Taiteilen täydellisellä tasapainollani kaikkine laukkuineni ruuhkaisen bussin takaosaan, missä on yksi vapaa penkki. Toisella penkillä, aivan ikkunaan kiinni liinautuneena, istuu mukavan oloinen mies. Näyttää rikkaalta. Taitaa olla bisnesmiehiä.
Vilkuilen häntä tarkemmin sivusilmällä. Jotain tuttua noissa särmikkäissä kasvoissa on. Eihän se voi olla totta. Vai voiko? Sehän on itse Sir Richard Brandon, Virgin-yhtiöitten luoja ja keulakuva. Hetken rupateltuamme selviää, että hän on menossa konferenssiin Pirkkahalliin. Mutta vasta 2 tunnin päästä. Sitä ennen oli tarkoitus hengailla kuulemma Pyynikin näkötornilla.
Kyselin, miksi matkustaa kakkosella kaupunkiin? Eikö oma limusiini olisi mukavampi. Halusi kokea paikallista tunnelmaa aidossa ympäristöstä. Richard oli tulossa Lapinniemen kylpylästä, missä sai savihoidoa aamupäivän. No, johan sattuipa sopivasti. Rentoutunut, rikas ja hyväntuulinen kaveri tuo Branson.
Päätän, että tässä on päivän ensimmäinen poka. Tuolta mieheltä voin laskuttaa mitä vaan. Jatkan kevyttä jutustelua Richardin kanssa ja hän on todella kiinnostunut 'työstäni'. Poistummekin bussista seuraavalla pysäkillä ja säntäämme takaisin minun luokseni. Onneksi mieheni on työpaikallaan. Talo on tyhjä, kuten niin monena muunakin päivänä. Ei muuta kuin asiaan. Ja taas on tienattu päivän ruokarahat.
--
Onneksi on Second Life. Milläpä sitä eläisi, jollei sieltä saaduilla tuloilla. ;) It-viikon artikkeli italialaisesta Palela Andersonista, 26, joka toimii verkossa maailman vanhimmassa ammatissa, innoitti minut keksimään keinon, jolla elättää itsensä jatkossa. Alan virtuaalihoroksi. Sitä voi hoitaa näppärästi puhelimella vaakatasosta. Ja se on muuten varma, että Suomen valtiolle ei tipu veroina senttiäkään, kerta sieltä ei heru minullekaan mitään.
Ps. Tämä ei ollut se aikaisemmin mainitsema the juttu, jonka keksin elättääkseni itseni. Tämä oli sairaan ihmisen sairaan mielikuvituksen tuotetta.Mutta ihan varteenotettava vaihtoehto kyllä. ;)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti