Muka päteviltä neurologeilta arvaussairaaloista arvausdiagnooseja (Tahdonvoimaa)

Lainaukset Suomi24-palstalta tyrmistyttivät minut! Voiko nämä casit olla ihan vakavasti kirjoitettu? Uskomatonta.

Case1
Ei ollut oireita ennen toukokuuta 2008, jolloin jalat lähtivät puutumaan ja tilanne eteni nopeasti jo mainitsemaani kävelykyvyn lähes menettämiseen (kaatuilua ja metriä ei päässyt eteenpäin). Elokuusta tilanne lähes normaali.

Sairaalassa ollessa jo tuntui, että lääkäri "haluaa" diagnosoida MS-taudin.
Oli neurologi. Nyt sattumalta otti toinen neurologi vastaan, joka huomasi erehdyksen ja oli kysellyt muis muilta mielipiteitä (ei kylläkään diagnosin tehneeltä).

Puutuminen alkoi rankan oksennustaudin viimeisenä päivänä, ja on kuulemma täysin mahdollista, että olisi sen jälkitautina tullut magneettikuvissa muutoksina näkyvänä ja nämä oireet aiheuttava. Mutta tutkimuksiet jatkuvat ja MS-hoito lopetettiin.

Toisaalta on epävarma olo, että onko diagnoosi oikea, toisaalta hyvä että kävi tässä vaiheessa. Olin elänyt "tiedon kanssa" vasta pari kuukautta ja yrittänyt sopeutua siihen.
Onko kenenkään mielestä oikeudenmukaista kysellä potilasasiatoimistosta, onko menettely oikein?

Case2
Mulla on hartia-niskaalueella liikehäiriö ja kipuja. Tehty päänkuvaus ja likvor jotka normaalin rajoissa.
Kuvattiin myös selkä ja kaularanka, jossa vähäisiä muutoksia ja skoljoosi.
Niin noista dieknooseista.
Eka oli Parkkinsoni, johon lääkitys muutama kuukausi, josta ei apua.

Seuraavaksi epäiltiin josko se olisi kaatumatauti. Kuukausien lääkitys. Ei apua. Kierosta selästä ja vinosta kaulasta päättelivät, että kysymys on Tortticolliksesta ja siihen sitten lääkitys. Ei apua.
Terveyteni huononi kokoajan ja kunto rapautui. Paino putosi kakskytkiloo.

Sairauttani alettiin epäilemään psyykkiseksi, mikä sittemmin kumottiin, kun kävin kuvauttamassa yksityisellä kaularangan ja sieltä ne kaikki oireeni johtui.
Toisin sanoen.

Se nyt on vaan niin, että aina ei ole helppoa löytää oikeata dieknoosia, vaan on tehtävä hakuammuntaa eri lääkkeillä, josko jostakin olisi apua.

--

Siis onko tämä mahdollista? Kyllä. Nykylääketieteellä on pakonomainen tarve saada diagnoosi ja sen mukainen hoito vaivaan kuin vaivaan. Jos diagnoosi meni pieleen, no fucking what? Sit keksitään uusi. Jos sekään ei ollut oikea, ahaa, psyyken piikkiin. Siis tämähän on ihan käsittämätöntä!

Suomalaiset neurologit alkaa olla mun silmissä hivenen outoo porukkaa. ;) Ja samoin potilaat, jotka hyväksyy tuommoisen, kuten tuo jälkimmäinen. Eka sentään aikoi soittaa potilastoimistoon.