Ruokkiva käsi vedettiin salamana pois häkistä, ja Antero tiukkoine leukoineen seurasi perässä sormessa roikkuen. Ruokkivan käden matka päättyi ruokkijan pään korkeudelle, mutta Antero-paran matka jatkui takana olleeseen seinään, aika kovaa sinne pläsähti. Siitä Antero tipahti maahan selälleen ja jäi siihen makaamaan liikkumatta, aivan hiljaa.
Ruokkiva käsi meni tarkistamaan, olisiko maassa makaava Antero vielä hengissä ja millaiset vammat olisivat. (Toim. huom! Antero lienee saanut retkun ja ehkä päävamman?) Ruokkiva käsi tökki Anteroa ja Antero nousikin pian jaloilleen. Mutta meno ei ollut enää normaalia, vaan Antero nilkutti omituisesti, todella pahan näköisesti. Kulku oli suorastaan tuskallista. Anteroon sattui jokaisella askeleella.
Ruokkiva käsi mietti, mitähän nyt pitäisi tehdä ja päätyi seuraavaan: Koska Anteron lopettaminen maksaisi eläinlääkärillä 50 euroa, hän odottaisi Anteron tekevän luonnollisen kuoleman" tuon lonkkavammansa myötä. Voitteko te käsittää?! Antero oli hengissä kuukauden kärsien järkyttävistä kivuista, jotka jalan sijoiltaan meno aiheutti, vain ja ainoastaan siksi, että ruokkiva käsi ei raaskinut maksaa Anteron eutanasiaa.
Erityisen surulliseksi tämän tekee se, että ruokkiva käsi on kuitenkin vauraasti ruokkiva raaja, ja myös perheen pienimmät, ruokkivan käden lapsukaiset, olivat sitä mieltä, että "Antero kuolisi kuitenkin ens kesällä, koska marsut elää vaan muutaman vuoden, joten ei sitä tarvitse lopettaa". Tänään, 4 viikkoa ilmalennon jälkeen, Antero oli poissa. Ja kylläpä oli ruokkiva käsi onnellinen. Ei siksi, että marsu olisi päässyt kärsimyksestään vaan siksi, että hän säästi 50 euroa. Mistä näitä julmia ihmisiä sikiää, mietinpä vaan?
Tarinan opetuksen voi jokainen miettiä itse.
Ihmiset, kunnioittakaa kaikkea elämää, mutta antakaa eläimille armahdus silloin, kun tilanne niin vaatii, eli kun ne kärsii. Se, että Antero oli pienikokoinen ja vaatimattoman oloinen jyrsijä, ei tarkoita sitä, etteikö se olisi tuntenut hirvittäviä kipuja tuon kuukauden ajan, mitä se makasi lähes liikkumatta häkkinsä pohjalla. Lihoneena, syömättä ja kykenemättä ulostamaan.
R.I.P. Antero.
Tekstit
5 kommenttia:
Onko tämä tositarina? Onko tuollaisia ihmisiä todella olemassa? Aivan kuin pienet eläimet ois verrattavissa joihinkin hyttysiin...
(Saara)
Aivan hirvittävää! Miten joku voi? Satuinpa juuri eilen muistelemaan omaa traumaattista kokemustani rakkaan gerbiilini Hulin kuolemasta. Olin ala-asteikäinen ja tykkäsin päästää gerbiilejäni ulos lämpiminä kesäpäivinä. Meillä oli kaverini kanssa irtotiileistä rakennettu "linna", jossa gerbiilit vipelsivät ympäriinsä ruohomatto jalkojensa alla. (Ulkoilmassa ne hyppivät kuin kengurut!) Olin kohentamassa yhden tiilin asentoa, kun tunsin, että se lipeää otteestani ihan kohta. Samalla sekunnilla Huli vipelsi suoraan käteni alle ja tiili kolkkasi sen. En ikinä unohda sitä, miten Huli-parka sätki hetken selällään ja kuoli sitten. Loppupäivän vietin itkien ja harhaillen kuolonkankea Huli kädessäni. Olo oli niin surullinen ja syyllinen. Ja asiaa muistellessani tajuan, että nyt, yli 20 vuotta myöhemmin, tunne on edelleen jäljellä :'(
Saara, täysin totta! En tiennyt mitä sanoa ruokkvalle kädelle, joten en sanonut mitään.
CH, no jopas oli huono tuuri ja surkea kohtalo Hulillakin. Pienenä sitä syytti itseään aivan aiheettomastikin niin monista asioista, joihin ei edes itse pystynyt vaikuttamaan! :(
Pitäis suorittaa joku vaivalloinen ja kallis tentti + käytännön koe, ettei kuka tahansa hankkisi lemmikkiä :(
CH: Kaveri hiihti lapsena vahingossa hiiren yli ja tämä siimahäntä liittyi samantein enkelkuoroon. Ystävälläni menee kuulemma vieläkin kylmät puistatukset, kun tätä onnettomuutta ajattelee. Osoittanee, että empatiakyky on tallessa toisin kuin Ruokkivalla kädellä :(
Täytyy muuten korjata vielä yks nyanssi. Selvis että Anterolta ei ollutkaan lonkka sijoiltaan vaan selkäranka murtunut Je, jep. Toivottavasti Ruokkivaa kättä nyt hävettää eikä hän enää ikinä hanki eläimiä, kerta vastuudentuntoa ei ole nimeksikään.
Lähetä kommentti