua tekemisen ja olemisen rajoilla.
En voi olla miettimättä, pilasikohan liian aikainen töihin meno koko tähän astisen kuntoutumisen vai onkohan tämä vaihe, joka olisi tullut jokatapauksessa?
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti