lauantai 3. tammikuuta 2009

Puolikas minä ja mädätetty kala(Tahdonvoima a)

Hahaa, puolikas musta on sairas. Oikea puoli. Pikkulevon jälkeen vasen puoli on taas ihan kondiksessa mutta oikea ei! Oikea puoli on kuin liimaa. Hyvä että silmää pystyy kääntään ilman, että pyllyssä tuntuu. Ja kun kättä liikuttaa, kiristää selkää. Hahaa, magic body.

No niin, lekurin ääni kuuluu vasemmalta puolelta:
Rest makes rusty. Act as usual.

Toisella puolella fysioterapeutti heristää sormea:
Kuuntele kehoa.

Tietty valitsen ekan ja menen pistään valkoista pyykkiä koneeseen. Onhan tässä jo levätty koko päivä ja sitä paitsi uusissa thai-pussihousuissa on ollut mansikkahilloa haaroissa (sopiva paikka, keskellä hanuria - eli istuin mansikan päälle!) kohta 2 pvää. Ei varmaan lähde irti. Mutta yritetään...

Mies toi pitsaa. Jami! Söin palan, kunnes löysin mielestäni sieltä hammaslankaa. Mies väitti sen olevan juustoa. Ja pah, ei juusto ole kovaa. Tosin eipä noi etnisen vähemmistön pitseriat ihan korkeelle ole yltänyt suomalaisten terveysviranomaisten tarkastuksissa. Paras oli Tampereen Aleksanterikadun 'Pikkukiinalainen', jossa mm. kanaa säilytettiin huoneenlämmössä...

Haloo, ei Suomessa voi toimia, niinkuin Thaimaan markkinoilla. Mädätetään kalaa 6 viikkoa ja lyödään tulinen kastike päälle, niin turistikin syö paikallista herkkua! Yksi tuttu turisti on tälläki hetkellä aika heikossa hapessa kolmatta viikkoa syötyää tuota!

Ei kommentteja: