Jätän tämänpäiväisen fyssarin väliin. Antaa tuon enemmän jumissa olevan suuren asunnonetsintätyön tehneen sankarin mennä. Mulle ei ole ni justiinsa, vaiks venaiskin. Ja aina voi makoilla ja helpottaa oloaan antamalla itselleen CST:stä. Täällähän mä oon taas herran kukkarossa äidin passattavana. Voi äiti, välillä aina mietin, kumpi meistä onkaan syntynyt 50-luvulla. Ehkä nää roolit vielä joskus vaihtuu. Paree ois!
Tiedättekö, mikä on puoli voittoa noin niinkus yleisesti? Vaikka rasituskestävyys on paska ja sattuu toisinaan saatanasti kallonpohjaan (niinku ois tulessa!), niin päässä ei ole enää hönö olo. Ei edes matkustamisen jälkeen. Mieli on kristallinkirkas ja se on tärkeintä, koska siinä pöhnässä, joka muinoin vallitsi ei vaan voinut tehdä yhtään mitään, ei edes ajatella. Näin on parempi, vaikkei vielä riittävän hyvä. Ei muuta ku ruoskaa ahteriin ja lisää treeniä, ja sopivassa suhteessa lepoa. Niin, ja ravinto kuntoon. Aloitin tosta Rypsiöljystä ja pähkinöistä. Rasvat on hiukka heikoilla, mut korjataan. Ja kuten kuvasta näkyy, taas on menossa pipoviikot. Ei julkisia esiintymisiä => ei turhia hiusten pesuja, jotka rasittaa hartsua. ;)
Tekstit
1 kommentti:
Repesin tolle sun kuvalles, rasvat kerralla kuntoon :D
Toi pöhnäinen olo kuulostaa tutulta, todella ärsyttävä vaiva! Vaikka kroppa ei toimi vielä muuten yhtä hyvin kuin ennen pääleikkausta, niin ainakin aamulla herää virkeänä, eikä käy hitaalla koko päivää. Ja fiiliksetkin on selkeempiä, oli ne sitten mitä hyvänsä!
Lähetä kommentti