perjantai 10. lokakuuta 2008

Uutena urana bloggaaminen










Uusi ura alkaa, nimittäin bloggaaminen. n.10 vuotta niskavamman kanssa taisteltu, mutta edelleen yritetään päästä parempaan kuntoon tai löytää jonkinlainen harmonia tässä taistelun keskellä. Tavoitteena tulevaisuudessa kuvan kaltainen olotila joko oireitten kanssa tai mieluummin ilman. Kuvassa oleva krokotiili löytyi Kiilopään metsiköstä Lapista. Oli varmaankin eksynyt varsinaisesta elinympäristöstään.

Olen päättänyt kokeilla nyt aktivoitumisjaksoa, kun on pari viikkoa auto lainassa. Kylläkin pitää huolehtia levosta myös. Uinnin jälkiseuraamukset olivat melko kovat. Tuo pää meni niin tukkoon ja raajat kylmiksi ja kummallisiksi, että seuraava päivä meni sitä verrytellessä. Tosin menin uimisen jälkeen kylään. Aioin olla tunnin, ettei tule katastrofia, mutta ei sitten malttanutkaan lähteä, kun aina alkoi uusi juttu ja kaverin 2-vuotiaan kanssa leikittiin kyläilyä. Piti soittaa ovikelloa, että pääsee hänelle kylään. Hänellä oli vihreä froteepyyhe takkina, joka hän aina asetteli päällensä, kun lähti itse kylästä. Ensi viikolla testaan vesiliikkuilua uudestaan ja tulen kotiin heti operaation jälkeen, että tiedän mitä seuraa pelkästä vedessä liikkumisesta.

Ihan olotila muuten seuraavana päivänä, kun sai kireyksiä venyteltyä niskasta ja kun sitä on tehnyt aikansa, jaloissa ja käsissä alkaa kiertämään "lämpöistä nestettä" ja ne tuntuvat normaalimmalta kuin ennen venyttelyä.

Tänään kävin nuotiolla paistamassa omenia ja nyt pitäisi alkaa lepäämään ja parin tunnin päästä jumppaamaan.

Ei kommentteja: