Taistelijat-blogia ei ole päivitetty 1.4.2010 jälkeen. Myöskään kommentit eivät tule julkaistuksi. Tervetuloa uuteen blogiin:
http://lifeandleben.wordpress.com!
:D
tiistai 27. huhtikuuta 2010
Muistutus!
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Mä muutin :)
Edelleen muistutan ystävällisimmin, että uusi osoitteeni on:
http://lifeandleben.wordpress.com.
Blogi on vasta rakenteilla, joten antakaa armoa ulkonäössä ja toiminnallisuuksissa. Päivitän jatkossa kaiken uuteen blogiin ja tämä jääköön Taistelijoiden toiseksi viimeiseksi postiksi. Taistelu sen sijaan jatkuu kyllä uudessa osoitteessa, ja kirjoittelun teemat tai tyyli tuskin tulee muuttumaan kovinkaan paljon. En lupaa mitään. Jos jotain extraa tulee, niin kirjoitukset tulevat liittymään yhä kiinteämmin työelämään, ihmisiin ja myös ammattiini. Mutta tätä varten laitoin Wordpressiin aihekategoriat oikealle sivupalkkiin, josta voit valita itsellesi mieluisimmat jutut luettaviksi. Myös viimeisimmät kommentit päivittyy automaattisesti. Samoin voit tilata muistutuksen blogin päivittymisestä RSS-syötteinä.
Myös järkevämpi kommentointikäytöntä ilahduttaa taatusti! Jos et ole aiemmin kommaillut Wordpressissä, tulet yllättymään sen helppoudesta. Ei enää turhia copy-pastetuksia, ja linkit toimii suoraan kommentointikentistä. Muutenkin WP on selkeämpi ja todellinen järkivalinta, johon olisi pitänyt siirtyä jo aikoja sitten.
Jatketaan siis keskustelua täällä!
http://lifeandleben.wordpress.com
Kiireestä ja kiireen vierestä
Suoritin tänään sähköisen elämäni siivouksen. Ohjeet on täällä, suosittelen! Samassa rytäkässä loin uuden blogin. Olen kyllästynyt tähän ainaiseen "taisteluun", joten jatkossa mut löytää Life and Lebenistä. Taistelijat.wordpress lentää kans johonkin kaukaiselle kiertoradalle ja jatkan lungimmin tuolla LL:n parissa. Life and Leben on aivan järjetön ja typerä nimi, eikä noudata mitään fiksun nimeämissääntöjä, mut miksi pitäisi? Ainakin se löytyy hakukoneista nyt tten englanniks ja saksaksi. Tuli mieleen Nykäsen pojan toteamuksesta, että elämä on laiffia. Onneksi ei aina tarvitse olla markkinointi-ihminen, vaan sallin itselleni tuon surkeuden huipun tässä privablogiasiassa. Välillä saa toimia tarkoituksellisesti aivan toisin kuin mitä ammatti sanelee. Ei tietystikään usein, mutta joskus.
Ja mitäs sen nimellä nyt väliä, kun se joskus tulee siirrettyä kuitenkin oman nimidomainin alle ja otsikkoa voi muuttaa. Pistin jo asetukset kuntoon, iskin tarvittavat sivut, Creative Commons -lisenssin, TOSsin (tällä kertaa = Terms Of Service;) sekä parit muut palikat, jotka on hyvä olla privablogissa. Nyt sit kehiin graafikkoa, joka kertois miten käsitellään pikkukuvista yks iso kuva headeriksi sekä muutenkin vähän siistitään tyyliä Sit tarvittavat widgetit kehiin, analytics päälle ja kilkkeet kuosiin, ja avot, eikuin blogi auki virallisesti. Ensimmäinen juttuni WP:ssä tulee olemaan, miten perustat WP-blogin ja 10 syytä, miksi valita alustaksi Wordpress eikä esimerkiksi tätä amatööri-Bloggeria, Typepadia, Livejournalia tai muuta kotikutoista.
Ens viikolla ois sit lisäksi siskon hääjuttujen tekoa luvassa. :D Onneksi löytyi ihana ihminen, joka omasta puolikuntoisuudestaan huolimatta otti homman reippaasti hoitaakseen, eikä vedonnut ainakaan kiireeseen. Todellisuudessa hääkutsun tekemisessä valmiista mallista ja hyvälaatuisesta matskusta ei pitäisi olla mikään ultimatum-homma, vaikka tietenkin siihen saa tovin vierähtämään.Mutta mielestäni tässäkään asiassa ei ole kyse oikeasta kiireestä vaan valinnasta priorisoida jotain muuta tärkeämpää sen tilalle. Ja se on aivan normaalia ja täysin hyväksyttävää. Valintahan voi olla vapaa-aikaa!
Kiireestä yleisesti
Kysykääpäs aivan rehellisesti itseltänne, onko teillä todella 24 tuntia _oikeasti_ täyteen tuupattuna? Jokainen tarvitsee esimerkiksi unta, mutta jos joku asia on maailman tärkein juttu, sille kummasti alkaa löytyä aikaa jostain, vaikka unesta pihistämällä. Ei tietenkään ikuisiksi ajoiksi, muttei ole tarvekaan. Lepoa pitää saada ja se on normaalia. Mutta toisinaan siitä unesta voi ottaa lisätunteja. Jossei aikaa löydy nukkumatunneista, ei se asia sitten oikeasti ole niin tärkeä, miltä vaikutti. Sitä vaan kuvitteli, että se on tärkeää, mutta jos kaatui "ajan puutteeseen", olennaisempi selitys on priorisointihalukkuus tai kyvyttömyys organisoida asioita. Riippuu tyypistä. Itselläni on välillä molempia ongelmia, mutta olen päättänyt että pelkkää kiireeseen en enää aivan niin helposti vetoa.
Kiireestä tuli mieleen eräs syksy, kun olin sairaalakoulussa koulunkäyntiavustaja nuorena tyttönä. Tästä on kohta 10 vuotta! Samaan aikaan mummoni sairastui leukemiaan ja joutui samaisen sairaalan osastolle loppuajoikseen. Ruokatunnilla minulla oli tapana pinkaista moikkaamaan mummoa toiseen siipeen. Matka oli ehkä 600 metriä sisäkäytäviä pitkin. Muistan kuinka rehtori ja maikat ihmettelivät, miten minä saatoin ehtiä puolessa tunnissa syödä ja mummon luokse ja takaisinkin. Ja että eikö sulla tule hirveä kiire, ne aina kyseli. Mutta ei mulla kyllä ollut. Kummasti sitä lusikoi soppansa minuutissa, kun tiesi, että mummo on siellä yksin huoneessaan ja jokainen minuutti oli elinajasta pois. Ei tullut mieleenkään, etten ehtisi siinä 30 minuutissa puolen kilsan päähän ja takaisin sekä syömään. Ja itse asiassa aika usein otin safkat mukaan sinne mummon huoneeseen tai en syönyt ollenkaan, kun ei ollut nälkä. Kiire mulla ei kyllä ollut. Ja sitten kun mummoa ei enää muutaman kuukauden jälkeen ollut, aloin käydä ruokkiksella moikkaamassa hänen yksin jäänyttä huonekaveria.)
En olekaan kai koskaan kertonut, että sain potkut tuosta työstä siksi, että muun henkilökunnan mielestä ruokiskäyttäytymiseni oli holtitonta ja rikkoi koulun EI virallista säännöstöä, jonka mukaan koulualueelta ei saanut poistua kohtuuttoman kauaksi tauoilla. Niin, sairaalan oma ruokalahan, jossa muut kävi syömässä, oli about 300 metrin päässä, mutta tuo 600 metriä oli sit vissiin liikaa. Olin tosi helpottunut, kun työsuhdetta ei jatkettu koeajan jälkeen. Työ oli järkyttävän raskasta sellaiselle 19-kesäiselle plikalle, koska minut oli palkattu erityiskoulun puolelle, eli toimin siis lasten ja nuorten psykiatrian potilaiden ryhmien kanssa. Jälkikäteen olen miettinyt, että onneksi eteeni tarjoutui säkällä musiikinopettajan sijaisuus, ja eipähän jäänyt harmittamaan lähtöpassit, vaikka perustelut koko tilanteelle oli vähintään kyseenalaiset. Muistan varmaan ikuisesti tuon työsuhteen, koska en ole koskaan aikaisemmin (enkä sen jälkeen) joutunut pihalle koeajan jälkeen, enkä kyllä muutenkaan. Enkä etenkään tuontyylisen holtittomuuden takia. Hei haloo, mummoni teki oikeasti kuolemaa.
Osaamisesta...
Aivan samalla tavalla jotkut väittää etteivät osaa jotain. En kovin helposti suostu uskomaan sitäkään. Useammin kyse on laiskuudesta tai haluttomuudesta ottaa edes selvää. Hommat on helpompi antaa muille, kuin opetella, ja toisinaanhan delegointi on järkivalinta! En minäkään ajatellut opiskella huomenna graafista suunnittelua, että saan kortin siskolleni tehtyä. Ja vaikka opiskelisin, niin paska tai keskinkertainen siitä jokatapauksessa tulisi. Kiireessä, ammattitaidotta ja halvalla saa pääasiassa vain keskinkertaista, jos sitäkään. Tuppaan aina sanoa noin, mutta niin se vaan melko usein on. Jos joku saa luksusta halvalla, hinnoittelussa on virhe tai työn suorittaja ei ymmärrä oman osaamisensa arvoa. ;)
Ihminen voi oppia aika paljon asioita halutessaan. Kyllähän me täällä osaamme ensin ryömiä, sit kontata, kävellä tai lopulta heittää kärrynpyöriä tai vetäistä flikusarjoja permannolla, JOS vain haluamme opetella ja kärsivällisyys riittää treenaamiseen. Toki joillain on paremmat geneettiset lähtökohdat, mutta ympäristö ja oma suuntautuminen sanelee sitten sen loput kaksi kolmasosaa. Tässä osaamisasiassa uskon yksilön loputtomaan kehittymiseen sekä oman tahtotilan vaikutukseen. En mäkään osannut blogata enkä todellakaan html:n perusteita. Enkä kyllä valokuvaamisesta tiennyt yhtään mitään, en ommellut enkä etenkään osannut pyörittää FB:tä bisneskäyttöön. Enkä tiennyt, mikä on golfpallo, moottoripyörä tai keihäs, mutta kummasti osaan nuo nykyään, enemmän tai vähemmän.
Olen oppinut käyttämään lukuisia tietoteknisiä järjestelmiä, vaikken tiennyt niistä vielä 2000-luvun alussa mitään ja väitin aina, etten ole "tietokoneihmnen". No, eihän muutkaan synny kommunikaattorit kourassa, minulle argumentoitiin! Tai entä yrittäjyys? Mä oon työläisperheen lapsi, joka oli aina käynyt palkkatyössä, mutta hyvin olen yrittäjyyden perustaidot oppinut. Tai niskan hallinnan, CST:n tai itsesuggestoinnin. Näitä voisi luetella loputtomasti, eikä kyse ole itsensä kehumisesta. Mutta en osaa, on ollut vain tekosyy sille, etten ole joko jaksanut opetella tai ajatellut, että päästän itseni helpolla, ja annan muiden tehdä. Osaamisen kanssa tekemättä jättämisellä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Kyse on lopulta siitä, että valitsee haluta jotain ja on valmis ponnistelemaan enemmän tai vähemmän saavuttaakseen päämäärän. Tai sitten valitsee, että muut tekee ja voi itse keskittyä vielä tärkeämpään.
Toki toisinaan on fiksuakin delegoida asiat ulkopuoliselle. Oma aika ja energia ei riitä kaikkeen, ja jos joku osaa paremmin, ei kannata hävetä myöntää sitä. Esimerkiksi minun taloudestani huolehtii rakas puolisoni, kuntoutuksestani Penttiset ja firmasta todelliset markkinoinnin ammattilaiset. Ei siinä mitään hävettävää ole. Vastuut jaettu vuosisatoja, joten miksi nyään pitäisi olla toisin? Vaikka tulen terveenä antamaan isomman oman panokseni asioihin, luotan silti näihin ammattilaisiin. Miksi sitä pitäisi yrittää omaa osaamistaan koko ajan venyttää ja aikaakin tuhrata, koska silloin palaa vaan loppuun ja kaikki on tyytymättömiä. Annan siis jatkossakin ammattilaisten leikata hiukseni, pestä tarhat bleisereistäni, kantaa mut turvaan palavista taloista, asentaa uudet alustasarjat, taittaa siskoni hääkutsun ja lennättää minut toiselle puolelle maapalloa. Ammattilaiset tuppaa tekemään asiat kerralla oikein eikä tarvitse korjailla virheitä eikä menettää viimeisiäkin harmaita hiuksia päästään. Ja osaamisesa olen myös valmis maksamaan reilun ja oikeudenmukaisen korvauksen.
Niin, se blogi:
http://lifeandleben.wordpress.com
Hyvää yötä!
Ja mitäs sen nimellä nyt väliä, kun se joskus tulee siirrettyä kuitenkin oman nimidomainin alle ja otsikkoa voi muuttaa. Pistin jo asetukset kuntoon, iskin tarvittavat sivut, Creative Commons -lisenssin, TOSsin (tällä kertaa = Terms Of Service;) sekä parit muut palikat, jotka on hyvä olla privablogissa. Nyt sit kehiin graafikkoa, joka kertois miten käsitellään pikkukuvista yks iso kuva headeriksi sekä muutenkin vähän siistitään tyyliä Sit tarvittavat widgetit kehiin, analytics päälle ja kilkkeet kuosiin, ja avot, eikuin blogi auki virallisesti. Ensimmäinen juttuni WP:ssä tulee olemaan, miten perustat WP-blogin ja 10 syytä, miksi valita alustaksi Wordpress eikä esimerkiksi tätä amatööri-Bloggeria, Typepadia, Livejournalia tai muuta kotikutoista.
Ens viikolla ois sit lisäksi siskon hääjuttujen tekoa luvassa. :D Onneksi löytyi ihana ihminen, joka omasta puolikuntoisuudestaan huolimatta otti homman reippaasti hoitaakseen, eikä vedonnut ainakaan kiireeseen. Todellisuudessa hääkutsun tekemisessä valmiista mallista ja hyvälaatuisesta matskusta ei pitäisi olla mikään ultimatum-homma, vaikka tietenkin siihen saa tovin vierähtämään.Mutta mielestäni tässäkään asiassa ei ole kyse oikeasta kiireestä vaan valinnasta priorisoida jotain muuta tärkeämpää sen tilalle. Ja se on aivan normaalia ja täysin hyväksyttävää. Valintahan voi olla vapaa-aikaa!
Kiireestä yleisesti
Kysykääpäs aivan rehellisesti itseltänne, onko teillä todella 24 tuntia _oikeasti_ täyteen tuupattuna? Jokainen tarvitsee esimerkiksi unta, mutta jos joku asia on maailman tärkein juttu, sille kummasti alkaa löytyä aikaa jostain, vaikka unesta pihistämällä. Ei tietenkään ikuisiksi ajoiksi, muttei ole tarvekaan. Lepoa pitää saada ja se on normaalia. Mutta toisinaan siitä unesta voi ottaa lisätunteja. Jossei aikaa löydy nukkumatunneista, ei se asia sitten oikeasti ole niin tärkeä, miltä vaikutti. Sitä vaan kuvitteli, että se on tärkeää, mutta jos kaatui "ajan puutteeseen", olennaisempi selitys on priorisointihalukkuus tai kyvyttömyys organisoida asioita. Riippuu tyypistä. Itselläni on välillä molempia ongelmia, mutta olen päättänyt että pelkkää kiireeseen en enää aivan niin helposti vetoa.
Kiireestä tuli mieleen eräs syksy, kun olin sairaalakoulussa koulunkäyntiavustaja nuorena tyttönä. Tästä on kohta 10 vuotta! Samaan aikaan mummoni sairastui leukemiaan ja joutui samaisen sairaalan osastolle loppuajoikseen. Ruokatunnilla minulla oli tapana pinkaista moikkaamaan mummoa toiseen siipeen. Matka oli ehkä 600 metriä sisäkäytäviä pitkin. Muistan kuinka rehtori ja maikat ihmettelivät, miten minä saatoin ehtiä puolessa tunnissa syödä ja mummon luokse ja takaisinkin. Ja että eikö sulla tule hirveä kiire, ne aina kyseli. Mutta ei mulla kyllä ollut. Kummasti sitä lusikoi soppansa minuutissa, kun tiesi, että mummo on siellä yksin huoneessaan ja jokainen minuutti oli elinajasta pois. Ei tullut mieleenkään, etten ehtisi siinä 30 minuutissa puolen kilsan päähän ja takaisin sekä syömään. Ja itse asiassa aika usein otin safkat mukaan sinne mummon huoneeseen tai en syönyt ollenkaan, kun ei ollut nälkä. Kiire mulla ei kyllä ollut. Ja sitten kun mummoa ei enää muutaman kuukauden jälkeen ollut, aloin käydä ruokkiksella moikkaamassa hänen yksin jäänyttä huonekaveria.)
En olekaan kai koskaan kertonut, että sain potkut tuosta työstä siksi, että muun henkilökunnan mielestä ruokiskäyttäytymiseni oli holtitonta ja rikkoi koulun EI virallista säännöstöä, jonka mukaan koulualueelta ei saanut poistua kohtuuttoman kauaksi tauoilla. Niin, sairaalan oma ruokalahan, jossa muut kävi syömässä, oli about 300 metrin päässä, mutta tuo 600 metriä oli sit vissiin liikaa. Olin tosi helpottunut, kun työsuhdetta ei jatkettu koeajan jälkeen. Työ oli järkyttävän raskasta sellaiselle 19-kesäiselle plikalle, koska minut oli palkattu erityiskoulun puolelle, eli toimin siis lasten ja nuorten psykiatrian potilaiden ryhmien kanssa. Jälkikäteen olen miettinyt, että onneksi eteeni tarjoutui säkällä musiikinopettajan sijaisuus, ja eipähän jäänyt harmittamaan lähtöpassit, vaikka perustelut koko tilanteelle oli vähintään kyseenalaiset. Muistan varmaan ikuisesti tuon työsuhteen, koska en ole koskaan aikaisemmin (enkä sen jälkeen) joutunut pihalle koeajan jälkeen, enkä kyllä muutenkaan. Enkä etenkään tuontyylisen holtittomuuden takia. Hei haloo, mummoni teki oikeasti kuolemaa.
Osaamisesta...
Aivan samalla tavalla jotkut väittää etteivät osaa jotain. En kovin helposti suostu uskomaan sitäkään. Useammin kyse on laiskuudesta tai haluttomuudesta ottaa edes selvää. Hommat on helpompi antaa muille, kuin opetella, ja toisinaanhan delegointi on järkivalinta! En minäkään ajatellut opiskella huomenna graafista suunnittelua, että saan kortin siskolleni tehtyä. Ja vaikka opiskelisin, niin paska tai keskinkertainen siitä jokatapauksessa tulisi. Kiireessä, ammattitaidotta ja halvalla saa pääasiassa vain keskinkertaista, jos sitäkään. Tuppaan aina sanoa noin, mutta niin se vaan melko usein on. Jos joku saa luksusta halvalla, hinnoittelussa on virhe tai työn suorittaja ei ymmärrä oman osaamisensa arvoa. ;)
Ihminen voi oppia aika paljon asioita halutessaan. Kyllähän me täällä osaamme ensin ryömiä, sit kontata, kävellä tai lopulta heittää kärrynpyöriä tai vetäistä flikusarjoja permannolla, JOS vain haluamme opetella ja kärsivällisyys riittää treenaamiseen. Toki joillain on paremmat geneettiset lähtökohdat, mutta ympäristö ja oma suuntautuminen sanelee sitten sen loput kaksi kolmasosaa. Tässä osaamisasiassa uskon yksilön loputtomaan kehittymiseen sekä oman tahtotilan vaikutukseen. En mäkään osannut blogata enkä todellakaan html:n perusteita. Enkä kyllä valokuvaamisesta tiennyt yhtään mitään, en ommellut enkä etenkään osannut pyörittää FB:tä bisneskäyttöön. Enkä tiennyt, mikä on golfpallo, moottoripyörä tai keihäs, mutta kummasti osaan nuo nykyään, enemmän tai vähemmän.
Olen oppinut käyttämään lukuisia tietoteknisiä järjestelmiä, vaikken tiennyt niistä vielä 2000-luvun alussa mitään ja väitin aina, etten ole "tietokoneihmnen". No, eihän muutkaan synny kommunikaattorit kourassa, minulle argumentoitiin! Tai entä yrittäjyys? Mä oon työläisperheen lapsi, joka oli aina käynyt palkkatyössä, mutta hyvin olen yrittäjyyden perustaidot oppinut. Tai niskan hallinnan, CST:n tai itsesuggestoinnin. Näitä voisi luetella loputtomasti, eikä kyse ole itsensä kehumisesta. Mutta en osaa, on ollut vain tekosyy sille, etten ole joko jaksanut opetella tai ajatellut, että päästän itseni helpolla, ja annan muiden tehdä. Osaamisen kanssa tekemättä jättämisellä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Kyse on lopulta siitä, että valitsee haluta jotain ja on valmis ponnistelemaan enemmän tai vähemmän saavuttaakseen päämäärän. Tai sitten valitsee, että muut tekee ja voi itse keskittyä vielä tärkeämpään.
Toki toisinaan on fiksuakin delegoida asiat ulkopuoliselle. Oma aika ja energia ei riitä kaikkeen, ja jos joku osaa paremmin, ei kannata hävetä myöntää sitä. Esimerkiksi minun taloudestani huolehtii rakas puolisoni, kuntoutuksestani Penttiset ja firmasta todelliset markkinoinnin ammattilaiset. Ei siinä mitään hävettävää ole. Vastuut jaettu vuosisatoja, joten miksi nyään pitäisi olla toisin? Vaikka tulen terveenä antamaan isomman oman panokseni asioihin, luotan silti näihin ammattilaisiin. Miksi sitä pitäisi yrittää omaa osaamistaan koko ajan venyttää ja aikaakin tuhrata, koska silloin palaa vaan loppuun ja kaikki on tyytymättömiä. Annan siis jatkossakin ammattilaisten leikata hiukseni, pestä tarhat bleisereistäni, kantaa mut turvaan palavista taloista, asentaa uudet alustasarjat, taittaa siskoni hääkutsun ja lennättää minut toiselle puolelle maapalloa. Ammattilaiset tuppaa tekemään asiat kerralla oikein eikä tarvitse korjailla virheitä eikä menettää viimeisiäkin harmaita hiuksia päästään. Ja osaamisesa olen myös valmis maksamaan reilun ja oikeudenmukaisen korvauksen.
Niin, se blogi:
http://lifeandleben.wordpress.com
Hyvää yötä!
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Mielistelystä
Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, ettei pomon mielistely Suomessa kannata.
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/04/05/la-tuppaudu-pomon-kaveriksi/20104735/139
Mielestäni kenenkään perseen nuoleskelu ei pidemmän päälle kannata. Toki aina löytyy niitä ihmisiä, joiden pätemisen tarve tyydyttyy todella sillä, että heidät nostetaan jalustalle muiden toimesta, mutta pidemmän päälle tuollainen vuorovaikutus käy usein raskaaksi ja loppuu kuin itsestään. Usein mielistelijä kyllästyy, koska ei saavuttanut sitä, mitä halusi, ja hän kenties vaihtaa helpompaan kohteeseen. Yhtä todennäköistä on myös se, että mielistelyn kohde kokee olonsa kiusaantuneeksi ja varoo asettamasta hanukkaansa helposti nuoleskeltavaksi uudelleen.
Mikä sitten on mielistelyä ja mikä aitoa kaveruutta, riippuu paitsi kulttuuriympäristöstä myös jokaisen yrityksen asennemaailmasta sekä yleisestä vuorovaikutustyylistä. Eri maissa, eri toimialoilla sekä eri kokoisissa firmoissa ovat omat erityispiirteensä sosiaalisissa suhteissa. Oman kokemukseni mukaan pienissä ja kiinteissä asiantuntijaorganisaatiossa, joissa luonnollisesti tehdään paljon asioita yhdessä myös vapaalla, syntyy varsin syvällisiä ystävyyssuhteita asemasta riippumatta. Vuorovaikutuksen tarkoitus ei ole kaveerata hyötymielessä, vaan yhdessä tekeminen vaan sattuu olemaan kaikkien mielestä hauskaa, rentouttavaa ja kehittävää. Sitä ihan yksinkertaisesti vaan viihtyy samanhenkisessä porukassa niin työssä kuin vapaalla, eikä siinä ole sen kummallisempia taka-ajatuksia.
Monesti ajatellaan, että mitä läheisempiä ihmiset ovat työpaikalla virka-aikana, sitä enemmän he viettävät aikaa yhdessä myös vapaalla. Itse asiassa homma menee monesti juurikin toisin päin, ainakin meillä täällä Suomessa. Hengittäminen toisen niskaan työajalla on jo riittävä määrä läheisyyttä sinänsä, ja työkaverukset sulkevat kotiovensa ja harrastuspiirinsä toisiltaan vapaa-ajalla. Toki toisinkin päin voi olla, sitä ei käy kietäminen. Monet työkaveruksethan ovat parhaita ystäviä myös duunin ulkopuolella. Tämä on varmaankin hyvin ihmiskohtaista, ja omasta mielestäni tärkeintä onkin ylipäänsä kunnioittaa sen toisen ihmisen, oi se sitten työkaveri tai esimies, toiveita. Toisen seuraan tuppautuminen pelkässä hyötymielessä vaatii varmasti tietynlaista luonnetta ja on raskasta puuhaa itse mielistelijälle. Mutta vähintään yhtä kiusallista on joutua siihen asemaan, jossa mielistely pitäisi pystyä hienotunteisesti lopettamaan.
Miksi tätä mielistelyasiaa muuten poikkeuksetta katsotaan juuri näin päin, että työntekijät yrittäisivät mielistellä pomojaan? Eikös tilanne nykypäivän työelämässä ole yhä useammin sellainen, että myös pomot yrittävät kaveerata työntekijöiden kanssa, koska joko haluavat hyötyä heistä tai eivät osaa muutakaan johtamistyyliä kuin kaveruuden? Minä ainakin olen törmännyt moneen sellaiseen esimieheen, joka on ollut hirvittävän epävarma itsestään, osaamisestaan ja asemastaan, ja pyrkinyt peittämään tätä hakemalla omille näkemyksilleen tukea kaveeraamalla alaistensa kanssa. Mikä olisikaan helpompi tapa vaikkapa perustella uudistuksia omalle esimiehelleen kuin ilmoittaa, että minähän olen jo keskustellut asioista alaisteni kanssa ja "olemme nyt kaikki sitä mieltä, että..." tai "olemme tulleet yhdessä siihen tulokseen, että..." Tällaisissa tilanteissa vastuu siirtyy esimieheltä koko tiimille, eikä hän epäonnistuessaan joudu yksin ristiin naulituksi. Joko simppeliä vastuunvälttelemistä tai tietoista epäonnistumisen pelon lieventämistä.
Kaiken kaikkiaan pomon tai alaisten mielistely sopii harvaan yritykseen täällä peräpohjolassa. Meillä tunnutaan arvostavan aitoutta, rehellisyyttä ja ansaittua kunniaa. Itsekin arvostan reilua ja suoraa puhetta ja vältän turhaa kyräilyä niin vapaalla kuin työssä. Myös selkäänpuukottaminen, mustamaalaaminen, valehtelu ja turha itseriittoisuus saavat näkemään punaista. Ja mitä läpinäkyvimmin näitä tekniikoita käytetään, sitä enemmän minua alkaa ottaa pannuun ja lopulta säälittää.
Toki asiassa on myös kääntöpuolensa, nimittäin Suomessahan koetaan mielistelyksi myös moni aidosti ystävällinen ele, kohteliaat tavat ja yleisen bisnesetiken mukainen käyttäytyminen. Jos menee silkkaa ystävällisyyttään sanomaan reippaasti ja iloisella äänellä huomentapäivää, se saatetaan helposti tulkita mielistelyksi. Sama tuntuu pätevän myös ovien avaamiseen ja kyydin tarjoamiseen. Tässä meillä vasta onkin tekemistä. Harva peruskohtelias ele tai teko on tarkoitettu perseen nuoleskeluksi, iskuyritykseksi tai piilomielistelyksi, vaan ihan oikeasti osa ihmisistä on ystävällisiä, auttavaisia ja huomioi kanssaeläjänsä. Aikamoista... ;)
Viime vuonna
Tähän aikaan viime vuonna haudoin muuttoa Rauhikseen. Muistaakseni muutama kuukausi ennen tätä olin kai just päässyt ekan kerran himasta ulos ja pihalle piipahtaan. Ja siitäkin tuli niin paha olo, ettei koskaan...
Kuinkas siitä nyt sitten vuosi on? Tänä keväänä ei tapahdukaan samaa virhettä, eli en pakkaa kamoja mihinkään enkä etenkään kanna niitä. En myöskään vaihda asuntoa, autoa enkä mitään muutakaan ympäriltäni. No, aivan hetkeen.
Näin se aika menee... Kohta on taas seuraava kesä ja show must go on.
It's complicated
Mirka is...
1.3. Single
3.3. In a relationship
6.3. Single
7.3 - 16.3. (ei määritelty)
17.3 It's complicated
18.3. In an open relationship
27.3. Single
31.3. In a relationship
3.4. Engaged
4.4. Single
Kai tuokin jotain 2000-luvun parisuhteista kertoo. Etenkin ku kierrossa oli kuulemma sana tyyppi koko ajan. ;)
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Kahden vuoden actionit kerralla.
Varsinainen actionviikonloppu. Ensin mummolaan pääsiäissyöpöttelemään, sit yhtä asuntoa vaklaamaan ja lopuksi sukulaisille. Kyllä tämä eilisen baarin missaamisen voitti sata nolla... Pääsiäisaterialla maistellut viinit estivät tällä kertaa ajamasta koko matkaa, mutta menomatka taittui turvallisesti. ;) Nyt lepoa rangalle. Ja aivoille. Eli hellurei ja hellät tunteet. Meitsi vetäytyy nyt kaikesta actionistä.
Nauttikaa pääsiäisestä ja toisistanne.
Mikä kumma?
Mikä kumma meihin viisaisiin ihmisiin menee tositv-ohjelmissa? Miksi ihmeessä ihmisen pitää ripustaa itsensä roikkumaan ihostaan maailman suurimpaan käänteiseen kuuden hengen ihmispyramidiin? Mikä se motiivi on? Joku varsin kannusttava, koska yksikin kaveri pyörtyi kesken suorituksen, mutta sisukkaasti vaan jatkoi hommaa. Miettikääs noita ylimpänä olevia, kun heidän selkäihoistaan roikkuu noin 200 kiloa tavaraa.
Hyi saatana. Meen työntään sormet kurkkuun. Ällöttävän näköistä.
Päähänpistoja ja rajojen hakemista
Hahaa, sen kerran kun aattelin lähteä käymään baarissa, myöhästyin muutaman minuutin ja en päässyt sisään Armakseen. Voihan perhale sentään. Yritin selittää pokeille, etten ole kahteen vuoteen edes päässyt lähellekään kapakkaa, muttei auttanut yhtään. Kerroin kuinka vaan tekee mieli kaljaa pääsiäisen kunniaksi - edes yks kulaus - mutta en saanut sääliä. Kaikkeni kyllä tein: Esittelin tuunattua Hot Ass -tukea, vilauttelin korviksia ja rannekoruja, mut aivan turhaan. Ilmeisesti mustat silmänaluset ja väsynyt look paistoi bilemeikin alta ja aattelivat että oon joku myöhäisherännyt narkkiri kokomustissa vaatteissani, huivi kaulassa ja pipo päässä. Ja varmaan vaikutti tosi hyvältä, kun ensin kaahasin autolla oven eteen, sit anelen pääsyä bisselle ja lopulta totean, että on mulla autossakin juomista, menen sitten sinne murjottamaan. Tarkoitin tosin vesipulloani. No, yritys hyvä kymppi. Rankaisua odotellen.
Vaikka kapakkaan en päässyt, pääsin kuitenkin ihmisten ilmoille nimittäin mentiin hakemaan lopulta sipulikanaa Chenssiltä. Perinteinen. Ollaan asuttu siinä vieressä aikaisemmin ja sibbekana on kuulunut valikoimiin forever. Kun sitä yöllä ostaa, se haisee asunnossa vielä 2 päivää syönnin jlk. Aikas stydiä.
Törmäsin Chenssiltä ehkä moderneimpaan internetkaffilaan universumissa. Pahvilaatikosta leikattu ylimääräiset osat pois ja tehty lopuista internetboxi. Keep it simple!
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Tiedättekö mikä tää on?
Tarkkaavaisuus ei kyllä ole parhaalla mahdollisella tasolla, mutta sitäkin voi onneksi kehittää. Helpoin tapa on keskittymisasteen lisääminen ja suuntaaminen olennaiseen tietoisesti. Kun ajelin autolla, suuntasin kaiken huomion liikenteen havainnointiin. Tää on suht helppoa, koska autolla ajamisen perustoiminnot on "takaraivossa" opittuina malleina ja liikesarjoina. Kun tietää, miten laitteistoa käytetään ja muistaa liikennesäännöt, voi keskittyä ajamaan turvallisesti eli tarkkailemaan muita liikenteessä liikkujia ja ennakoimaan. Sen sijaan ylimääräiseen sähläämiseen kuten kännykän näpräämiseen tai matemaattisten pulmien ratkaisuun samalla ei riitä kapasiteetti.
Tietoisuuden suuntaamisella olennaiseen on kääntöpuolensa. Kun keskittää tarkkaavaisuutensa johonkin tärkeään asiaan, muut epäolennaiset jäävät huomaamatta. Ne siis pysyvät tietoisuuden ulkopuolelle. Psykologiassa nimitetään tätä ilmiötä jaetuksi tarkkaavaisuudeksi. Useimmissa tapauksissa tämä tosin on vaan hyvä juttu, koska se mahdollistaa keskittymisen olennaiseen ja vähentää kaaosta. Toisinaan kuitenkin saattaa jäädä jotain tärkeitä asioita tietoisuuden ulkopuolelle, mikä taas voi aiheuttaa vaaratilanteita. Tätä jaetun tarkkaavaisuuden ilmiöitä on helppo käyttää hyödykseen vaikkapa esiintymistilanteissa tai kouluttaessa.
Testatkaa itse, miten jaettu tarkkaavaisuus toimii. Tässä pari videoklippiä tutusta aihepiiristä Salkkareista. Älä lue tätä juttua pidemmälle, sillä paljastan juonen lopussa. Sen sijaan hyppää nyt Youtubeen, odota että video latautuu mutta älä lue otsikoita tai kommentteja, vaan katso ainoastaan videot. Kun olet katsonut pätkät, lue otsikot ja katso pätkät uudelleen ja voit lukea tän tekstin loppuun. Tässä klipit:
http://www.youtube.com/watch?v=f_K_KfB0CV4
http://www.youtube.com/watch?v=DfPrzQZ1_fk
http://www.youtube.com/watch?v=WZOnfMephVk
--
Koska osasit kohdistaa jälkimmäisellä kerralla tarkkaavaisuuden epäolennaisuuksiin eli tiesit, mitä videoista piti etsiä/löytää, myös löysit ne. Psykologiassa puhutaan sisäisistä malleista, jotka ohjaa havaitsemista. No summa summarum: Aiemmin huomaamattomista ja epäolennaisista yksityiskohdista tuli tietoisia havaintoja. Tässä huomasi, että ihmisen tiedonkäsittelykyky on rajallinen, mutta sitä voi kehittää todella paljon enemmän mitä monet luulevat.Ja myös tuota rajallisuutta voi käyttää hyödykseen niin monissa asioissa. Vinkeetä, eikö?
Munista
Pääsiäismunat on aika kivoja, mutta pari juttua muuttaisin: Foliokuoret (ja muutkin kuoret) pois, jotta pääsee kiinni asiaan eli suklaaseen. Kaikki turhat lelut mäkeen, ja niiden tilalle suklaata. Lisäksi munat vois olla Kinderin makuisia ja vähintäänkin Kinderin kokoisia. Myyntiin kuitenkin ilman Kinder-brändiä, että saadaan hinnasta 30 pinnaa pois, ja myyntipakkaukset vois olla vähintään 12 kappaleen kennoja. Niin, ja tietenkin pelkästään vapaiden kanojen palleroita tarjolle.
Kiitos!
Hieman erilainen pääsiäinen
Jos olet kyllästynyt perinteisiin pääsiäisaatteisiin, Radio NRJ tarjoaa hieman toisenlaisen elämyksen. Kuuntele täältä.
http://www.nrj.fi/aamu
Ennakkosuosikki Jeesus jälleen ylivoimainen Jerusalemin Kärsimystriathlonissa!
Aamupoikien Sporttikorneri on Jerusalemissa paikan päällä seuraamassa kaikkien aikojen kolmiottelua, Kärsimystriathlonia. Kuuntele live-selostus paikan päältä.
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Hot Ass
Kiepattiin Makuunin kautta takaisin ja minä (kyllä, luit oikein) ajoin. Melkein menehdyttiin molemmat! No ei vaan. En ikinä ajais toinen kyydissä, jos vähänkin epäilisin pystymistäni tai yleistä turvallisuutta. Nyt halusin kokeilla, voisinko ajaa pimeellä. Motarilla en, taajamassa joo. Eli sit ei passaa ajaa enää motarilla pimeellä.
Kiepattiin Makuunin kautta kotiin. Sainpahan hiukka kosketusta Tesoman keskuksen yöelämään. Basso hakkas ja lysyrenkaiset teinikaarat hyppi Jay-Z:n tahdissaan ilmaan kuin lapset pomppulinnassa. Jäätävää. Makuunista tarttui mukaan paitsi säkki karkkia myös herättäviä pinssejä.
- Hot ass
- I'm uggly so what?
- The Queen of the Universe
- Worship me
Viesti on varsin selkeä. ;) Suuruuden hulluudessani kiinnitin kaikki tukeen ja kyllä oli nuoret ihmeissään, kun tällainen hippiasuinen osittain pummilta ja nuuskamuikkuselta näyttävä mummeli tuli ulos Makuunista helvetin räheessä tuunatussa kaula"korussa". Siinä jäi teinien tuunaamat megakokoiset kultaketjut toiseksi!
;)
Pääsiäisjuhlat Pirkkalassa
Tää nuuskamuikkunen lähti Pirkkalaan! ;) Tässähän sai jo kaivaa kesätakitkin esiin... Kivaa. Tai sit ei. Se ois taas puolikuntoinen kesä sit edessä.
Erinomaista pääsiäistä!
Sain tänään kimpun kauniita narsisseja sekä valtavia suklaamunia. Jippijaijee. :D
torstai 1. huhtikuuta 2010
Halutaan palkata luotettava vakuutusyhtiö!
Tämäkin lasku kuuluisi Pohjolan maksettavaksi. Mutta koska työajalla työmatkalla sattunut tapaturma ei ole työtapaturma, niin sittenhän se ei ole. Olkaapa tarkkoja, jos/kun satutatte itsenne työmatkalla, ettette vaan saa samanlaista kohtelua. Nuo "yleisiin elämänkokemussääntöihin" perustuvat hylsypäätökset tuppaavat pysymään muuttumattomina niin valituslautakunnissa kuin Vakuutusoikeudessa. Shit happens. Paska on jo probellissa, joten eikun suunta eteenpäin. :D
tiistai 30. maaliskuuta 2010
Innostus, hurahdus, narahdus ja hysteria
Innostus on hauska ja positiivinen juttu. Ainakin niin kauan kun se ei muutu elämää hallitsevaksi pakkomielteeksi. Onneksi suurin osa hurahtaneista ei addiktoidu sairaalloisesti, vaikka monissa fanituksessa on mukana hegemonian tai hurmosajattelun piirteitä. Markkinatalous ja viestintäkehä pyörii siis maan mainiosti, ja ihmiset saadaan yhä uudelleen ja uudelleen innostumaan mitä erikoisimpien asioiden kuluttamisesta.
Itse en ole hurahtavaista tyyppiä, vaikka innostunkin kaikesta helposti. Kai tuo johtuu jotenkin lapsuudesta. Meitä on aina kannustettu keksimään uusia juttuja ja toimintatapoja sekä kyseenalaistamaan itsestäänselvyydet. Kulutuksen suhteen taas ollaan oltu tosi maltillisia. Isolla perheellä, jossa vain toinen vanhemmista kävi töissä, ei ollut varaa mennä mukaan jokaiseen vaate-, elämäntapa- tai matkustustrendiin. Ja silloin harvoin, kun rahaa oli hetkellisesti enemmän, sitä ei käytetty tavaroiden osteluun. Tämä takasi suhteellisen pysyvän arvomaailman ja tasaisen turvallisen elämäntyylin, josta olen kiitellyt jälkikäteen vanhempiani monet kerrat. Teini-iässä tuollainen tapa kuluttaa ei tosin ollut mitään suurta herkkua, kuten voitte arvata. Onneksi menin työelämään jo 15-vuotiaana, mikä mahdollisti omien ostoshalujen tyydyttämisen osittain.
Voitte vain kuvitella, mikä ilo oli irti, kun me lapset saimme muutaman kerran vuodessa jotain extrahienoa, "trendikästä" ja uutta ja erilaista. Esimerkiksi syksyisin kasan hienoja kouluvaatteita tai talvisin ulkoiluvarusteita. Ja myös kummitädin ja -sedän tuomat ulkomaantuliaiset ovat jääneet erityisesti mieleeni. Niille oli muuten kaikki muut kekarat kateellisia:
- Mistä toi paita on?
- Parpadokselta. Eikun Arkkentiinasta. Tai olikohan tää Kuotemalagasta. En mä muista.
- Wau...
Minulla vanhimpana oli etulyöntiasema monissa hankinnoissa. Veljellänikin meni aika hyvin, koska eihän poika voinut isomman siskon vaatteita pitää. Kuopuksemme tilanne ei sitten ollutkaan niin herkullinen, sillä hänhän sai käyttöönsä pitkälti meikäläiset vanhoja vaatteita ja potee tästä edelleen jonkinasteista huumorilla värittynyttä traumaa. Toki uusiakin hänelle ostettiin, muttei niin paljon kuin minulle ja veljelleni. Vaikka vaatteita ja leluja kierrätettiin perheen sisällä, me emme koskaan kulkeneet rikkinäisissä, kirpputorilta hankituissa, liian pienissä emmekä likaisissa vaatteissa. Siitä äitini piti visusti huolen. Kaikki oli laadukasta ja kaikki ostettu lähes poikkeuksetta erikoismyymälöistä. Mistään nykyisen kaltaisista merkkituotteista ei kuitenkaan ollut kyse, sillä meidän perheessä viis veisattiin Calvin Kleineista tai Burberryistä siitäkään huolimatta, että äitini on työskennellyt aina vaatetusalalla. Lapsuudesta on muuten jäänyt mieleen kerrat jos toisetkin äitin ja mummin suusta kuullut tokaisut: "Rumat ne vaatteilla koreilee" ja "köyhän täytyy panostaa laatuun", joita seurasi aina yhtä hilpeä hekotus.
HURAHTAMINEN JA HYSTERIA
Hurahtaminen alkaa usein salakavalasti ja leviää kuin suurempikin ruttoepidemia konsanaan. Hurahtamisen kohde voi olla mikä vaan. Toinen ihminen, joku tietty elämäntyyli, kansallissankari, sosiaalinen liike, uskonto, tuote tai palvelu, harrastus, toimintatapa tai vaikka joku sanonta tai ihan pelkkä yksi sana/hokema. Viimeisimmistä ekana mieleen palautuu Kummeleiden sanonnat "Kyllä lähtee" tai "Legendaarista". Myös teleoperaattori DNA on iskostanut päähämme, että "Elämä on". Ja Elisa komppaa sitä nykyään kertomalla, että "On se".
Ja oih ja voi niitä aikoja, kun tähän piskuiseen maahan tuli Lewis501:t, Nyykkärit, Bäkkärit tai Salkkarit; surffi-innostus, keskieurooppalainen viinikulttuuri ja Nikko radio-ohjattavat; pilottitakit, Bulat ja kuukengät sekä Adidaksen kolmiraitaiset (napeilla tai ilman) ja pian perässä Mustanmäentorilta Abidakset. Tai terveys- ja hyvinvointisektorille yksityiset lääkäriasemat, SmileSpa:t, Personal Trainerit, Les Mills-konsepti, Ortopedinen Manuaalinen Fysioterapia unohtamatta tietenkään akupunktiota, XCO-trainingia, CST:tä ja Zumbaa. Tai entäs uushippeys, fat acceptance, Pink thinking, extreme, downshifting, ekologisuusajattelu ja tämän suht tuore nousukas slow movement. On siinä repurtuaaria, josta valita ja hurahtaa.
Toisen innostusta on hauska seurata, mutta sairaalloisesta hurahtamisesta en ole aina samaa mieltä. Toisinaan ihmiset antavat huijata itseään ihan kympillä ja syytyvät rahansa, aikansa ja energiansa todella erikoisiin kohteisiin. Esimerkiksi Power Balance -hologrammitarrakonsepti oli loistava esimerkki siitä, kuinka ihmiset saadaan maksamaan muutaman kymmenen euroa tyhjästä. Mutta tuollaisiin asioihin kuluttaminen on makuasia ja kukin elää valitsemallaan tyylillä, eikä siitä tule ketään sen suuremmin paheksua. Arvostelu, mielipiteen ilmaisu ja kyseenalaistaminen tietenkin on sallittua vapaassa maailmassa. Kokonaan toinen juttu ovat tosiaan ne vaikuttimet ja syyt erilaisten hurahdusten taustalla. Arvomaailman rinnalla elämäntilanne on yksi merkittävimpiä syitä erinäisistä asioista ja aatteista hurahtamiseen, liittyi se sitten tavaroiden tai ajan kuluttamiseen. Eikös ole aivan tavallista, että jotkut iäkkäämmät sinkut, joiden frendit on jo pariutuneet ja viettävät seesteistä perhe-elämää, alkaa täyttää omaa tyhjiötään aikaavievillä harrasteilla, joiden parista voi hyvällä tuurilla löytää omankin puolison? Tai mitä tekee vasta valmistunut ekalle loistavalle vakkariliksalle päässyt tyyppi, joka on kärvistellyt opintotuella ja -lainalla viimeiset 10 vuotta? Aivan taatusti paitsi lyhentää lainojaan myös ostaa jotain kivaa itselleen. Seniorit ja heidän ajan ja rahan käyttönsä vasta mielenkiintoista onkin.
"VUOROVAIKUTUSTA"
Tässä vielä lopuksi hauska keskustelu valokuvaukseen ja uuteen autoon hurahtaneiden kesken. Toinen puhuu heinästä ja toinen seipäästä, mutta keskustelu soljui silti! Ulkopuolisena tämä tietty herätti suurta hilpeyttä, koska kaiken järjen mukaan tuollaisen keskustelun olisi pitänyt loppua hyvin lyhyeen. Mutta ei loppunut. Ollaan me ihmiset aikamoisia kääntämään puheet itseemme ja omiin kiinnostuksen kohteisiimme. Toisinaan se on toki raivostuttavaa, mutta useimmiten kuitenkin menee vaan toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Käy se näinkin... :D
- Vaihdoin muuten kaaraa!
- Ai! Mäkin tein hankintoja.
- Hmmpp.. Vaihdettiin Toyotasta Fordiin, ihan näpsäkkä peli.
- Munkin hankinta oli tosi onnistunut. Uusi kamera. Järkkäri.
- Väliraha oli fiksu ja saatiin hyvä peli kaiken kaikkiaan. Tuutko koeajolle joku päivä?
- No, siitähän kelpaa sit ottaa kuvia! Toki tuun testaan kameraa.
- Lapsillakin on tilaa takana. Vihdoin. Ei tartte istua nassu kii nassussa.
- Lapses tykkäis tost kamerasta. Siihen saa kaikkia efektejä ja on automaattinen hymyntunnistus.
- Niin. Täytyis jotenkin vaan keksiä, miten takatilaan saa vielä viiden ihmisen kamat.
- Otat kato kuvan siitä ja piirtelet pakkaussuunnitelma Photarilla.
- Niin. Meni sit Toyota naapurin äijälle. Sai hyvän auton siitä, vaiks prätkämiehiihän se on.
- Joo... Otin muuten viime kesänä törkeen hyviä kuvia HD-jengistä. Niissä oli semmosta liikkeen tuntua ja vauhdin hurmaa.
- Jaa, jaa. Kuunteleksä mua ollenkaan? Sua ei vissiin kiinnosta autojutut?
- Joo, kuuntelen tietty. Ootas, mä näytän sulle tästä yhden ohjelman, millä saa tosi kivoja muotokuvia...
Itsekin saa olla tosi tarkkana, ettei "luennoi" aina markkinoinnista, niskavammoista ja hermoston toimintaperiaatteista. Onneks löytyy ihmisiä, jotka sanoo suoraan, että ei noi aivohermojen hermotusalueet tai kalvojen tehtävät niin kiinnosta, vaan puhutaan välillä kynsilakoista tai kissoista. Kiitos näille rohkeille! Meitsi hurahtaa nyt Doctor Philiin. ;)
Hurmiota vai hulluutta?
Lähde mukaan. Tai sitten et. ;) Vaikuttaa coolilta. Jo 500 suomalaista on ilmoittautunut messiin...
http://www.extremerun.fi/
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Huh
Sepäs oli sitten tehokasta. CST meinaan. Korvat ja kaula oli jumissa mutta muuten olin melko hyvässä kunnossa. Katsotaan lähtikö yhdellä kerralla auki kalvot vaiko ei. Hyvin ne on jaksanut. Yllättävän hyvin!
Nyt kuulemma ollaan hermostolta about siinä lähtökohdassa missä tyypilliset ei retkahdusvammapotilaat, joilla on niskavaivoja ja jotka tulevat mun fyssarille. Voi itku. Aikas kivinen tie on ollut nämä ekat 2 vuotta mutta ehkä se tasoittuu tästä. ;)
Nyt vaivuin taas omaan pikkuiseen kehon säästöliekkitilaan. Heipat. :D
Reumasairaalan alasajo estettävä
Reumataudit ovat osittain perinnöllisiä pehmytkudossairauksia, jotka aiheuttavat monille sairastuneille pysyvää työ- ja toimintakyvyttömyyttä. Reumasairauksiin kuuluvat mm. Selkärankareuma, Kihti, lastenreuma, Fibromyalgia, Lymen borrelioosi, MCTD, Nivelpsoriaasi, Nivelreuma, Nivelten yliliikkuvuussyndrooma, Osteoporoosi, Vaskuliitit sekä muut sidekudoksien perinnölliset taudit. Oikealla hoidolla ja kuntoutuksella reumapotilaiden kipuja voidaan vähentää ja työkykyä parantaa merkittävästi. Myös elämänlaatu kasvaa, kun hoito ja kuntoutus ovat kohdillaan.
Reumapotilaiden hoito ja kuntoutus on keskitetty tällä hetkellä Heinolaan Reumasairaalaan, jonka omistaa Reumasäätiö. Sairaalassa toimii 340 reuma-ammattilaista. Toista yhtä osaavaa organisaatiota ei Suomesta löyty, vaikka niin halutaan uskotella. Todellisuudessa vain Heinolassa on keskitetysti koko erikoissairaanhoidon, kuntoutuksen sekä lastenreuman hoidon erityispalvelut.
Vain Reumasairaalasta löytyy ainutlaatuinen yhdistelmä osaavia terveydenhuollon ammattilaisia, valtava tieto-taito, käytännön kokemus sekä ennen kaikkea sydäntä ja asennetta vakavasti invalisoivan vamman kuntoutukseen ja hoitoon. Reumalla potilaita kohdellaan ihmisarvoisesti. Monet ovat saaneet Reumasairaalasta kokonaan uuden elämän, kun muualla heidät on jo kertaalleen tuomittu elinikäiseen työ- ja toimintakyvyttömyyteen ja ihmisarvottomaan elämään.
Kaikesta huolimatta Heinolan Reumasairaala halutaan ajaa nyt alas, sillä Reumasäätiö on hakeutumassa konkurssiin. Ja vieläpä todella nopealla tahdilla. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että osa kesken olevista hoidoista myös jäisi kesken, sillä muissa yksiköissä ei välttämättä ole tieto-taitoa, rahaa, eikä kyllä haluakaan kuntouttaa hankalia reuma-asiakkaita. Vaativat leikkausoperaatiot sekä moniammattillinen yhteistyö ovat kiistatta parhaiten hallussa Reumasairaalassa, sillä talo on keskittynyt reuman hoitoon ja kuntoutukseen jo vuodesta 1946.
Reumapotilaat ja hoitohenkilökunta ovat vedonneet Eduskuntaan Reumasairaalan säilyttämiseksi, sillä Reumasäätiössä äänten enemmistö on Kelalla, jota taas Eduskunta valvoo. Kansanedustajat ovatkin luvanneet taistella Reuman säilymisen puolesta, mutta edelleen on epävarmaa, löytyykö tuo puuttuva 2 miljoonaa euroa jostain. Reumasäätiön hallituksen enemmistö on jo uhannut erota, mikäli säätiön valtuuskunta ei jätä konkurssihakemusta tänään, maanantaina 29.3. Säätiön hallituksen ja valtuuskunnan puheenjohtajat pitävät konkurssia ainoana vaihtoehtoja, koska potilaita on liian vähän.
Reumasairaalaan erikoispalveluita tarvitsisi yksi jos toinenkin, mutta valitettavasti mahdollisuus tähän on riistetty. Reumasairaalan pääomistaja KELA on nimittäin pyrkinyt tekemään kaikkensa, ettei potilaita ohjautuisi Reumalle. Kilpailutukset ja niiden perustuvat päätökset reumasairauksien hoidon organisoinnista ovat olleet aivan järjettömiä. Kuten ESS:n pääkirjoituksessa karusti kiteytettiin, KELA todellakin tulkitsee kilpailulainsäädäntöä kuin piru raamattua, tekee varmaan jatkossakin kaikkensa, ettei potilaita saataisi osaavien ammattilaisten hoitoon. Eikö olekin aika erikoista, että Reumasairaala hävisi syksyllä 2009 ison tarjouskilpailun, vaikka se oli laatupisteissä paras ja hinnaltaan toiseksi edullisin?
Myös tarjousten hintahaarukka ihmetytti monia, sillä kallein vaihtoehto oli 490 euroa ja halvin 190 euroa. Ja mikä järkyttävintä tällä kertaa halvin todellakin voitti, vaikka se oli laadultaan selkeästi huonoin vaihtoehto. Julkisuudessa on spekuloitu, onko Reumasairaalan alasajon syynä vielä julkistamaton päätös siitä, että kaikki kalliit leikkaukset tultaisiin keskittämään jatkossa Helsinkiin Invalisisäätiön Ortonille. Mene ja tiedä. Olipa lakkautuksen syy mikä tahansa, niin suurin kärsijä ovat jälleen kerran tavalliset ihmiset, eli reumapotilaat ja heidän omaisensa.
Eikö olekin silkkaa hulluutta olla työllistämättä niitä huippuammattilaisia, jotka Reumasairaalan leipiin on saatu ja sitoutettu ja jotka pyyteettömästi tekevät kaikkensa, jotta reumasairaiden elämänlaatu paranisi? Reumasairaalan potilaiden mukaan talossa sykkii iso sydän ja lämmin henki, ihan kaikille Reuman asiakkaille.Reumalla toimivat spesialistit ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja huippuosaamisestaan sekä asenteestaan. Reumatologit, erityisortopedit, erityissairaanhoitajat ja sekä muut reumakuntoutuksenammattilaiset ovat valmiina pitämään huolta reumapotilaista jatkossakin, jos heidän vain sallitaan niin tekevän. Reumapalveluiden hajauttamisessa eri sairaanhoitoyksiköihin, joissa ei välttämättä ole edes osaaimsta tai resursseja hoitaa niitä, ei ole järjen hiventä. Kaikkihan sen tietävät, että halvalla saa ainoastaan hyvää paskaa. Joskus ei edes sitä.
Liity taisteluun Reumasairaalan säilyttämisen puolesta vaikkapa Facebookin groupissa. Kaikkien panosta tarvitaan, jotta maassamme saa jatkossakin laadukasta ja keskitettyä hoitoa reumasairauksiin.
Kuvat: Reuman sivut.
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
CST huomenna
Se ois muuten huomenna sit CST piitkästä aikaa. Viimeksi taisi olla joskus puolikuussa, kun kävin. Ihmeen hyvin olen vetänyt nämä 6 viikkoa. Tänään tosin alkoi tuntua pientä painetta nenässä, eli hartiat on väsähtänyt ja sieltä se vetää sitten nenään. Argh. Ehkä vielä joskus voimataso riittää. Mutta ensimmäinen viisiviikkoinen ilman että hermoston separointeja.
Nyt me aletaan tehdä safkaa. Kuulemma on joku palmusunnuntai, niin tehdään sit lampaanpaistia ja valkosipuliperunoita sekä alkupalaksi vaadin niitä punasipuleita kuullotettuna öljyssä ja currytahnassa. Namm...
Miten mua ei yhtään jaksa naurattaa noi Hauskojen kotivideoiden kaatumiset, joissa ihmiset teloo itseään tavalla jos toisella. Eikö tosiaan ole mitään muuta sisältöä enää tuossakaan ohjelmassa kuin näyttää, kun ihmiset satuttaa itseään? Kai sitä nyt muullekin voisi nauraa kuin toisen vahingossa ja kivulle? Niin saatanan typerää, ettei riitä sanat kertomaan. Käännän siis kanavaa.
Leppoisaa sunnuntaita kaikille!
Ps. Ei enää lenkkareissa hoitoon ikinä. Jesh, jesh... ;)
Nyt me aletaan tehdä safkaa. Kuulemma on joku palmusunnuntai, niin tehdään sit lampaanpaistia ja valkosipuliperunoita sekä alkupalaksi vaadin niitä punasipuleita kuullotettuna öljyssä ja currytahnassa. Namm...
Miten mua ei yhtään jaksa naurattaa noi Hauskojen kotivideoiden kaatumiset, joissa ihmiset teloo itseään tavalla jos toisella. Eikö tosiaan ole mitään muuta sisältöä enää tuossakaan ohjelmassa kuin näyttää, kun ihmiset satuttaa itseään? Kai sitä nyt muullekin voisi nauraa kuin toisen vahingossa ja kivulle? Niin saatanan typerää, ettei riitä sanat kertomaan. Käännän siis kanavaa.
Leppoisaa sunnuntaita kaikille!
Ps. Ei enää lenkkareissa hoitoon ikinä. Jesh, jesh... ;)
lauantai 27. maaliskuuta 2010
Back to normal
Voi pojat ja tyttäret, kumpa tietäisitte miten paljon olenkaan kaivannut sitä, että saan tehdä töitä. Jes jes jes, töitä viikonloppuna!!!! Jes jes jes, töitä yöllä. Töitä paljon odottamassa tekijäänsä. ;) ;) Mutta seitsemäntenä päivänä piti vissiin levätä, joten ei töitä huomenna. Eikä kyllä muutenkaan liikaa duunia, ettei käy kusisesti. :D
Hyvää yötä. Lepo alkoi nyt.
Hyvää yötä. Lepo alkoi nyt.
Kasvo-oireista ja värinöistä
Moiks!
Joku aikoinaan kyseli kasvoilla olevista värinöistä. Tässä ketjussa niskavammfoorumilla on niistä enemmänkin puhetta etenkin sivuilla 5-6. Kannattaa lueskella alusta, niin saapi jutusta kiinni.
http://p3.foorumi.info/niskavamma/viewtopic.php?p=4619#4619
Leppoisia värinöitä. ;)
No jopas jopas
Tajusin just, että edellisestä fyssaristahan on kohta kuudetta viikkoa, ja mä olen hengissä! Ja oon rasittanut rankaa about 20 kertaa enemmän ku koskaan aiemmin. Tehnyt jopa läppärillä hommia useita päiviä ja vieläpä toisinaan todella huonosta asennosta. ;) Edistystähän se sekin on, että pystyy edes olemaan on huonossa asennossa. Mut eniten iloa tuo se, että pysyy jo kaikki päivät tajunnan paremmalla puolella. Ei tule sitä enää hönttiä oloa päähän, eli kun ei tajua mistään mitään. Kyllä se toki välillä muistuttaa olemassa olosta, muttei jää päälle. Se on kiva, koska silloin pystyy kuitenkin tekeen ajatustyötä ja hoitaan sosiaalisiakin suhteita, kun kuulee ja ymmärtää mitä muut puhuu ja osaa vastata selkeellä suomenkielellä. Toinen hyvä juttu on tuo putoamisen tunteen poistuminen. Vaikka edelleenkin niska rasittuesaan alkaa "tippua", niin en mä kuitenkaan putoa maan läpi. Se oli kaikista kauheinta! Sellaista jatkuvaa upottavassa suossa kävelemistä.:(
Sen olen kyllä huomannut, että varsinaista kriisinpoikasta tässä puskee päälle, kun tajuaa, ettei ookkaa enää kuolemankielissä. Toisaalta takaraivossa (joo, C0:ssa) jyskyttää pelko siitä, että kohta romahtaa taas. Toisaalta alkaa iskeä sellainen optimistisuus ja jesh ollaan voiton puolella -fiilis, että sitä pitäisi välttää kuin ruttoa. Sitä luulee olevansa välillä melkoinen yli-ihminen ja unohtaa elää sitä toipilaan elämää. Sitä huomaa jättäneensä lenkkarit pois, kääntelee päätään nopeesti, venyttelee, on huonoissa asennoissa yms. mitä EI kuitenkaan sais tehdä. Unohtaa katsoa jalkoihinsa tai tarkkailla ympäristöään, ettei vaiks autot aja yltä. Tuo on tavallaan toki hyvä merkki, mutta toisaalta ei. Kohta sitä keskittyminen herpaantuu taas ja kaadun uudestaan. EI HYVÄ.
Viime yönä heräsin yheen lohduttomaan ajatukseen. Kuinka sitä voinut kuvitella tajuavansa täst elämästä jotain ennen kuin sairastui? Miten on voinut sanoa pokalla olevansa hyvä ihmistuntija, kirjoittaja, auttaja, motivaattori, johtaja, opiskelija, puoliso, lapsi tms. Koska jos silloin on ollut hyvä, niin ei kyllä ole vielä tiennyt oikein mistään yhtää mitään. Aika raakaa. Mut kai tää on ihan normaalia ja täytyy vaan olla onnellinen siitä, mitä on saanut tän helvetin seurauksena, eikä surkutella sitä, mitä on luullut omaneensa aiemminkin... Toisaalta, kuinka paljon onkaan vielä mahdollisuus kehittää osaamistaan, jos kerta vajaa parissa vuodessakin tapahtui näin merkittäviä?
Ehkä tärkeintä oivallus koko tästä showsta on edelleenkin se, että ihminen todella voi olla arvostettu, kunnioitettu ja rakastettu tekemättä sinänsä mitään se suuremmin tuottavaa tai yleleisesti hyväksyttyä puuhaa. Työt, tutkinnot, harrastukset, piirit, omaisuus, sosiaalinen gloria, klubit, ansiomerkit, tittelit, elämykset jotka syntyy järkyttävien extremekokemusten kautta, sijoitukset jne. ovat aivan toissijaista onnellisuuden ja tyytyväisen kannalta. Ei ne sinänsä tee terveeksi, onnelliseksi eikä tyytyväiseksi, vaikka eihän siitä koskaan haittaa ole että on esittää joku titteli ja rahaakin jemmassa. Ehkä joku pvä saan todella opinnot loppuun. Se ei ole muusta kiinni kuin terveydestä. Intoa ja energiaa on. Gradun tekeminen on vqan aika raskas urakka niskalle. Oi kumpa oisin saanut sen tehtyä jo ennen kaatumista. Nyt siihen saa varata kaks kertaa enemmän aikaa. Toisaalta, mihinkäs se kanssa olis kiire, kun eivät ne mibua voi pihallekaan potkia! ;) Ja huomattavasti suurempi urakka on päättää, mihin opinahjoon sen tekis, jotta kokis saavansa siitä muutakin hyötyä kuin nimen paperiin että tehty on.
Tänään ois muuten ollut frendin läksiäiset, mutta enhän mä sinne pystynyt venyyn. Tää oli just se kaveri, jota hiukkasen jelppasin SIO:n pääsykoepaperin kanssa. Ja hyvin kävi. Pääsi nimittäin sisään, vaikka prosentit on minimaaliset! Tosin enpä kyllä epäillytkään, koska olen itsekin hänet aikoinani meille haastatellut toisentyyppiseen homaan, ja jo silloin varsin nohevaksi havainnut. Ihanaa että ihmiset saa toteutettua unelmiaan. Antoisia kiitoja ja kivoja kelejä, jos luet tätä kirjoitusta!
Hyvät yöt! Nyt mä käyn tutimaan ja haaveilemaan Aurinkolinnan terassista ja omasta lähibiitsistä. Ja ladutkin lähtis kotiovelta. Oi joi... ;)
Sen olen kyllä huomannut, että varsinaista kriisinpoikasta tässä puskee päälle, kun tajuaa, ettei ookkaa enää kuolemankielissä. Toisaalta takaraivossa (joo, C0:ssa) jyskyttää pelko siitä, että kohta romahtaa taas. Toisaalta alkaa iskeä sellainen optimistisuus ja jesh ollaan voiton puolella -fiilis, että sitä pitäisi välttää kuin ruttoa. Sitä luulee olevansa välillä melkoinen yli-ihminen ja unohtaa elää sitä toipilaan elämää. Sitä huomaa jättäneensä lenkkarit pois, kääntelee päätään nopeesti, venyttelee, on huonoissa asennoissa yms. mitä EI kuitenkaan sais tehdä. Unohtaa katsoa jalkoihinsa tai tarkkailla ympäristöään, ettei vaiks autot aja yltä. Tuo on tavallaan toki hyvä merkki, mutta toisaalta ei. Kohta sitä keskittyminen herpaantuu taas ja kaadun uudestaan. EI HYVÄ.
Viime yönä heräsin yheen lohduttomaan ajatukseen. Kuinka sitä voinut kuvitella tajuavansa täst elämästä jotain ennen kuin sairastui? Miten on voinut sanoa pokalla olevansa hyvä ihmistuntija, kirjoittaja, auttaja, motivaattori, johtaja, opiskelija, puoliso, lapsi tms. Koska jos silloin on ollut hyvä, niin ei kyllä ole vielä tiennyt oikein mistään yhtää mitään. Aika raakaa. Mut kai tää on ihan normaalia ja täytyy vaan olla onnellinen siitä, mitä on saanut tän helvetin seurauksena, eikä surkutella sitä, mitä on luullut omaneensa aiemminkin... Toisaalta, kuinka paljon onkaan vielä mahdollisuus kehittää osaamistaan, jos kerta vajaa parissa vuodessakin tapahtui näin merkittäviä?
Ehkä tärkeintä oivallus koko tästä showsta on edelleenkin se, että ihminen todella voi olla arvostettu, kunnioitettu ja rakastettu tekemättä sinänsä mitään se suuremmin tuottavaa tai yleleisesti hyväksyttyä puuhaa. Työt, tutkinnot, harrastukset, piirit, omaisuus, sosiaalinen gloria, klubit, ansiomerkit, tittelit, elämykset jotka syntyy järkyttävien extremekokemusten kautta, sijoitukset jne. ovat aivan toissijaista onnellisuuden ja tyytyväisen kannalta. Ei ne sinänsä tee terveeksi, onnelliseksi eikä tyytyväiseksi, vaikka eihän siitä koskaan haittaa ole että on esittää joku titteli ja rahaakin jemmassa. Ehkä joku pvä saan todella opinnot loppuun. Se ei ole muusta kiinni kuin terveydestä. Intoa ja energiaa on. Gradun tekeminen on vqan aika raskas urakka niskalle. Oi kumpa oisin saanut sen tehtyä jo ennen kaatumista. Nyt siihen saa varata kaks kertaa enemmän aikaa. Toisaalta, mihinkäs se kanssa olis kiire, kun eivät ne mibua voi pihallekaan potkia! ;) Ja huomattavasti suurempi urakka on päättää, mihin opinahjoon sen tekis, jotta kokis saavansa siitä muutakin hyötyä kuin nimen paperiin että tehty on.
Tänään ois muuten ollut frendin läksiäiset, mutta enhän mä sinne pystynyt venyyn. Tää oli just se kaveri, jota hiukkasen jelppasin SIO:n pääsykoepaperin kanssa. Ja hyvin kävi. Pääsi nimittäin sisään, vaikka prosentit on minimaaliset! Tosin enpä kyllä epäillytkään, koska olen itsekin hänet aikoinani meille haastatellut toisentyyppiseen homaan, ja jo silloin varsin nohevaksi havainnut. Ihanaa että ihmiset saa toteutettua unelmiaan. Antoisia kiitoja ja kivoja kelejä, jos luet tätä kirjoitusta!
Hyvät yöt! Nyt mä käyn tutimaan ja haaveilemaan Aurinkolinnan terassista ja omasta lähibiitsistä. Ja ladutkin lähtis kotiovelta. Oi joi... ;)
Omatekoinen Ben ja Jerry
Loistavaa cookie ice greamia. 2 desiä vaniljajädeä ja jokaista kahta desiä kohti yks Domino-keksi, joka murskataan pussissa lihanuijalla tai simppelimmin blenderissä. Erittäin hyvää! ;)
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Työläisen elämää kuvina
Tämähän alkaa näyttää jo vallan työläisen elämältä. Hesepaskaruokaa, edustuskaulatukia, hidastunut läppäri, Erisan-käsivoidetta näppäimistöllä kuivuneille sormille sekä tietenkin puolikkaita kylmyneitä kahvikuppeja yms. Mut huomenna lepi. Alan oppia omat rajani vai häh? ;)
Kukahan mää oikein oon...
Tämä päivä on sitten mennyt sorvatessa uutta työntekijämatskuu.Kivaa! Huomenna sitten taas lepoa. Täytyypi vaan hoitaa nuo pois alta ennen maanantaista fyssaria. :) Ehdottomasti päivän kinkkisin tehtävänä oli tehdä oma henkilöesittely firman perehdytysmateriaaleihin. Koita nyt sitten tiivistää koko elämäntarinasi ja tämä kevyt persoonan vaihdos yhteen A4-mittaiseen sepustukseen. Mielestäni siitä tuli loistava.
Varsin haasteelliseksi homma muuttui siinä vaiheessa, kun totesin, että kaikilla lienee musta aivan erilainen mielikuva kuin mitä nykyään olen. Väistämättähän tällainen show muuttaa ihmisen arvo- ja asennemaailmaa, vaikka pääpiirteittäin tietyt asiat kuitenkin ovat niinkuin aiemmin. Kattellaan. Eiköhän nuo kollegat tiputa maan pinnalle, jos meni aivan puihin esittelyt. Kun se on ready, voisin melkein pistää sen tännekin arvioitavaksi. Jos uskallan. Katsotaan. ;)
Hyvää yötä kaikille! Piis ja laav ja sillain...
Varsin haasteelliseksi homma muuttui siinä vaiheessa, kun totesin, että kaikilla lienee musta aivan erilainen mielikuva kuin mitä nykyään olen. Väistämättähän tällainen show muuttaa ihmisen arvo- ja asennemaailmaa, vaikka pääpiirteittäin tietyt asiat kuitenkin ovat niinkuin aiemmin. Kattellaan. Eiköhän nuo kollegat tiputa maan pinnalle, jos meni aivan puihin esittelyt. Kun se on ready, voisin melkein pistää sen tännekin arvioitavaksi. Jos uskallan. Katsotaan. ;)
Hyvää yötä kaikille! Piis ja laav ja sillain...
torstai 25. maaliskuuta 2010
Meloneista
http://www.costumecats.com/wp-content/uploads/2007/05/melon.jpg
http://www.guzer.com/pictures/melon_owl.jpg
http://inlinethumb51.webshots.com/31858/2683039760104181437S600x600Q85.jpg
http://melon.bz/wp-content/themes/melon/images/melon-blank.jpg
http://www.tableheads.com/Melon_Head_-_Close_up.jpg
http://419.bittenus.com/maryclaybourne/BIGMELON.jpg
http://static.panoramio.com/photos/original/4695789.jpg
http://images-srv.leonardo.it/progettiweb/francescoscravaglieri/foto/img_446b7a7d28008_middlea.JPG
http://mozey.wordpress.com/2007/10/19/chuck-norris-face-carved-on-a-watermelon/
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Tavoitteista ja niiden takaa
- Viihtyisitkö yliopistossa keskimäärin viisi vuotta, josset tietäisi miksi kulutat ahteriasi ja kasvatat silmäpusseja?
- Jaksaisitko vuodesta toiseen urheilla tai syödä terveellisesti, josset yhtään ymmärtäisi, miten hyödyt siitä?
- Lähtisitkö vaellusretkelle, jonka pituudesta, sisällöstä, ohjaajasta tai määränpäästä ei ole minkäänlaista käryä?
- Jaksaisitko kuntouttaa itseäsi leikkauksen tai muun vamman jäljiltä, mikäli et tietäisi sateenkaaren päässä odottavaa palkintoa?
- Työskentelisitkö hymyssä suin motivoituneena, mikäli työlläsi ei olisi selkeää tarkoitusta etkä tietäisi, mihin panostasi tarvitaan?
Tuoreen tutkimuksen mukaan noin puolet suomalaisista eivät tiedä työnsä tavoitetta ja/tai yrityksellä ei ole esittää selkeästi omaksuttavaa strategiaa, miksi töihin tullaan ja miksi siellä hengataan. Joku voi ajatella, että palkan takiahan hommia painetaan, mutta todistetusti työskentelyä innoittaa aivan muut seikat. Ja vaikka joku tekisi työtä puhtaasti ansiotulonsa vuoksi, on sekin varmasti palkitsevampaa ja hauskempaa, kun omalle työlle on annettu joku selkä tarkoitus, tavoite ja päämäärä. Northin teetättämän tutkimuksen mukaan noin puolikas työssäkäyvistä vaan polkee työelämän rattaassa ilman, että tietävät syvällisemmin tarkoitusta sille. He eivät pysty nimeämään yhteyttä työnantajan strategian ja oman käytännön työnsä välille. Tässä oli nyt peiliin katsomisen paikka yrityksissä.
- Miksi työn tavoitteita ei ole määritelty?
- Vai onko ne määritelty, mutta ainoastaan johdon päässä?
- Tai ehkä periaatteet on luotu ja dokumentoitukinkin muttei viestitty työntekijöille?
- Mikä muu syy voisi johtaa moisiin tutkimustuloksiin? Löytyykö edelleen niitäkin firmoja, joissa itsepintaisesti uskotaan, ettei työn tavoitteilla ole mitään merkitystä työssä viihtymiseen tai tehokkuuteen?
TAVOITTEISTA VÄLITTÄMISEEN
Vähntään yhtä tärkeää kuin työn tavoitteiden luominen ja välittäminen, on kiinnostuksen osoittaminen työntekijän suoriutumista kohtaan koko työsuhteen ajan. Harva työntekijä jaksaa ikuisesti motivoitua pelkästä päämäärästä tai tavoitteesta saatika palkasta. Itse pyrin näkemään työnteon jatkumona, johon kuuluuvat myös yhteydet ennen varsinaista työssä aloittamista ja tietyt toimet työsuhteen päättymisen/päättämisen jälkeen. Ihmisiä ei kohdella huonosti, vaikkeivät he työhön sopisikaan. Toisaalta ihmisiä ei myöskään pidä unohtaa sen jälkeen, kun heidät on rekrytoitu ja työhönsä perehdytetty. Myös työsuhteen päättämiset voi hoitaa niin, ettei tarvitse räjäytellä siltoja takana.
Mielestäni työntekijää voidaan pitää tietyntyyppisenä "asiakkaana", jonka luottamus, kunnioitus ja panos on ansaittava ja onnistuttava pitämään. Aivan samalla tavalla kuin se maitoa ostava kuluttaja voi valita, mihin firmaan hän rahansa ja aikansa laittaa, toimii myös työntekijä: Tässä taloustilanteessa pätevien ja sitoutuneiden työntekijöiden osaamisesta on suoranainen pula, ja tilanne ei helpota ihan heti. Kultakimpaleesta pidetään kiinni, ja työn tavoitteiden määrittely ja viestiminen sekä aito välittäminen arjessa ovat kaikkien etu.
Jokainen meistä kaipaa huolenpitoa ja huomiota - myös työelämässä. Välittäminen on varsin simppeli osoittaa olemalla kiinnostunut työnhakijoista/tekijöistä/työnsä jo tehneistä. Suurten linjojen kunnossa pidon lisäksi välittäminen on pieniä tekoja pitkin päivää: Sanavalintoja, äänenpainoja, kysymyksiä, rohkaisua, tsemppihengen luomista, ristiriitojen ja epäkohtien ratkaisemista, kiukuttelun, vihan tai kyynisyyden kierteen katkaisemista, innostamista, kykyä kuunnella, vaikutusmahdollisuuksien luomista tai hauskanpitoa ja hassuttelua. Välittämistä on kuunnella toisen huolet ja murheet, eikä itsekkäästi ajatella niiden vievän vain omaa aikaan. Toisaalta välittämistä on myös kertoa, milloin ei pysty enää auttamaan ja rohkaista löytämään ratkaisut muulla tavalla tai muualta.
Välittämistä on olla kohtelias, ystävällinen , rakentava ja kunnioittaa toista. Vaikka asioista ja suhtautumistavoista voidaan vääntää hamaan tappiin asti ja suurella tunteella, se ei sulje pois samanaikaista kunnioittamista. Vähintä, mitä työnantaja voi tehdä välittääkseen, on päättää raapustaa juuri nyt ja tällä hetkellä ne firman strategiat ja työn tavoitteet jollekin lappuselle ja miettiä fiksut keinot asioiden viestimiseen työntekijäkunnan kanssa vuorovaikutuksellisesti. Tuosta on hyvä aloittaa.
Minä osoitan välittämisen toiselle osapuolelle keittämällä kaffit valmiiksi. Sieltä se köpöttelee kaffeelle iloiset turkoosit kinesioteipit raajassaan. Saas nähdä, miten toimii. :)
--
Puolustusvoimat näyttää mallia, kuinka tärkeää on työn tarkoituksen tai tarkoituksettomuuden viestiminen ja mielikuvien muuttaminen. Muistattekos nämä?
- Jaksaisitko vuodesta toiseen urheilla tai syödä terveellisesti, josset yhtään ymmärtäisi, miten hyödyt siitä?
- Lähtisitkö vaellusretkelle, jonka pituudesta, sisällöstä, ohjaajasta tai määränpäästä ei ole minkäänlaista käryä?
- Jaksaisitko kuntouttaa itseäsi leikkauksen tai muun vamman jäljiltä, mikäli et tietäisi sateenkaaren päässä odottavaa palkintoa?
- Työskentelisitkö hymyssä suin motivoituneena, mikäli työlläsi ei olisi selkeää tarkoitusta etkä tietäisi, mihin panostasi tarvitaan?
Tuoreen tutkimuksen mukaan noin puolet suomalaisista eivät tiedä työnsä tavoitetta ja/tai yrityksellä ei ole esittää selkeästi omaksuttavaa strategiaa, miksi töihin tullaan ja miksi siellä hengataan. Joku voi ajatella, että palkan takiahan hommia painetaan, mutta todistetusti työskentelyä innoittaa aivan muut seikat. Ja vaikka joku tekisi työtä puhtaasti ansiotulonsa vuoksi, on sekin varmasti palkitsevampaa ja hauskempaa, kun omalle työlle on annettu joku selkä tarkoitus, tavoite ja päämäärä. Northin teetättämän tutkimuksen mukaan noin puolikas työssäkäyvistä vaan polkee työelämän rattaassa ilman, että tietävät syvällisemmin tarkoitusta sille. He eivät pysty nimeämään yhteyttä työnantajan strategian ja oman käytännön työnsä välille. Tässä oli nyt peiliin katsomisen paikka yrityksissä.
- Miksi työn tavoitteita ei ole määritelty?
- Vai onko ne määritelty, mutta ainoastaan johdon päässä?
- Tai ehkä periaatteet on luotu ja dokumentoitukinkin muttei viestitty työntekijöille?
- Mikä muu syy voisi johtaa moisiin tutkimustuloksiin? Löytyykö edelleen niitäkin firmoja, joissa itsepintaisesti uskotaan, ettei työn tavoitteilla ole mitään merkitystä työssä viihtymiseen tai tehokkuuteen?
TAVOITTEISTA VÄLITTÄMISEEN
Vähntään yhtä tärkeää kuin työn tavoitteiden luominen ja välittäminen, on kiinnostuksen osoittaminen työntekijän suoriutumista kohtaan koko työsuhteen ajan. Harva työntekijä jaksaa ikuisesti motivoitua pelkästä päämäärästä tai tavoitteesta saatika palkasta. Itse pyrin näkemään työnteon jatkumona, johon kuuluuvat myös yhteydet ennen varsinaista työssä aloittamista ja tietyt toimet työsuhteen päättymisen/päättämisen jälkeen. Ihmisiä ei kohdella huonosti, vaikkeivät he työhön sopisikaan. Toisaalta ihmisiä ei myöskään pidä unohtaa sen jälkeen, kun heidät on rekrytoitu ja työhönsä perehdytetty. Myös työsuhteen päättämiset voi hoitaa niin, ettei tarvitse räjäytellä siltoja takana.
Mielestäni työntekijää voidaan pitää tietyntyyppisenä "asiakkaana", jonka luottamus, kunnioitus ja panos on ansaittava ja onnistuttava pitämään. Aivan samalla tavalla kuin se maitoa ostava kuluttaja voi valita, mihin firmaan hän rahansa ja aikansa laittaa, toimii myös työntekijä: Tässä taloustilanteessa pätevien ja sitoutuneiden työntekijöiden osaamisesta on suoranainen pula, ja tilanne ei helpota ihan heti. Kultakimpaleesta pidetään kiinni, ja työn tavoitteiden määrittely ja viestiminen sekä aito välittäminen arjessa ovat kaikkien etu.
Jokainen meistä kaipaa huolenpitoa ja huomiota - myös työelämässä. Välittäminen on varsin simppeli osoittaa olemalla kiinnostunut työnhakijoista/tekijöistä/työnsä jo tehneistä. Suurten linjojen kunnossa pidon lisäksi välittäminen on pieniä tekoja pitkin päivää: Sanavalintoja, äänenpainoja, kysymyksiä, rohkaisua, tsemppihengen luomista, ristiriitojen ja epäkohtien ratkaisemista, kiukuttelun, vihan tai kyynisyyden kierteen katkaisemista, innostamista, kykyä kuunnella, vaikutusmahdollisuuksien luomista tai hauskanpitoa ja hassuttelua. Välittämistä on kuunnella toisen huolet ja murheet, eikä itsekkäästi ajatella niiden vievän vain omaa aikaan. Toisaalta välittämistä on myös kertoa, milloin ei pysty enää auttamaan ja rohkaista löytämään ratkaisut muulla tavalla tai muualta.
Välittämistä on olla kohtelias, ystävällinen , rakentava ja kunnioittaa toista. Vaikka asioista ja suhtautumistavoista voidaan vääntää hamaan tappiin asti ja suurella tunteella, se ei sulje pois samanaikaista kunnioittamista. Vähintä, mitä työnantaja voi tehdä välittääkseen, on päättää raapustaa juuri nyt ja tällä hetkellä ne firman strategiat ja työn tavoitteet jollekin lappuselle ja miettiä fiksut keinot asioiden viestimiseen työntekijäkunnan kanssa vuorovaikutuksellisesti. Tuosta on hyvä aloittaa.
Minä osoitan välittämisen toiselle osapuolelle keittämällä kaffit valmiiksi. Sieltä se köpöttelee kaffeelle iloiset turkoosit kinesioteipit raajassaan. Saas nähdä, miten toimii. :)
--
Puolustusvoimat näyttää mallia, kuinka tärkeää on työn tarkoituksen tai tarkoituksettomuuden viestiminen ja mielikuvien muuttaminen. Muistattekos nämä?
Hei [FISRTNAME]
Tänään on hiukkasen kyrsinyt:
1. Meilimarkkinointikirjeet yleisesti
2. Meilimarkkinointikirjeet, joista ei pääse eroon vaikka on eronnut postituslistalta keskimäärin 17 kertaa ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat spämmi- ja adestot päällä(Esimerkiksi tämä ah jo varsin tutuksi tullut Viagra-nettikauppa;)
3. Huonosti kirjoitetut/käännetyt meilimarkkinointikirjeet, joista ei pääse eroon ja joista esimerkkinä seuraava:
----- Alkuperäinen viesti -----
Hei [FISRTNAME]
> Onko muste tai tulostuspaperi loppumassa tulostimesssasi?InkClub tarjoaa sinulle mustepatruuna 0 eurolla, mikäli sinulla on m.m.. Canonintai Epsonintulostimen. Jos sinulla on HP:n tai Lexmarkin tulostimen saat InkClubilta valokuva paperipakkauksen hintaan 0 euroa.
Tutustu valikoimaan tästä.
Parhaat terveiset
Peter
Vastaanotat tämän viestin, koska tarjouksetnyt.com on saanut
sähköpostiosoitteesi Facebook-sovelluksesta tai muilta sivustoilta. Olet hyväksynyt ehdot jossa mainitetaan että tarjouksetnyt.com saa käyttää sähköpostiosoitteesi uutiskirjeiden vastaanottajaksi. Jos haluat perua uutiskirjeiden tuloa tarjouksetnyt.com:ltä jatkossa, niin sen voit tehdä tästä.
(Ja luonnollisesti perusmislinkki ei tietenkään toimi. Ja Peter Pan, mistä Mikämikämaasta nää tekstit tulee? Ilmeisesti Google-sanakirjasta suoraan... Perus.)
1. Meilimarkkinointikirjeet yleisesti
2. Meilimarkkinointikirjeet, joista ei pääse eroon vaikka on eronnut postituslistalta keskimäärin 17 kertaa ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat spämmi- ja adestot päällä(Esimerkiksi tämä ah jo varsin tutuksi tullut Viagra-nettikauppa;)
3. Huonosti kirjoitetut/käännetyt meilimarkkinointikirjeet, joista ei pääse eroon ja joista esimerkkinä seuraava:
----- Alkuperäinen viesti -----
Hei [FISRTNAME]
> Onko muste tai tulostuspaperi loppumassa tulostimesssasi?InkClub tarjoaa sinulle mustepatruuna 0 eurolla, mikäli sinulla on m.m.. Canonintai Epsonintulostimen. Jos sinulla on HP:n tai Lexmarkin tulostimen saat InkClubilta valokuva paperipakkauksen hintaan 0 euroa.
Tutustu valikoimaan tästä.
Parhaat terveiset
Peter
Vastaanotat tämän viestin, koska tarjouksetnyt.com on saanut
sähköpostiosoitteesi Facebook-sovelluksesta tai muilta sivustoilta. Olet hyväksynyt ehdot jossa mainitetaan että tarjouksetnyt.com saa käyttää sähköpostiosoitteesi uutiskirjeiden vastaanottajaksi. Jos haluat perua uutiskirjeiden tuloa tarjouksetnyt.com:ltä jatkossa, niin sen voit tehdä tästä.
(Ja luonnollisesti perusmislinkki ei tietenkään toimi. Ja Peter Pan, mistä Mikämikämaasta nää tekstit tulee? Ilmeisesti Google-sanakirjasta suoraan... Perus.)
tiistai 23. maaliskuuta 2010
Näin aivovamma paranee oikeussalissa - Halleluujaa !!!
Jälleen kerran on syytä nostaa esille epäkohdat suomalaisessa oikeuskäytännössä. Tällä kertaa julkaisen huippuneurologi Olli Tenovuon artikkelin, joka on ilmestynyt alun perin Duodecimissä. Tämä on taas kerran räikeän järkyttävä esimerkki siitä, kuinka vakavan aivovamman saanut aiemmin täysin terve ja työkykyinen nuori mies muuttuikin oikeusasteiden edessä uudelleen TERVEEKSI. Halleluujaa!!!
Näiden tapausten määrä on lisääntymään päin jatkuvasti. Voitte varautua taistelemaan sekä läheistenne että itsenne oikeuksista entistä hanakammin tulevaisuudessa. Jos neljän kokeneen ammattilaisen diagnoosit aivovammasta ei kelvannut oikeudelle, niin kenen sitten kelpaa? Niin, ei kenenkään, jos homma saa pyöriä tällä nykyisellä systeemillä. Tällaisten juttun yhteydessä minua hävettää myöntää, että olen suomalainen.
Medisiina ei muutu oikeudessa
Duodecim
2006;122(7):844
Olli Tenovuo
Kirjeitä ja mielipiteitä
Aiemmin terve ja työssään hyvin menestynyt nuori mies sai pahoinpitelyssä aivovamman. Tämän seurauksena hänellä todettiin laaja-alaiset kognitiiviset häiriöt, kliinis-neurologisia statuslöydöksiä sekä aivovammaan sopivat poikkeavuudet aivojen magneettikuvauksessa, magneettispektroskopiassa ja isotooppikuvauksessa.
Psykiatri ei havainnut mitään psykiatriseen häiriöön viittaavaa, ja kolme potilasta tutkinutta kokenutta neurologia totesi potilaan aivovamman takia työkyvyttömäksi; yksi näistä arvioista oli moniammatillinen ja yliopistosairaalassa tehty. Työkyvyttömyys todettiin myös työklinikkatutkimuksessa - edes työkokeiluun ei ollut edellytyksiä. Vakuutuslaitos kiisti alusta lähtien aivovamman, huolimatta mm. itse pyytämästään yliopistosairaalan arviosta. Tapaturmalautakunta asettui vakuutuslaitoksen kannalle. Asiaa käsiteltiin suullisesti vakuutusoikeudessa, jossa työkyvyttömyyden aiheuttavan aivovamman puolesta todisti kaksi erittäin kokenutta neurologia ja kaksi erittäin kokenutta neuropsykologia, jotka olivat kaikki tutkineet potilaan, sekä yksi ulkopuolinen asiantuntijatodistaja.
Vakuutuslaitoksen näkökantaa oli edustamassa vakuutuslaitoksen lääkäri. Vakuutusoikeus sivuutti päätöksessään kaikki potilasta tutkineiden neurologien ja neuropsykologien todistukset mainitsematta niitä sanallakaan ja katsoi asiantuntijatodistelun olevan ristiriitaista (toiseksi asiantuntijaksi katsottiin siis vakuutuslaitoksen lääkäri). Vakuutusoikeus päätti ratkaista asian »harkintavaltansa nojalla» katsoen, että potilaalla ei ole työkyvyttömyyttä aiheuttavaa aivovammaa, ja kun mitään muutakaan sairautta, vikaa tai vammaa ei ole todettavissa, ei potilasta voida pitää työkyvyttömänä.
Kolumnissaan Duodecim-lehden numerossa 4/2006 professori Juntunen kauhisteli tapausta, jossa käräjäoikeus ja hovioikeus ratkaisivat tapaturma-asian toisin kuin vakuutusoikeus. Tapauksen kuvauksesta voi päätellä, että lääketieteellisissä selvityksissä oli päädytty aivovammaan. Tuskinpa käräjä- ja hovioikeus olisivat kallistuneet tälle kannalle, jos potilasta tutkineet tahot eivät olisi tähän diagnoosiin päätyneet. Muuttiko siis oikeus medisiinan?
Juntusen käsittelytapa paljastaa hänen ajattelevan, että vain vakuutuslääketiede on medisiinaa. Itse asiassa sekä hänen esimerkissään että edellä kuvatussa tapauksessa hänen puolustamansa erityistuomioistuimet (tapaturmalautakunta ja vakuutusoikeus) muuttivat medisiinan. Eräs kokenut käräjätuomari totesikin yhden korvauskiistan aluksi, että »emme kai me nyt oikeudessa ala diagnooseja tekemään».
Juntusen päätelmä on, että yleisillä tuomioistuimilla ei ole asiantuntemusta käsitellä lääketieteellisiä korvausasioita. Hän ei pohdi lainkaan sitä, voisiko yleisten tuomioistuimien päätyminen usein toiselle kannalle johtua siitä, että erityistuomioistuimet eivät arvioikaan asioita objektiivisesti. Asia olisi mielestäni selvityksen arvoinen: kokevatko korvauskäsittelyjen kohteena olleet kansalaiset, juristit ja terveydenhuollon ammattilaiset näiden erityistuomioistuinten toimivan puolueettomasti. Oikeusministeriön teettämä selvitys vakuutusoikeudesta jo osaltaan vastasi, että tämä luottamus puuttuu ainakin niiltä, jotka ovat joutuneet asiassaan vakuutusoikeuden kanssa tekemisiin.
Tilanne on absurdi. Kun lääkäri tutkii vamman jälkeisiä oireita, hänen pitää jo oikeiden hoitolinjojen valitsemiseksikin selvittää, johtuvatko oireet tapaturmasta vai jostain muusta. Hankalissa tapauksissa selvitykset ovat yleensä poikkeuksetta moniammatillisia ja vielä useassa eri paikassa tehtäviä. Kun näiden perusteellisten selvitysten jälkeen päädytään lääketieteelliseen diagnoosiin, tämä diagnostiikka muuttuukin vakuutuslaitoksessa ja erityistuomioistuimissa »syy-yhteyden arvioinniksi», jota näyttävät koskevan aivan eri lainalaisuudet. Juntusta mukaillen »oikeudellinen näyttökynnys saattaa olla erilainen kuin lääketieteellinen». Lääkärikunnalle ja erityisesti potilaille tilanne on hämmentävä. ä
Usein erittäin kokeneiden lääkäreiden perusteellinen diagnostiikka yhtäkkiä kumotaan vakuutuslääkäreiden taholta ja todetaan, että potilaan oireet eivät voi johtua vammasta vaan »jostakin muusta», jota »muuta» kukaan potilasta tutkinut ei kuitenkaan ole kyennyt toteamaan.Juntusen silmissä tämä toiminta perustuu lääketieteelliseen kokemukseen ja koulukunnista riippumattomaan tutkimustietoon sekä »syvälliseen asiantuntemukseen». Alussa mainitsemassani esimerkissä tämä »syvällinen asiantuntemus» aivovamman diagnostiikasta vakuutusoikeudessa perustui lääkärijäsenenä olleen ortopedin ja neljän ei-lääketieteellisen koulutuksen saaneen henkilön arviointiin.
Vakuutuslääkärit puhuvat mielellään »koulukunnista» pitäen itseään niistä riippumattomina. Tämä on silkkaa hölynpölyä, ja monissa asioissa ainoa muusta lääketieteestä eriävä koulukunta löytyykin vain vakuutuslääkäreiden ja heidän läheisten yhteistyötahojensa puolelta. Juntunen on selvästi närkästynyt siitä, että jotkut potilaat saavat asiansa käsitellyksi vakuutuslääkäreiden »pomminvarman» järjestelmän ulkopuolella. Hän on oikeassa siinä, että tällä tavoin kansalaiset joutuvat osittain epätasa-arvoiseen asemaan, koska kaikissa tapaturmissa tällaista yleisen oikeusistuinkäsittelyn mahdollisuutta ei ole joko juridisesti tai taloudellisesti. On kuitenkin parempi, että edes osalla vammautuneista on mahdollisuus asiansa oikeudenmukaiseen käsittelyyn kuin että sitä mahdollisuutta ei olisi kellään.
Tapaturma-asioissa oikeudenkäyttö erityistuomioistuimissa on verhottu vakuutuslääketieteeksi, jolla ei ole juuri mitään tekemistä tieteen - ainakaan lääketieteen - kanssa, vaan kyseessä on peitenimi vakuutuslaitosten ja vakuutuslääkäreiden taloudellisten etujen turvaamiselle. Nykyisellään tämä järjestelmä toteuttaa ehkä tasapuolisuuden vaatimuksen, mutta oikeuslaitokselta vaadittavaa oikeudenmukaisuuden ja objektiivisuuden vaatimusta se ei toteuta.
OLLI TENOVUO, LKT, dosentti, osastonylilääkäri, apulaisopettaja
olli.tenovuo@tyks.fi
Turun yliopisto, neurologian klinikka ja TYKS:n neurologian poliklinikka
Kiinamyllynkatu 4-8 20520 Turku
--
Herättikö juttu ajatuksia?
Alkoiko harmittaa?
Toimittiinko tässä oikein?
Onko sinulla mielessäsi vastaavia kohtaloita?
Tule keskustelemaan asiasta niskavammafoorumille. :)
Näiden tapausten määrä on lisääntymään päin jatkuvasti. Voitte varautua taistelemaan sekä läheistenne että itsenne oikeuksista entistä hanakammin tulevaisuudessa. Jos neljän kokeneen ammattilaisen diagnoosit aivovammasta ei kelvannut oikeudelle, niin kenen sitten kelpaa? Niin, ei kenenkään, jos homma saa pyöriä tällä nykyisellä systeemillä. Tällaisten juttun yhteydessä minua hävettää myöntää, että olen suomalainen.
Medisiina ei muutu oikeudessa
Duodecim
2006;122(7):844
Olli Tenovuo
Kirjeitä ja mielipiteitä
Aiemmin terve ja työssään hyvin menestynyt nuori mies sai pahoinpitelyssä aivovamman. Tämän seurauksena hänellä todettiin laaja-alaiset kognitiiviset häiriöt, kliinis-neurologisia statuslöydöksiä sekä aivovammaan sopivat poikkeavuudet aivojen magneettikuvauksessa, magneettispektroskopiassa ja isotooppikuvauksessa.
Psykiatri ei havainnut mitään psykiatriseen häiriöön viittaavaa, ja kolme potilasta tutkinutta kokenutta neurologia totesi potilaan aivovamman takia työkyvyttömäksi; yksi näistä arvioista oli moniammatillinen ja yliopistosairaalassa tehty. Työkyvyttömyys todettiin myös työklinikkatutkimuksessa - edes työkokeiluun ei ollut edellytyksiä. Vakuutuslaitos kiisti alusta lähtien aivovamman, huolimatta mm. itse pyytämästään yliopistosairaalan arviosta. Tapaturmalautakunta asettui vakuutuslaitoksen kannalle. Asiaa käsiteltiin suullisesti vakuutusoikeudessa, jossa työkyvyttömyyden aiheuttavan aivovamman puolesta todisti kaksi erittäin kokenutta neurologia ja kaksi erittäin kokenutta neuropsykologia, jotka olivat kaikki tutkineet potilaan, sekä yksi ulkopuolinen asiantuntijatodistaja.
Vakuutuslaitoksen näkökantaa oli edustamassa vakuutuslaitoksen lääkäri. Vakuutusoikeus sivuutti päätöksessään kaikki potilasta tutkineiden neurologien ja neuropsykologien todistukset mainitsematta niitä sanallakaan ja katsoi asiantuntijatodistelun olevan ristiriitaista (toiseksi asiantuntijaksi katsottiin siis vakuutuslaitoksen lääkäri). Vakuutusoikeus päätti ratkaista asian »harkintavaltansa nojalla» katsoen, että potilaalla ei ole työkyvyttömyyttä aiheuttavaa aivovammaa, ja kun mitään muutakaan sairautta, vikaa tai vammaa ei ole todettavissa, ei potilasta voida pitää työkyvyttömänä.
Kolumnissaan Duodecim-lehden numerossa 4/2006 professori Juntunen kauhisteli tapausta, jossa käräjäoikeus ja hovioikeus ratkaisivat tapaturma-asian toisin kuin vakuutusoikeus. Tapauksen kuvauksesta voi päätellä, että lääketieteellisissä selvityksissä oli päädytty aivovammaan. Tuskinpa käräjä- ja hovioikeus olisivat kallistuneet tälle kannalle, jos potilasta tutkineet tahot eivät olisi tähän diagnoosiin päätyneet. Muuttiko siis oikeus medisiinan?
Juntusen käsittelytapa paljastaa hänen ajattelevan, että vain vakuutuslääketiede on medisiinaa. Itse asiassa sekä hänen esimerkissään että edellä kuvatussa tapauksessa hänen puolustamansa erityistuomioistuimet (tapaturmalautakunta ja vakuutusoikeus) muuttivat medisiinan. Eräs kokenut käräjätuomari totesikin yhden korvauskiistan aluksi, että »emme kai me nyt oikeudessa ala diagnooseja tekemään».
Juntusen päätelmä on, että yleisillä tuomioistuimilla ei ole asiantuntemusta käsitellä lääketieteellisiä korvausasioita. Hän ei pohdi lainkaan sitä, voisiko yleisten tuomioistuimien päätyminen usein toiselle kannalle johtua siitä, että erityistuomioistuimet eivät arvioikaan asioita objektiivisesti. Asia olisi mielestäni selvityksen arvoinen: kokevatko korvauskäsittelyjen kohteena olleet kansalaiset, juristit ja terveydenhuollon ammattilaiset näiden erityistuomioistuinten toimivan puolueettomasti. Oikeusministeriön teettämä selvitys vakuutusoikeudesta jo osaltaan vastasi, että tämä luottamus puuttuu ainakin niiltä, jotka ovat joutuneet asiassaan vakuutusoikeuden kanssa tekemisiin.
Tilanne on absurdi. Kun lääkäri tutkii vamman jälkeisiä oireita, hänen pitää jo oikeiden hoitolinjojen valitsemiseksikin selvittää, johtuvatko oireet tapaturmasta vai jostain muusta. Hankalissa tapauksissa selvitykset ovat yleensä poikkeuksetta moniammatillisia ja vielä useassa eri paikassa tehtäviä. Kun näiden perusteellisten selvitysten jälkeen päädytään lääketieteelliseen diagnoosiin, tämä diagnostiikka muuttuukin vakuutuslaitoksessa ja erityistuomioistuimissa »syy-yhteyden arvioinniksi», jota näyttävät koskevan aivan eri lainalaisuudet. Juntusta mukaillen »oikeudellinen näyttökynnys saattaa olla erilainen kuin lääketieteellinen». Lääkärikunnalle ja erityisesti potilaille tilanne on hämmentävä. ä
Usein erittäin kokeneiden lääkäreiden perusteellinen diagnostiikka yhtäkkiä kumotaan vakuutuslääkäreiden taholta ja todetaan, että potilaan oireet eivät voi johtua vammasta vaan »jostakin muusta», jota »muuta» kukaan potilasta tutkinut ei kuitenkaan ole kyennyt toteamaan.Juntusen silmissä tämä toiminta perustuu lääketieteelliseen kokemukseen ja koulukunnista riippumattomaan tutkimustietoon sekä »syvälliseen asiantuntemukseen». Alussa mainitsemassani esimerkissä tämä »syvällinen asiantuntemus» aivovamman diagnostiikasta vakuutusoikeudessa perustui lääkärijäsenenä olleen ortopedin ja neljän ei-lääketieteellisen koulutuksen saaneen henkilön arviointiin.
Vakuutuslääkärit puhuvat mielellään »koulukunnista» pitäen itseään niistä riippumattomina. Tämä on silkkaa hölynpölyä, ja monissa asioissa ainoa muusta lääketieteestä eriävä koulukunta löytyykin vain vakuutuslääkäreiden ja heidän läheisten yhteistyötahojensa puolelta. Juntunen on selvästi närkästynyt siitä, että jotkut potilaat saavat asiansa käsitellyksi vakuutuslääkäreiden »pomminvarman» järjestelmän ulkopuolella. Hän on oikeassa siinä, että tällä tavoin kansalaiset joutuvat osittain epätasa-arvoiseen asemaan, koska kaikissa tapaturmissa tällaista yleisen oikeusistuinkäsittelyn mahdollisuutta ei ole joko juridisesti tai taloudellisesti. On kuitenkin parempi, että edes osalla vammautuneista on mahdollisuus asiansa oikeudenmukaiseen käsittelyyn kuin että sitä mahdollisuutta ei olisi kellään.
Tapaturma-asioissa oikeudenkäyttö erityistuomioistuimissa on verhottu vakuutuslääketieteeksi, jolla ei ole juuri mitään tekemistä tieteen - ainakaan lääketieteen - kanssa, vaan kyseessä on peitenimi vakuutuslaitosten ja vakuutuslääkäreiden taloudellisten etujen turvaamiselle. Nykyisellään tämä järjestelmä toteuttaa ehkä tasapuolisuuden vaatimuksen, mutta oikeuslaitokselta vaadittavaa oikeudenmukaisuuden ja objektiivisuuden vaatimusta se ei toteuta.
OLLI TENOVUO, LKT, dosentti, osastonylilääkäri, apulaisopettaja
olli.tenovuo@tyks.fi
Turun yliopisto, neurologian klinikka ja TYKS:n neurologian poliklinikka
Kiinamyllynkatu 4-8 20520 Turku
--
Herättikö juttu ajatuksia?
Alkoiko harmittaa?
Toimittiinko tässä oikein?
Onko sinulla mielessäsi vastaavia kohtaloita?
Tule keskustelemaan asiasta niskavammafoorumille. :)
Myötähäpeää, interaktioita, egoilua tjsp
Omissa piireissäni törmään useammin tähän ns. freudilaiseen termiperintöön kuin it-haaraan, koska liikun työelämässä alueella, jossa psykologian perusosaaminen on lähes tulkoon jokaisen hallussa.
Termistön käytössä sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta kohtuus mielessä, tavoite ennen knobbailua ja ymmärrys ennen kaikkea. Kyllähän se hieman huvittaa, kun kuulee suurta sivistyneisyyttä viljeltävän kaikkialla ja kaikille, ja usein vasten asianomaisen tahtoa tai ymmärrystä. Mistähän tämä aihe ylipäänsä luiskahtikaan pieneen mieleeni? Jaa niin, kävin tuossa roskia viemässä ja törmäsin naapurin Ville-varastomieheen (63 vuotta ja kohta eläkkeellä onnellisena). Villeä selkeästi vitutti, huomasihan sen jo naamasta. Syykin selvisi sitten melko pian. Ville oli joutunut firman motivaatiokoulutukseen, joka oli kestänyt neljättä tuntia ja järjestetty keskellä hyvää työaikaa. Ville-parka ei ollut ollenkaan ymmärtänyt, mitä se sellainen motivaatio tarkoitti ja kun hän oli sitä kysynyt koulutuksen vetäjältä, tämä oli todennut ilkeällä äänensävyllä: "KVG eli Katso Ville Googlesta, ei tässä ole aikaa alkaa spesifioida motivaation etymologiaa".
Niinpä Ville varastomies oli avannut kännykästä Kuukkelin, mutta unohtanut selvittää taustat eksyttyään Packmanin ja aikuisviihteen pariin. Koulutuksen lopussa oli sitten asiaan kuuluvasti jaettu palautepaperit, joissa kyseltiin, mitä kenellekin oli jäänyt nelituntisesta päähän. Ville tunnollisena miehenä oli kirjoittanut sepustuksen jotenkin tähän tyyliin: "Aika paljon kuusysiä ja muutama uusi peli-idea Packmaniin. Vieläkään en tiedä, missä koulutuksessa olin. Ukko puhui iha kummallisia ja en oikein saanu sen jutusta kii. Hirveesti kaikkia vaikeita sanoja. Kahvi oli makoisaa mut mieluummin ois ollu varastolla lajitteleen sisääntulevaa tavaraa. Aika turha koulutus".
Mitä sitä suotta valehdella! Go Ville.
Tiedätkö sinä, mistä juontaa juurensa nuo alla olevat termit, joiden edessä Villekin oli ollut noin kovin neuvoton?
En tiedä minäkään, ja siksi välttelen uuvuttamasta jokaista keskustelukumppaniani niillä alituiseen. Kyllä asioista voi puhua varsin ymmärrettävästi ilman jargonia, diipadaapaa tai turhaa knobbailua. Itseasiassa jos pitäisi valita, niin minun mielestäni on paljon hienompaa tulla ymmärretyksi kuin kuulostaa (ja vaikuttaa) jotenkin kummallisen epäselvältä ja oudolta. Kyllähän me kaikki tiedämme, että jargon on luotu sitä varten, että samaan ryhmään kuuluva porukka voi viestii toisilleen helpommin vakiintuneen termistön avulla, mutta kun osa ei pysty luopumaan kikkailusta missään tilanteessa. Suurin osa kanssaihmisistä ei ole kiinnostunut kuulemaan jargonia jatkuvasti, eivätkä he ymmärrä puoliakaan hienoista termeistä ja käsitteistä. Villenkin tapauksessa tuo motivaatio koulutus todella oli pelkkää rahan ja ajan hukkaa. Toisinkin olisi voinut olla.
Tänään tarjolla:
- myötähäpeä
- interaktiivisuus
- itsensä kehittäminen
- tietoisuus (tai tietoisuuden laajentaminen)
- kehityksen portaat
- piilotajunta
- juurruttaa
- siirtymäobjekti
- postmoderni ajattelutapa
- haloefekti
- kornius, naiivius
- interventio
- normitus, roolitus
- sanktiointi
- kognitiivinen dissonanssi
- assosiointi, askensointi, meditointi
- henkinen hyvin/pahoinvointi
- tunnetoisinto
- itsetuntemus
- positiivinen vahvistaminen
- sielu
- ego, minuus, ydinminä, ihanneminä, tosiminä, minäkäsitys
- kontrolliodotus
- psykososiaalinen kehityskaari
- reflektointi
- peilisuhde
- sosiaalinen vietti, sosiaalinen pääoma, sosiaalinen interventio
Toisinaan tälläinen tyylikornius herättää minussa suunnatonta myötähäpeää sekä aiheuttaa sanoinkuvaamattoman pahanolontunteen sisälläni. Rajoittunut tietoisuuteni sekä herkkä minuuteni eivät ilmeisestikään ole tarkoitettu ymmärtämään tämäntyylistä ilmaisua. Ehkä menen hakemaan kupin kofeiinipitoista kaffijuomaa ja yritän valaista itseni. Tärkeintä lienee päästä eroon ydinminääni juurrutetuista rajoituksista, jotka varmasti ovat selätettävissä aktiivisen reflektion keinoin, sekä tutkiskelemalla mennyttä psykososiaalista kehitystä.
Myönnän että egoni ei ole kaikkitietävä ja panostan tämän päivän henkiseen kasvuun ja tietoiseen kehittämiseen. Vain tutkiskelemalla syvintä minuuttani voin purkaa negatiivisten rajoitteiden kehän, joka pään päälleni on joskus lapsuudessa asetettu. Toivotaan, että tämä prosessi toimii positiivisen haloefektin tavoin, eikä rajoittuneisuuteni ole juurtunut sieluuni liian syvälle. Ainakin hallitsen postmodernin ajattelu- ja kirjoitustyylin, jossa olennaista on jatkuva muutos ja muuntuminen. Mitä sitä suotta myötähäpeämään omaa minuuttaan.
Aurinkoista päivää! Update yourself ja sillain. ;) ;)
(Kuva: http://www.clipartguide.com/_named_clipart_images/0511-0712-3112-4933_Priest_Giving_Mass_clipart_image.jpg)
maanantai 22. maaliskuuta 2010
The Hurt Locker
Katsottiin muuten eilen seiska miinus kakkosen kunniaksi Kathryn Bigelow'n ohjaama romanttinen komedia The Hurt Locker. ;)
Leffa kertoo Irakin sodan pommiraivaajien (EOD-ryhmän) toiminnasta ja kerrassaan nerokas esitys siitä, missä menee ns. oikeutetun ja turvallisen kenttätoiminnan vs. ajattelemattoman tai piittaamattoman toiminnan raja. Elokuva kahmi lukuisia Oscareita ja etenkin tuosta ohjauksesta annettu oli osui niin nappiin.
Pätkä oli todella intensiivinen alusta loppuun asti, koska hermostokin meinas kilahtaa. Siitä tietää, että elokuva on koskettanut jollain tasolla. Suosittelen.
Auttamisesta asiaa ja tarinaa
Olen monesti miettinyt, mistä auttamisessa todella on kyse. Tätä teemaa on käsitelty aikoinaan sosiaalityön opinnoissa, sillä auttamisen rooli, tarkoitus ja keinot on muuttuneet vuosisatojen aikana. Kun auttaminen muinoin nähtiin pakkona tai tavoitteellisena toisen muuttamisena tai korjaamisena "oikeanlaiseksi", nykyään sillä on huomattavasti laajempi tarkoitus.
Olen kohdannut elämässä monenlaisia auttajia ja ollut myös itse autettavan roolissa. Enemmän kuitenkin auttanut muita. En mielestäni ole ollut siinä kovinkaan hyvä, mutta keskiverto-ok. Jälkikäteen ajateltuna en oikein ymmärrä valintaani hakeutua aikoinaan auttamistyöhön, vaikka tämän sairastelun jälkeen tilanne onkin muuttunut. Olen kiinnostanut sosiaalityöntekijän/terapeutin ammatista aivan eri syistä kuin opiskelemaan hakiessani ja ensimmäistä kertaa elämässäni uskon omaavani riittävän pohjataidon ammattimaista auttamistyötä varten.
Tässä tulee muutama juttu, jotka ovat kolahtaneet kunnolla aivan tässä viimeisen parin vuoden aikana, vaikka toki olen teemoja pyöritellyt mielessäni aiemminkin. Vasta kun itse joutuu autettavan rooliin tässä laajuudessa, oivaltaa monia juttuja niin auttamisen tyyleistä kuin auttajalta vaadituista ominaisuuksista. Autettavan rooli onkin sitten aivan oman entryn arvoinen asia, koska muuten tämä teksti paisuu taas kuin pullataikina
Auttamista olla hyvin erilaista.
Auttamisen luonne riippuu siitä, kuka ja millainen ihminen on avun tarpeessa. Kuulostaa hirveen yksinkertaiselta, että ymmärtää, ettei kaikkia ei pidä auttaa samalla kaavalla. Todellisuudessa sitä toimii tuota vastaan vallan useasti. Sitä esimerkiksi yrittää tuputtaa omaa näkemystään ja toimintamalliaan kaikille autettaville ja pahimmassa tapauksessa sekoittaa pulassa olevien päät lopullisesti. Joskus parasta auttamista olisi olla puuttumatta koko asiaan, josta ei itsekään ymmärrä riittävästi. .
Auttamisen syyt
Auttaminen pelkän rahan lypsämisen, hyvän omantunnon, pakon tai säälin takia ei toimi. Rahan lypsäminen loppuu viimeistään siinä vaiheessa, kun avunhakija ymmärtää, ettei edistystä tapahdu. Tässä voi mennä joskus kauankin, ja mitä pidemmälle menee, sitä enemmän avun hakija pettyy, kun tajuaa asetelman. Auttaminen hyvän omantunnon tuskan takia ei myöskään ole rakentavaa. Herkät ihmiset huomaavat, että auttaja ei osaa ohjata avun tarpeessa olevaa kohtaamaan omia ongelmiaan, vaan ennemminkin tarjoutuu ottamaan probleemat omalle kontolleen ajautuen pahan mielen purkamisen kohteeksi. Pakosta auttaminen aistitaan myös helposti, sillä avuntarjoajan omat itsekkäät motiivit paistaa läpi kaikesta. Apua kyllä saatetaan tarjota aktiivisesti, mutta kun olisi aika lunastaa lupaukset, yllättäen aina ilmestyy jotain tärkeämpää.
Monesti pakkoauttamista syntyy myös velvollisuudentunteen vuoksi. Ajatellaan, että "niinhän tuokin auttoi minua aikoinaan ja nyt minun täytyy auttaa häntä, vaikken osaakaan". Totuushan on, että kaikki eivät osaa auttaa, eikä siihen kannata tosiaan velvollisuudentunnosta tai kiitollisuuden velan vuoksi pakottaa itseään. On ihan hyväksyttävää, että osaa olla vain autettava, vaikka tällainen ihmissuhde monesti kupsahtaa juuri tähän eriarvoisuusasetelmaan, jossa toisesta tulee pelkkä verenimijä eli ainainen avun lypsäjä ilman että itse pystyy antamaan mitään. Säälistä tapahtuva auttaminen taas on voivottelua, surkuttelua ja uhkakuvien vahvistamista, ja se työntää tilannetta usein vain pahempaan suuntaan.
On tunnettava auttamisen rajat ja osattava lopettaa auttaminen.
Auttamisesta ei ole hyötyä, jossei toinen ihminen pysty/halua ottaa apua vastaan tai hän ei koe tarvitsevansa apua. Ensimmäinen on tyypillistä akuutissa kriisissä, niin sanotussa shokkivaiheessa, jolloin oikeasti apua tarvitseva ei itse vielä käsitä omaa tilannettaan, eikä ymmärrä tarvitsevansa apua. Sitä mukaan kun shokki helpottaa ja todellisuus alkaa valjeta, avun tarve myönnetään ja sitä osataan pyytää tai vaatia. Sama homma on monissa käyttäytymishäiriöissä tai personallisuusongelmissa.
Etenkin ammattiauttajalle on erityisen tärkeää, että hän ymmärtää, että millaista apua ja missä vaiheessa eri ongelmatilanteissa kannattaa antaa. Ja aina on tarpeen hallita lukuisat erilaiset auttamismenetelmät tai ainakin osata ohjata avun tarvitsija oikeanlaiselle auttajalle. Pätevä auttaja osaa myös lopettaa auttamissuhteen, jossa ei päästä eteenpäin. Sen sijaan amatööriauttajat, joiden elämäntehtävä on auttaa muita vaikkei taitoa olisikaan, eivät osaa lopettaa avun tarjoomista, vaikka pitäisikin. Monet ihmiset nimittäin tykkäävät pönkittää egoaan nimenomaan sillä, että he auttavat aina ja kaikkia, vaikkei todellista kompetenssiä olisi. On hienoa näyttää muiden silmissä auttavaiselta. Kuinka monta auttamis/hyväntekeväisyyklubia onkaan perustettu vain ja ainoastaan siltä pohjalta, että auttaminen on hyve, jota pitää harrastaa, jotta muut pitäisivät auttajaa lojaalija, hyväsydämisenä ja/tai empaattisena.
Ja hei, oletteko huomanneet, että auttaminen on nykyään myös hirvittävän trendikästä? Kuka tahansa muutaman jakson Doctor Philliä katsonut voi leikkiä ammattiauttajaa ystäväpiirissä tai etenkin netissä ilman, että olisi sen suurempaa hajua ongelmanratkaisusta, ihmismielestä tai itse substanssista. Tässä välissä koen erittäin olennaiseksi muistuttaa, että sama pätee toisin päin: Esimerkiksi niskavammafoorumilla on lukuisia ihmisiä, jotka eivät ole koulutukseltaan terveydenhuollon ammattilaisia eivätkä ammattiauttajia, mutta itse uskoisin kuntoutumiseni mieluummin heidän kuin monen sertifioidun "ammattilaisen" käsiin. Eli ei saa yleistää tässäkään tapauksessa liikaa. :)
Ja en minä itsekään ole psykologin tai sosiaalityöntekijän ammattipätevyyden haltija, vaikka olenkin alalla ja opintoja on takana melkoisesti. Mutta en ole koskaan mitään muuta väittänytkään. Päinvastoin. Koittanut korostaa, että osaamiseni ei ole kokeneiden ammattilaisten tasoa ja hallitsen todistetusti vain muutaman sektorin: markkinointihaasteet, ihmissuhteet jollain tasolla ja niskavammat jossain määrin. Toki ainahan sitä voi perehtyä uusiin juttuihin ja opetella auttamaan eri sektoreilla. Jos joku lähipiiristäni sairastuisi mihin tahansa vakavaan sairauteen, seuraavaksi perustaisin siihen aihepiiriin blogin, tuppautuisin alan foorumeille, etsisin ympärilleni alan parhaat spesialistit, hankkisin käsiini pätevimmät opukset ja alkaisin loputtoman kehitystyön itseni kanssa. Ne jotka minut tuntevat, tietävät tämän olevan ominta minua. Jossen tiedä, otan selvää. Ja se mikä kiinnostaa, olipa syy mikä vaan, sen taatusti opettelen. Etenkin kun kyse on rakkaideni terveydestä tai hengestä olen valmis antamaan vaikka silmät päästäni. Tai no, ainakin toisen, koska jos annan molemmat, en kykene enää opiskelemaan uutta.
Kolmanneksi paras auttaja ei ole suinkaan sellainen ihminen, joka on kaikista lähimpänä toista tunnetasolla, vaan riittävä etäisyys tekee auttamisesta onnistunutta.
No, tässäkin on toki poikkeuksia. Pääasiassa herkät ja helposti omaan siipeensä ottavat ihmiset tai ne, joilla on kovin ehdoton näkemys elämään, ovat melko lahjattomia auttajia.
Tässä eräs esimerkki työelämästä vuosien takaa. Kyseessä on siis entiset työkaverit, joihin tutustuin muinoin eräässä suuryrityksessä, jossa toimimme kaikki myynti- ja markkinointitiimissä. Kaikki alkoi siitä, että toisella heistä puhkesi vakava masennus työuupumuksen seurauksena, ja tämä toinen luuli olevansa ammattiauttaja, vaikkei kyvyt siihen riittäneet. Itse tulin näitä kahta huomattavasti myöhemmin firmaan, joten en valitettavasti tunnistanut ongelmavyyhtiä, ennen kuin se paisui valtavaksi ja lopputulos oli järkyttävä.
ROOLIT SEKAISIN
Suurin virhe tapahtui siinä, että auttajan olisi pitänyt osata ohjata tämä ongelmainen kohtaamaan oman tuskansa, mutta sen sijaan hän ajoikin itsensä herkkänä ihmisenä avuntarvitsijan vihan ja katkeruuden tunteiden vastaanottajaksi. Kun toinen oli ahdistunut, hän automaattisesti kuunteli ja tuki tätä. Toki tämän toisen olo sai asetelmasta lyhytaikaista helpotusta, mutta se ei johtanut mihinkään. Auttaja kyllä kuunteli, kun masentunut puhui kurjista olosuhteistaan, ja otti hänen kaiken pahan olon vastaan. Lopulta masentunut ei pahan olon tullessa enää osannut muuta kuin meilata/soittaa/avautua arjessa tälle "työvälineelleen", ja työväline toimitti virkaansa kiltisti.
Arvaatte, että pian auttaja alkoi väsyä, ja hän ilmoitti masentuneelle, ettei enää jaksa. Tästä seurasi myöhemmin, että masentuneesta tuli varsinainen kiusaaja. Hän häiriköi auttajaansa arjessa, sekä soitteli tälle iltaisin ja yömyöhään, ja teki hänelle kaikin puolin varsin kurjia temppuja. Vielä nykypäivänäkään mikään ei ole lopullisesti muuttunut, vaikka auttaja irtisanoutui työpaikasta koko jupakan takia. Edelleenkin tämä entinen kollega/auttaja on masentuneelle jossain määrin keino "käsitellä" pahaa oloa. Kun ahdistus iskee, eikä hän tiedä mitä tehdä sillä, hän tekee jotakin joka liittyy tähän entiseen auttajaan, ja saa hetken helpotuksen tuskaan sillä tavalla. Ja pahimmillaan se on jopa tämän ex-kollegan tietoista mustamaalaamista, uhkailua itsemurhalla tai esimerkiksi kiristämistä maineen pilaamisella. Ja valitettavasti tämä ex-auttaja on liian heikko lopettamaan tätä pilkkaa tai kiusaa, joka toisinaan täyttää rikoksen tunnusmerkit mm. kunnianloukkauksen tai kotirauhanhäirinnän muodoissa.
MIKSI TILANTEESEEN JOUDUTTIIN?
Kun masentuneen suru ja ketutus kasvaa, hän "kiusaa" entistä auttajaansa, jotta hän kokee tekevänsä edes jotakin tuolle pahalle ololleen. Mutta se ei varsinaisesti auta masennukseen eikä työuupumukseen! Vielä tänä päivänäkään hän ei ole oppinut katsomaan itseään, vaan siirtää pahan olonsa itsensä ulkopuolelle, tässä tapauksessa entiseen auttajaansa/ystäväänsä/kollegaansa - ja nykyään myös uusiin uhreihin, joita on löytänyt työyhteisöstä. Koska toinen ei suostu yhteistyöhön, hänen on tehtävä jotakin toisen toiveista huolimatta. Ja tämä kehä tuntuu olevan katkeamaton ja ihmiset siinä senkun vaihtuu.
Näin käy silloin, kun avunantaja ei ole pätevä tehtäväänsä, vaikka ehkä kuvittelee niin. Kuten aiemmin kirjoitin monet ihmiset haluavat "auttaa" jotakuta toista vain siksi, että he eivät itse kestä sitä pahaa oloa, joka herää heissä toisen ihmisen tilan vuoksi. Kun he ahdistuvat tästä toisen tilasta, he haluavat muuttaa häntä, jotta heillä itsellään olisi parempi olla. He reagoivat siis omiin reaktioihinsa. Tällöin voidaan päätyä tilanteeseen, jossa auttaja luulee auttavansa toista, kun hänestä tulee tuskan käsittelyn väline.
Autettukin kokee hetkeksi olonsa paremmaksi, mutta pian hän alkaa katkeroitua, koska tällainen "auttaminen" synnyttää vain riippuvuutta. Ja se väsyttää molempia. Molemmat alkavat alun helpotuksen jälkeen kokea tilanteen toivottomaksi, sillä kumpikin yrittää muuttaa toista. Auttaja yrittää helpottaa omaa oloaan "parantamalla" autettavaa. Sen sijaan, että autettu kohtaisi itse itsensä ja ongelmansa, hän vain luulee tekevänsä niin. Hän vain on mukana tilanteessa, jossa toinen käsittelee hänen ongelmiaan. Kumpikaan ei toimi.
Aikamoista tämä auttaminen, eikö? Tämän tarinan valossa on helppo ymmärtää, että ei passaa auttaa jossei oikeasti osaa tai ainakin pitää osata lyödä hanskat tiskiin, kun tajuaa, että auttaminen ei etene tai että se vaatisi kohtuuttomalta tuntuvia ponnistuksia ja uhrauksia. Niin minäkin teen. Saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta sitä se ei mielestäni ole. Itsekkäämpää on tietoisesti synnyttää tuollainen riippuvuussuhde, jossa yhden huonosti voivan sijaan onkin pian kaksi huonosti voivaa. Mutta aina tuollaista noidankehää ei tietenkään voi tunnistaa, mikä sinänsä on inhimillistä.
Hyvät yöt. :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
