Itse en ole onnellinen kuluneena vuonna mistään muusta kuin siitä, että äiti ja veli sai töitä ja että siskon kurkkupistos on helpottanut. Mutta en osaa vielä iloita siskon puolesta, kun tiedän, mitä kaikkia vaivoja hän sai tilalle. Vasta sitten, kun nekin häviävät!
Mutta hyvä, että edes joillain on hyvä vuosi takana. Ja äitille ja veljelle, jotka ovat kauan hommia etsineet ja jotka ovat taatusti ahkeria työntekijöitä, sen suo, jos joillekin! Mutta niin se menee, että perhe on just niin onnellinen kuin sen surullisimmat ihmiset on. Tällä hetkellä heikoin lenkki ollaan me tyttäret. Mutta mitäpä sitä jauhamaan sen enempää. Siskosta uskon, että hän paranee. Olin itse hänen ikäinen, kun kaaduin motskarilla ja paranin siitä. Tai sanotaan, että elämäni oli toiseen astumiseen asti hyvää, kun ei tiennyt aikapommista sisälläni! Eikä mennyt kuin 7-8 kuukautta.
Itsestäni en ole varma. Kolmas retkahdusvamma ei saa kovin hyvää ennustetta. Vain tuomion. Jollei CST:llä saada kehossa ihmeitä aikaan, minä en parane. Oma kehoni ei siihen yksin pysty. Se on saanut liian monta liian kovaa kolhua ja fiksannut ne hienosti. Ainakin osittain. Nyt kaikki on kiinni siitä, miten hyvin CST:llä saadaan vastetta.
Kaikki on yhden kortin varassa. Jollei tuo auta, kutsuu hauta. Pidän elämääni sen verran arvokkaana, etten aio viettää sitä kituen. Mustahan ei retkahdusvamman takia masentunutta leivota. Se on joko terveys takaisin tai
hiippakunnan vaihto.
Eli jossen tervehdy, teen astronautit. Kun nautti toteaa, ettei pääse enää kotiin mogulillaan maata kiertävältä radalta, niin ei se sinne avaruuteen jää yksin odottamaan, että sekoaa, kituu ja kuolee lopulta nälkään tai hapen puutteeseen. Kyllä se kattelee ensin sitä perheensä kuvaa, sitten lukee rukouksen ja lopulta nappaa sen killeri-pillerin.
Mulla on elämä pelissä. Luulis tuottavan tulosta, koska en ole ajatellut tehdä myrttyyrimurhaa alle 30-vuotiaana. Toki olen valmis siihen, jos vaihtoehtona on kärsimys. Mulla ei ole niin pitkää pinnaa, että oottelin, josko joku keksis jonkun parannuskeinon ehkä joskus jotenkin tähän. Vammaa on tutkittu 1920-luvulta, niin eiköhän sitä olisi jo jotain keksitty, jos ois keksiäkseen. CST antaa lupaavia tuloksia mutta katsotaan, mihin se riittää mun tapauksessa.
Toivotaan siis, että keho korjaa rikkomansa, sillä pidän itseäni liian hyvänä tyyppinä joutamaan mullan alle vajaa kolmekymppisenä. Sitä paitsi retkahdusvammapotilaat ansaitsee 'Mediajeesuksen' tuomaan kaikki systeemistä löytämäni epäkohdat esille. Ja tilastot ansaitsee poikkeaman: Nainen kuntoutti itsensä kolmannesta retkahdusvammasta! Oishan se aika ihme...
Maanantaina meen altaalle, jos pää suinkin sallii. Sitten onkin enää 10 päivää fyssariin. Aattelin vaihteeksi vetää itseni ihan piippuun. Kokeillaan välillä sitä linjaa, kun ollaan sille alettu. Nyt ei ole särkenyt päätä kuin satunnaisesti, niin täytyy aktivoitua. Huonostihan siinä käy mutta aattelin maanantaista alkaa tehdä taas duunia joitain tunteja päivässä - ositettuna siis. Tai vaikken tekis duunia, niin istun koneella ja pelaan miinaharavaa. Tai pöydän ääressä ja kokoan palapeliä. Ei auta muu.
Istutaan ja kärsitään, kun nyt muutenkin kärsitään. Onko sillä väliä enää, mikä huonon olon aste on, jos se kuitenkin on asteikoilla 4-10 aina yli 8? Jospa se johtaisi nyt parempaan lopputulokseen, kuin syyskuussa? Onhan siitä jo 3 kuukautta. Otetaan selvää. Voi olla, että tulee kusiset 2 viikkoa tai sitten selviän huomattavasti paremmin kuin viimeksi! Kerron sitten maanantaina, kuinka kävi.
Nyt yksi tuliaiskookoshiutalepulla ja nukkuun! Huominen on virallinen niskan lepopäivä, koska olen vetänyt siitä 22.12 'kuolemakohtauksesta' tähän asti ns. nupit kaakossa eli enemmän kuin keho kestää. Olen saanut tilanteen just just pelastettua katastrofilta mutta jossen huomenna lepää, niin varmaan tulee kolmoishermohalvaus. Niin painunut pää on kaularankaan ja hermot 'kuormituksessa'. Fyssari kertoi, etten sais puhua pinteessä tai puristuksessa, koska se on liian rujo ilmaisu asialle, joka on kiinni millin sadasosista. ;) Kuulemma belgiaiset CST-gurut puhuu hermojen kuormituksesta, joten nyt mäkin puhun. Kuulostaa hienolta, professional... Eikö? ;)
Nyt - PULLAA.
Luojan kiitos mulla maha toimii. ;) Pimahtaisin lopullisesti, jos en vois syödä ihania herkkuja... Ja pitäähän sitä rakennusainetta olla. ;) Uskottelen siis itselleni, että pullasta saa vitamiinit ja protskut... Ajatus maidottomasta ja gluteiinittomasta ruokavaliosta ei kuulosta mun jutulta. Mutta sitä voisi kokeilla! Fyssari sanoikin, että jossain vaiheessa joudun todennäköisesti kuitenkin keliaakikon linjalle. Kuulemma 95-prossaa retkuista voi paremmin niin. En kyl muista, mistä moinen johtui ft:n mukaan... Jotenkin se liittyi vagushermoon. Mutta miten?
Ps. Päivän turha tieto:
Vagus on latinaksi vaeltaja. Ihan fiksu nimi aivohermolle, joka kulkee aivorungosta vaeltaen sternoa pitkin vaikka mihin rintakehään asti... En nyt muista mihin... Kauas kuitenkin!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti