So called elämäni tänään (Tahdonvoimaa)

Tänään oli porukat käymässä. Eivät ilmeisesti muistaneet, että on välikuolemani vuosipäivä. Tulivat ihan muuten vaan. No, onneksi toivat herkkuja, niin saatiin pöytä koreaksi. Istuin päivän mittaan semmosen tunteroisen pöydän ääressä porukoitten kanssa ja olo on sen mukainen. En tiedä, mitä tossa C7:ssa tapahtuu, mutta jotain outoahan siinä käy.

Se ei olekaan pitkään aikaan ollut näin huonona, kuin mitä viimeiset viikot. Ei kai sitä kukaan tiedä, onko siellä vaurio hermojuuressa, selkäydintasolla vai missä, mutta paha se on ainakin, kun vuoteen ei ole helpottanut pätkääkään. Heiluu ja huojuu edelleen tolta kohdalta (onko se sitten todellista vai tuntohäiriö, sitäkään ei pysty sanoon), ja nakkaa siitä välittömästi paineen nenään ja korviin istuessa/seisoessa. Ja aivan kivikova koko alaranka käsie kohdalta. Hikeä pukkaa siitä! Samoin assia kiristää niin saatanasti.

Hieno aamu tulossa. Sen vaan tietää, milloin ei kannattais edes herätä. Mutta minkäs teet, kun systeemit muuten toimii, niin on pakko nousta kärsimään.

Ainoa positiivinen asia on, että C0 on paikoillaan. Tai enhän minä tiedä, onko se paikoillaan vai ei, mutta ei ainakaan keikuta maata. Pää on jumissa, että voihan se nolla olla vituillaan... Ei voi tietää!