Exä soitteli eilen. Ois tuonut mun vaatteita ja kenkiä, joita löytyi jostain nurkista. Suoraan sanoen en jaksa ny kattella sitä miestä ollenkaan, joten käskin myydä ne vaikka kirpparilla. Saa pitää tuotot. No, kuulemma ei myy vaan tuo myöhemmin. Ei siinä mitään. Saapi jättää nyssykän oven eteen, mut tänne huoneistoon ei ole tulemista. Tuo vaan pahaa karmaa tullessaan. Oon ni täynnä koko ukkoa. Kaiken muun sulatan, mut sen mielestä hauska ajatus nauhoittaa mun itkua ja raivoamista näyttääkseen, kuinka tyhmältä se kuulosti, meni yli.
Aika kylmä kaveri, tai sit paska huumorintaju. Nyt naurestelen koko episodille, mut samalla aattelen, että ihmisessä, joka voi suhtautua toisen hätään ja epätoivoon noin, täytyy olla jotain tosi erikoista. Eipähän tartte sitä enää koskaan miettiä. Onneks. Oon niin onnellinen, että lähdin kävelemään tost "suhteesta". Nyt ympärillä on vain sellaisia ihmisiä, jotka oikeesti välittää. :)
Jepskukkuu, nyt safkaa ja sit käppäileen.
Tekstit
11 kommenttia:
"sen mielestä hauska ajatus nauhoittaa mun itkua ja raivoamista näyttääkseen, kuinka tyhmältä se kuulosti"
Aika hyytävää, etten sanois! Pudistelen täällä päätäni niin, että niskassa rohisee...
Erikoista kieltämättä! Oli aika lähellä, ettei lentänyt Nokia itkuäänistyksineen vessanpönttöön, mut totesin, ettei se ihmistä kolauta. Niinpä valitsin eron, muuton ja ensin halveksunnan ja sit säälin ja lopulta välinpitämättömyyden. Toimi!
En tiedä, mitä sille ihmiselle tapahtui, jonka mä tunsin. Kai se kuitui samaa tahtia pois, kun määkin. Ainoa ero oli se, että mä en koskaan luopunut toivosta täysin, mutta tää toinen luopui. His choise.
Kai se toivottomuus ja tunne, ettei voi tehdä mitään toisen eteen, ajaa ihmisen kokeilemaan kaikkea erikoista eli suomeksi typerää ja ajattelematonta...
CH, mä kiellän sua ton takia pilaamasta niskaas! "Se on mennyttä, mik on eilistä" by mummo (RIP). "Sen minkä taakseen viisaudella, perustellusti ja harkitusti jättää, sitä ei kyllä edestään löydä" by me. Mun maailma on ollut helvetin paljon parempi paikka ton eron myötä. Ikävä sanoa, mutta siihen ois tultu ennen pitkää ilman niskashowtakin. Errare humanum est, erehtyminen on inhimillistä. :)
Arvaa oisko mun mielessä tuhat muutakin tarinaa, jotka haluisin jakaa, mutta en viitsi mustamaalata toista. Ehkä joskus jossain foorumilla täysin nimettömänä mutta täällä en viitsi, vaikka tiedän, että ne ois pirun opettavaisia tarinoita... Kakspiippuinen juttu...
Tarinoilla lienee aina kaksi puolta?
Ainakin kolme! Ja suurin osa on onneks iloisia, vaikka loppuun niitä mahtukin vähemmän. Mut opettavaisia ja mielenkiintoisia ihmissuhdetarinat on aina. Joskus tosin toivois, et ne ois vaan taruja ei totta. Ü
Ni ja, mustamaalauksella tarkoitin sitä, ettei halua jakaa stooreja sillain, ettei toinen pääse/halua esittää omaa näkymystään. Useinhan ne on vähän erilaiset, ku eri maailmoissa aina elellään...
Siis nauhoittaa itkua ja raivoamista ????
TÄH ?? jos minulla olisi (tosin vaan unelmissani ) mahdollisuus niin itkuasi ja raivoasi auttaakseni ottaisin sut syliini ja hellästi silittäisin...
mutta voi, voi surkeutta voi, voi tätä pulaa suudelmista suloisista saattaisit Sä sulaa :)
Kieltämättä aika erikoinen ratkaisu. Toisinaan vielä ihmettelen.
Ja hei ano, onneks maailmassa löytyy pusupulassa eläviä naisia, joten no worry! Apajille vaan. :) Ja ne ei hope so itke ja raivoa niinkuin mä muinoin. No, onneks nyt on asiat ns. pulkassa, eikä tartte keskittyy "parantaan" oman fyysisen vamman lisäksi toistakin... Se on suht raskasta, kun on itse kipee. Mut nyt voi keskittyy tulevaisuuteen eikä voivotella menneisyyttä.
"Sen minkä taakseen viisaudella, perustellusti ja harkitusti jättää, sitä ei kyllä edestään löydä"
Todella! Nyt on taas yksi masentavan jyrkkä sananlasku saanut fiksumman muodon :)
Tosiaan nyt sairaana sen tajuaa kuinka tärkeää on, että ihmiset jotka ovat ympärillä tuottavat mahdollisimman hyvän olon. Vihonviimeiseksi sitä tarvitsee yhtään enempää moskaa itselleen. On tämä kaikki sen verran raskasta muutenkin.
Kyllä on nyt jyvät erottunut akanoista ja huomaa kenet vierellään haluaa pitää ja kenet ei. Sehän on aivan puhdas valintakysymys.
Mielestäni vanhempiaan ja lapsiaan ei voi hylkää (tai no vanhemmatkin on siinä ja siinä), heidän suhteen tulee yrittää parhaansa, mutta jokaisen muulle suhteelle on omat aikansa ja paikkansa ja sitä itse päättää kenellä on sijaa elämässä.
Lähetä kommentti