perjantai 2. tammikuuta 2009

Kela kelaa tyhjää (Tahdonvoimaa)

Tässä vähän mallia sähköpostikeskustelustamme. Kannattaa lukea lopusta alkuun. Jos oisin vähänkin rikkaampi, paska-autot olis jo matkalla Hämeenkadulla, mutta nyt on pakko vääntää, kun alkaa rahat loppua. Ja silti, en saanut vastausta!

Kaikki siis alkoi siitä, että postissa tuli lisäselvityspyyntö, jossa ei kerrottu, mitä sillä piti selvittää. Soitin Kelaan ja täti kertoi puhelimessa (molautti vahingossa syyn), että heidän lekuri on alustavasti sitä mieltä, että olen *täysin työkykyinen*. No, niinpä niin...

Sitten aloin penäämään samaa asiaa kirjallisena, koska en oikein tiennyt, oliko tuo todella se lisäselvitettävä asia vai oliko se joku muu ja vaatiiko se hoitavalta lekurilta lisätoimenpiteitä. Tämmöisen turhan keskustelun sain aikaan. Toivottavasti se vei Marjaanan aikaa ainakin puoli päivää ja sai pienen kyrvän kasvamaan ottaan!

--
Kela ei vastaa. ;)

--
Minä 2.1.09:

Hei,

Em. asiat ovat minulle täysin selviä asioita. Luen kuitenkin rivien välistä, että mahdollinen hylkääminen johtuisi sairauden laadusta ja siitä, ettette usko niskan retkahdusvamman saavan 27-vuotiasta sängyn pohjalle hermokipujen kanssa ilman tasapainoa. Valitettavasti tämä on mahdollista.

Selvitän asiaa 10.1.09 mennessä. En halua olla hankala mutta haluan vain antaa teille olennaiset asiat tiedoksi hakemuksen ratkaisemiseksi, enkä kirjoitella tuulesta temmattua tekstiä, jolla ei ole ratkaisun kannalta mitään väliä.

Voitte myös kertoa terveiset etälääkärillenne, joka ilmeisesti lasipallostaan minunkin työkykyisyyttäni arvioi, että tutustuu ensiksi alan uusimpiin julkaisuihin (mm. LL Timo Miettisen väitöskirja, Whiplash injuries in Finland. Incidence, prognosis and predictive factors for the long-term outcome. Niskan retkahdusvammat Suomessa. Pitkäaikaiset oireet ja ennustavat tekijät, 2005), jossa selkeästi sanotaan, että n. 10 prosenttia retkahdusvammapotilaista kärsii n. 1-2 vuotta pitkittyneestä oireilusta, joka aiheuttaa merkittävää työ- ja toimintakyvyn alenemaa.

Hyvää viikonloppua,
X
--
Kela vastaa 2.1.09:

Hei!

Kela on pyytänyt sairauspäiväraha-asian ratkaisemiseksi
sairauskertomustietoja suoraan hoitotaholtanne.
Kelalla on hallintolain mukaan velvollisuus lähettää
ko. tiedot asiakkaan nähtäväksi ja ns. kuultava asiakasta
ennen päätöksen antamista. Kela myös lähettää pyytämänsä asiakirjat hakijalle tiedoksi.

Kyseessä on siis Kelan pyytämien tietojen toimittaminen asiakkaalle. Asiakas voi halutessaan esittää näkemyksensä asiasta määräajassa, mutta mikäli asiakkaan selvitystä/näkemystä
ei saada, päätös annetaan Kelassa olevilla tiedoilla.

Ystävällisesti,
Marjaana

--
Minä 2.1.09

Hei,

Annan kyllä mielelläni lisäselvityksiä vaikka paperikaupalla, kunhan joku vain kertoo, mitä odotte minun selventävän. Jossen saa vastausta asiaan, niin yritän parhaani mukaan selventää asiaa ilman tietoa siitä, mitä odotatte.

Joka tapauksessa laitan mukaan myös tarkennetun työtuntiraportin ajalta 1.9-31.11.08, mistä näkyy tarkalleen myös työaikojen väheneminen 40-60 prosenttia osa-aikasairauspäivärahahakemusta ajatellen.

Kiitos kuitenkin avustasi ja mukavaa alkanutta vuotta!

Terveisin,
X
--
Kela vastaa 2.1.09

Hei!


Keskustelimme puhelimitse sairauspäiväraha-asiastasi.
Kelalla on jo riittävät tiedot päivärahan ratkaisemiseksi,
emme siis tarvitse lisälausuntoja lääkäriltä.
Perustelut päivärahan mahdolliseen hylkäämiseen annamme
päätöksessä.
(Toim. huom! MITÄ VITTUA?)

Päätöksestä on valitusoikeus ja valituksen liitteksi
asiakas voi halutessaan toimittaa uusia selvityksiä esim.
uuden lääkärinlausunnon.


Ysrävällisesti,
Marjaana

--
Minä 28.12

Lähetin ensimmäisen viestin uudelleen.

--
Kela 28.12:

Hei,

Odotamme selvitystäsi.
Ystävällisesti,


Marjaana

--
Minä 28.12:

Hei ja mukavaa joulun jälkeistä aikaa,

Pyydän teitä vielä ystävällisesti selvittämään minulle sähköpostilla, *mitä* lisäperusteluita tarkkaan ottaan kaipaatte, jotta voin viestiä asian selkeästi lääkärilleni.

Eli toisin sanoen tarvitsen perustelut sille, miksi sairauspäivärahani 11.8-31.8 sekä osasairauspäivärahani 1.9-31.11.08 oltaisiin hylkäämässä. Näitä ei lukenut lisäselvityspyyntökirjeessä.

Mikäli minua koskevia asiakirjoja ei voi lähettää sähköisenä, voitte toimittaa ne kirjallisena kotiosoitteeni niin, että ehdin toimittaa teille 10.1 mennessä lisäselvitykset.

Kiitos!

Terveisin,
X

1 kommentti:

Fedja kirjoitti...

Fedjan mielipide.

Jos mahdollista, älä kirjoita Kelan kanssa mitään ylimääräistä. Ja leiki naiivia: että et tiedä yhtään mistä on kyse. Kelalle mahdollisimman neutraalia tekstiä. Kirjoita vaikka ensin sellaisen tekstin, jonka "aiot" lähettää ja jossa haukut paskaksi koko laitoksen, mutta et lähetä tekstiä Kelalle. Sitten parin tunnin päästä tee tekstistä mahdollisimman neutraali ja yksinkertainen.

Jos ovat lisäselvityksiä vailla, kysy aina vaan uudestaan, että mitä selvityksiä ovat vailla ja ei mitään muuta. Ja jos et ole saanut pyydettyihin lisäselvityksiin, edes määrittelyä mitä tarkoittavat, voit laittaa uuden kyselyn, että mitä lisäselvityksiä vailla.

Sitten, kun päätös on tehty, jos on hylky uudestaan, niin kirjalliset perustelut pyydät.

Jos tästä tulee tässä vaiheessa nega kokonaan, niin eduskunnan oikeusasiamiehelle voi lähteä jo tuon takia, että pyytävät lisäselvitystä, mutta eivät määrittele mitä ne ovat. Siinä vaiheessa on olennaista, että on todistettavasti faktaa siitä (mailit), että
A. he pyytävät lisäselvityksiä, B. sinä olet ilmaissut, ettet tiedä mitä tarkoittavat
C. olet pyytänyt tarkennusta lisäselvityksiin.