Jeah, kysynkin maanantaina fyssarilta, voinko alkaa vetään noita lääkkeitä isommalla kädellä. Ihan noin asiaa ei varmaan kannata ilmaista mutta sinne päin. ;) En mä niitä mielellään söis, mutta kun napit mahdollistaa treenaamisen, niin mieluummin addiktoidun niille, kuin että muu paraneminen hidastuu jumittavan kuupan takia.
Mulla on helvetin kova psyyke ja itsekuri, eli tableteista pääsen eroon milloin vaan, mutta siitä en, jos nuppi kilahtaa. Pää on ainoa voimavara, mikä mulla tällä hetkellä on, kun kaikki muut selviytymiskeinot, kuten urheilu, sosiaalinen elämä työ ja harrastukset, on jäissä. Fyssari sanoi heti ekalla kerralla, että jos sun nuppis vaan kestään, niin sä saat kehon treenattua takaisin ja paranet. Siihen mä oon uskonut, vaikka välillä tiukkaa tekee. Onneksi siis on vahva psyyke: kyky järkeistää asiat, ulkoistaa ylimääräinen paska ja tyrmätä alkava epätoivo. Vaikka toisinaan menetänkin uskoni, niin silti sisimmässäni tiedän, että paranen.
Mulla on sisua (ja aikaa ja rahaa) hinkata neuraalikudosliutuksia ens kesään asti, ja silloin on oltava kunnossa.
Eli summa summarum: Pakko päästä treenaan. Orastavat lihakset kaularangassa ovat tuoneet paljon varmuutta kävelyyn ja istumaankin on jo pystynyt. Eli nyt ei ole varaa pudota kuiluun. Ja joka kerta, kun kuuppa jumittaa, tipun sinne. Silloin joudun lepuuttaan niskaa pahimmillaan jopa viikon. Ja lepuutus tarkoittaa sitä, että sängystä noustaan kolmesti päivässä safkaan, tekeen neuraalikudosharjoitukset sekä vessaan. Ja käydään pikapikasuihkussa. Väitän, että noista viikoista ei heikkohermoiset selviäisi. Siihen kun yhdistää kivut, höntin olo ja lähes vuoden tekemättömyyden, niin meitsillekin tekee tiukkaa joskus. Mutta vielä on varatankissa löpöä litrakaupalla.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti