No, ei vaan... Menitpäs lankaan. Mutta sitä ootellessa!
Samaa paskaa kuuluu. Töitä tein viitisin tuntia kahdessa osassa ja otin taas kunnolla yhteen C6:sen kanssa. Rintarangan teippasin kasaan fyssarin ohjeiden mukaan ja heti oli paljon parempi! Ei puutunut käsi, eikä solisluukuoppa. Kuopat on muutenkin parempina, kun oon hinkannut ojentajia. Liike käy just hartiapunokseen, joka on (pahiten) paskana.
Aamulla jaksoin kannatella itseäni 2 tuntia ja sitten alakaularanka sanoi, että moro, mä meen nyt penkistä läpi. Se on hassua, kuin sen oikein tuntee, että jaahas, nyt se C6 pettää ja sitten kokokropan paino tippuu risti- ja alaselälle ja nekin menee jumiin. Ei kestä vielä, niin ei kestä. Tänään, kuten niin monena muunakin päivänä, yläkroppa ja pää toivotti alakropalle hyvää matkaa kohti etelää. Vaikka kuinka koitan pinnistää ja ponnistaa, niin ranka vuotaa. Oikein tunnen kuinka niska ja hartiat alkaa väsyä (koneella etenkin) ja pian sit C6 antaa periksi. Ja yleensä toi C0:kin. Silmä, korva ja otsa puutuupi tutusti! Jännä juttu, kuin kaikki vanhat vaivat alkoi häiritä oikein kunnolla toisen kaatumisen jälkeen... Näihän se menee. Tiettyyn pisteeseen asti kroppa pystyy kompensoimaam mutta jossain vaiheessa se loppuu sit totaalisesti, niinkuin meitsillä.
Kaikista paskinta on se, että jos en vaan mee ja rasita itseäni, en kyllä ikinä paranekaan. Mutta se sitten kyllä ärsyttävä olo, mikä siitä ylirasituksesta tulee. Vedän tahallani aina ylirasituksen puolelle, niinkuin fyssari on neuvonut. Ei sitä muuten ikinä toivu. Sitten masennun, kun totean, että jaahas, paska olo olo taas. Sitten sorrun miettimään,saankohan ikinä kroppaani siihen kuntoon, että se alkais kestää normaalia elämää? Vai käykö siinä lopulta niin, että huomaan taistelleeni 3 vuotta kuntoutuksen kanssa ja sitten jos en tervehdy, luovutan, ja joudun myöntämään itselleni, että goodbuy elämä. Voih, jos osais ennustaa!
Ps.
Tiesittekö muuten, että kun oli tehty koe, jossa ihmisen polveen (just nivelsiteisiin) ruiskutettiin 2 ml:aa vettä, niin se riitti muuttamaan asentotuntoa niin paljon, että koko kropan balanssi meni ihan sekaisin.
Tai jos ihmiset jalkapohjat jostain syystä puutuis, niin ihminen ei pystyis liikkumaan ollenkaan, koska se ei luonnollisesti tunne maakontaktia ja aivot hahmottais asennon väärin.
Mutta toisaalta: ihmisen kehossa on 95-prosenttia käyttämätöntä kapasiteettia ja hermosolujen mukautumiskyky on paljon luultua suurempi. Jos niskan asento muuttuu (esim. nikama murtuu tai jotkut muut kuin ihan yläniskan nivelsiteet katkeaa), keho pystyy kompensoimaan vamman lähes kokonaan. Mutta siihen voi mennä vuosia ja se vaatii todella aktiivista harjoittamista heti alusta asti.
Yksi tuttu, jolla oli niskasta murtunut autokolarissa densin tappi (muistaakseni pitää päätä kiinni kaularangassa, eli aika tärkeä kappale!), kuntoutui kanssa niin hyvin, että se vaan vaihtoi ammattia ja jatkoi elämää neljän vuoden päästä siitä, mihin se jäi kolarin sattuessa. Toki sitä toisinaan huimailee, eikä se kestä tärinää mutta se on kuulemma pientä.
Tai yksi poikavauva, joka syntyi ilman ylintä nikamaa (joku kehityshäiriö) ja selkäydin oli puristuksissa 2 vuotta, oppi kuitenkin kävelemään, seisomaan ja liikkumaan ihan kuten muutkin, mutta vain 4 vuoden viiveellä. Mutta kyllä keho vaan on käsittämätön.
Toisaalta, paljon on sitten niitäkin ihmisiä, joilla keho ei korjaakaan itseään. Mutta miksi ihmeessä? Mistä se johtuu? Ravinto? Asenne? Perinnöllisyystekijät? Jos osaisin laskea ja ymmärtäisin numeroita, varmaan alkaisin opiskelemaan solubiologiaa ja erikoistuisin hermosoluihin.
Mutta joo, jätän ne suosiolla muille! Ei ole meitsin heiniä.
Tekstit
4 kommenttia:
Niin. Mikä siinä on, että kroppa ei paranna itsestään. Toisaalta itse olin niin pihalla siitä mitä minussa tapahtui tapaturman jälkeen, että en tajunnut edes hakea oikeanlaista kuntoutusta, joka tuntuu olevan melkein se perusta.
Reissun jälkeen maanantaina pystyi taas pitkästä aikaa venyttelemään ja kunnolla. Tuota niskaa kun pikku hiljaa venyttelee kraniosakraalihoitoon perustuvalla menetelmällä, niin siellä koko ajan kalvot raksuu ja olo helpottuu. Lopulta tulee vastaan todella piukat ja paksun tuntoiset kalvot. Pukkasi hirveän hikireaktion päälle ja särkyjä päähän. En uskaltanut kuin vähän edetä siitä. Seuraavana päivänä sitten repivää särkyä koko kehossa ja päässä. Lähdin pankkiin. Siellä alkoi tuntumaan, kun niska alkoi mennä jumiin ja paine+puristus alkoi päässä kasvamaan. Kävin sen jälkeen kaupassa: tavaraa n.1.5kg verran, jonka sidoin kassilla vyötärölaukkuun kiinni. Sitten alkoikin tulla "tärinäkohtaus". Jalat alkoivat tuntua heikolta. Jonkun aikaa siitä kädet alkoivat tuntua heikolta ja alkoi pukkaan hikeä l. auton. hermoston aktivoituminen. Siinä sitten lopulta istumaan päästyäni pikku hiljaa sain rauhoitettua tärinän ja hikireaktion. Mulla se rauhoittuu, kun nojautuu istuallaan eteenpäin, ottaa käsiin tuen jaloista ja tukee käsillä päätä.
Mulla tuo hirveä kiristys on joku suojajännitys. En kässää mikä tuolla niskassa on paskana, mutta jotakin tuo kiristys suojaa. Ja koko kroppa. Rintaranka kiristyy ja lantio kanssa. Koko kroppa yrittää pitää kasassa jotakin. Mitä lie. Missään magneettikuvissa ei näy juuri mitään.
Aika epätoivoiselta tuntuu nyt, että lähtisi tuo joku käsittämättömyys niskasta vek. Olen ollut toiveikas tässä 10 vuotta. Nyt olen miettinyt, että pitääköhän minun jo luovuttaa tai hyväksyä se, etten tiedä ikinä pääsenkö parempaan kuntoon kuin nyt.
Tuossa alkuvaiheessa kannattaa kyllä tosissaan uskoa siihen, että paranee, kävi miten hyvänsä!!!
Ootko muuten Harmonia huomannut, että niille liikkeillä ois ollut vaikutusta kiristyksiin? Ei sillä, että ne alkais auttaa heti, kun on ollut 10 vuotta kireenä mutta kuitenkin...
Mä ainakin huomaan, että pää alkaa kääntyä kuin pöllöllä, samoin ranka, lantia ja kaikki mutta sitten on noi tietyt tiukimmat kohdat, joista ei ole vielä mihinkään. Mutta hiljalleen!
Rintarankaliikkeen jälkeen jonkun ajan päästä jalat yleensä lämpeää. Kiristykset ovat nyt lievempänä, mutta en tiedä kumpi on vaikuttamassa liikkeiden hinkkaus vai 1 kinesiologilla käynti, jolla oli todella myönteiset seuraukset.
Tänään kävin kokeilemassa 2-3 vuoden tauon jälkeen uima-allasta, kun on auto vanhemmilta lainassa. Oli jäänyt kauhukokemukset palelusta ja kramppailusta altaassa ja sen jälkeen suihkutiloissa aiemmilta vuosilta. Nyt otin tosi iisisti. Liikuin rauhallisesti. Pidin taukoja ja venyttelin välillä ennen altaaseen menoa. Menin suoraan lämpimimpään altaaseen. Ja huraa, se ei tuntunutkaan niin kauhealta. Käveleskelin siellä hitaasti (ilman vyötä) ja jumppailin todella hitaasti. Kylmä alkoi silti tulla, mutta sitten pysähdyin ja yritin venytellä altaassa. Se auttoi jonkun verran. Joku ihme siinä on, kun menee veteen, niin tulee kauhea paine rintakehään, niskaan ja lantioon ja tuntuu ettei saa henkeä. Pitää väkisellä vetää sisään. Tuolla rintarangan alaosassa minulla on kanssa joku ihme paikka ja tuolla altaassa siinä kohdalla tuntuu kyllä melkoinen puristus. Mutta katsotaan, menen testaamaan uudestaan. Oulussa 2.10e eläkeläiseltä.
Sen olen huomannut, että stressiä tämä oireisto ei kestä yhtään.
Rentoutusta, rentoutusta, rentoutusta aina kun on siihen tilaisuus.
Lähetä kommentti